On hyvin poikkeuksellista että kansanedustajaehdokas, kiemunki tonkii ja paljastaa julkisessa tiedotusvalineessä toisen ehdokkaan, Ranteen yksityisasoita ja vielä poikkeuksellisemmaksi tapauksen tekee se, että asioiden paljastaja, kiemunki tekee sen työnantajansa mediassa. Vieläkin erikoisemmaksi tapauksen tekee se, että kolmas samasta kaupungista eduskuntavaaleihin yrittävä, Rautio levittelee tätä samaa asiaa somessa.
Poikkeuksellinen tapaus suomessa
Poikkeuksellista
62482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Nooh, pitäähän pitkätukan ja raunion päästä esille konstilla millä hyvänsä.
Kumma juttu, niillä ei ole näyttöä ammattitaidosta mistään. Toinen ei osaa kirjoittaa artikkeliä ja toinen antaa lausuntoja, jotka ovat melkeinpä apukouluasteella, heh kannattaa käydä levitelemässä.
Totta, Levillä käynti on kuulemma antoisa kokemus. Tosin ilman kutinaa...
Raution viimeisimmästä HÄSA:n blogista hänen tämänpäiväinen sepustuksensa.
Se ylittää härskiydessään Kiemunginkin, jos mahdollista.
Sarilla on koko ajan jotain yhteistä tekemistä, yhteistyötä kivaa koulua ja muuta häsläystä ja sähläystä menossa.
V****! Eikä mitään tapahdu koskaan, nuorisotakuita, koulukiusaamista ei mitään tuloksia koskaan mistään. Luule siltikin varmaan itse olevansa joku, kalenteri on varmaan täynnä näitä kokouksia, joissa kaikki opettajat ovat mukana hehkuttamassa Kiva kivaa ja samaan aikaan jotain heikompaa vedetään koulun käytävällä turpiin kun opet juo Sarin kanssa kahvia.
Haista Sari pitkä V****!
olla vastenmielinen, ärsyttävä ämmä.
Ei muuta kuin Kuva Liikennelaitoksen seinälle
nynniilletuleepoliittinennoutaja
Kansanedustajaehdokas Lulun ahneus on todella aika poikkeuksellista. Ja se, että pistää oman ahneutensa lastensa kontolle. Ja kaiken huipuksi selittelee mediassa tekemisiään. Ei mitään rotia!
siimaletti taas sepustelemassa. Mitä kotiin kuuluu?
varmaan vähän kärttysellä tuulella kun näyttää siltä, ettei ukko pääsekkään eduskuntaan.
Sijoituksen arvo laskussa.
Poikkeuksellisen yksinkertaista paljastella näin avoimesti. Tehokkaampaa olisi ollut paljastaa edustajaehdokas-kolleegan ahneus, keltkuilu ja röyhkeys parin mutkan kautta 7-tyyliin.
Luultavasti ainutlaatuista Suomessa ja koko Pohjoismaissa. Hämeenlinnassahan tämä käy. Lukekaas Iisakin kaksoisroolista vanhustenhoidossa jne.
iän kaiken ollut vanhusten vihollinen. Muistan kuinka se joitain vuosia sitten paasasi Hämeen Sanomien keskusteluissa (ei siis blogissa) vanhusten paisuntasäiliöistä.
Itse on kateuden paisuntasäiliö koko äijä.
enemmän: kateutta vai pelkoa?
Sota senkun kiihtyy kun vaalit lähestyy.
Ei mitään poikkeuksellista Suomessa nämä persujen nostattamat perusteettomat oikeusjutut, lukemattomat tutkimuspyynnöt, törkeät virkamiesten ja muitten puoluelaisten nimittelyt, tuhannet perustelemattomat mielipiteet. Nämä ovat tulleet jopa kansanedustajilta, puhumattakaan ps-puolueen kansanedustajaehdokkaista. Moni persusehdokas tekee tätä mustamaalamista nostaakseen omaa profiiliaan ja äänimääräänsä seuraavissa vaaleissa.
Aivopesun uhri kolmannessa polvessa jatkaa siitä mihin edellinen sukupolvi jäi SMP:n kanssa.
Malttakaa nyt vielä, parhaimmat jutut ovat kai vielä tulossa...
Kampanjointi ja loanheitto on vasta alkamassa.
On ja Lulu skandaalin jälkeen löytyy suuri ruma asia. Perzuikit on kusessa.
otan osaa aivovammastasi.
tulee koko kansan tietoon ensi maanantain MOTissa. Hiljentykäämme.
Lulun tapaus on hyvin poikkeuksellinen.
poikkeuksellinen, että jos hän vie sen oikeuteen, niin Kiemuralla onkin tarve käväistä hattu kourassa pankissa.
saivat Vanhasenkin yksityiselämän loukkaajat ja se oli pientä tähän Kiemungin loukkaukseen verrattuna.
haastettelussahan Ranne sanoo jättäneensä asiasta poliisille tutkintapyynnön. Ja keskittyy sitten kaupungin rempalleen ajautuneeseen talouteen.
Iisakki lainasi tekstissään käräjäoikeuden julkisia asiakirjoja. Ei fiksua, ei tahdikasta, mutta ei laitontakaan tuoda julkisuuteen. Mutta ei kaikkien mielestä eettisesti oikein.
Lulu hakee lastensa nimissä lisää elatusmaksua, siihen hänellä on laillinen oikeus. Ei fiksua eikä tahdikasta perustella lisähakua sillä, että pyöräyttää penskan toiselle miehelle. Eikä kaikkien mielestä ihan eettisesti oikein asua paperilla erillään aviomiehestään: ruikuttaa ex-mieheltä lisää rahaa ja nostella yh-lisiä.
Lulun haastattelusta: "Joka kerta kun olemme keskustelleet ja äänestäneet asioista meillä on ollut tarjota vaihtoehto ja parannusehdotus. Olemme edellyttäneet parempaa ja kattavampaa tietoa päätöksenteon pohjaksi. Juuri aikaisemmilta joilta periytyvä vaihtoehdottomuuden kulttuuri on tämän keupungin ongelma."
Keupungin ongelma vaan kerro mitä Lulu sanoikaan omista sotkuista.
Ranne on valjastanut koko sukunsa kirjoittajiksi.
kokdemin suvunjatko on vähän niin ja näin. Levin reissuilla voi geenit sotkeutua ja siimalettisiä onkin kokkeleissa.
Yhteistyö puolueiden välillä ei normaalisti tarkoita yhteistä motellihuonetta.
Perzuikkipäivystäjä on total sekasin mutta sen verran saa selvää että on ollut puoluetukirahoilla koulutuksessa sekoomassa.
Saiko vaimo pandasilmän?
Mukavaa viihdykettä Arskantaina.
Seonneet tulisi puhalluttaa ja pois täältä hoitoon.
Kiemunki on sulkenut osastot SCC:ltä saataviin tonttirahoihin asti.
Ihmekös sairaat perzuikit riehuu täällä.
Nyt siihen Iisakki Sikaluoman sankirjaan on vihdoin tullut uusi sana: sairas.
Se taipuu muuten sairaampi, sairain ja tuo viimeisin taivutusmuoto tarkoittaa kokdemejä.
Vahaa! Ymmärrän että perzuikit tarkoittaa sairain.
Sairain olet sinä
jos katsoisit tämän:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288748559564.html
Millainen toiminta se on?
perzukkipäivystäjä!
nettinatsi intaannu.
demulien nettinatsi vaikeni. Johan nyt! Löuköhän äiti tietokoneen kiinni ja kiljaisi: -Nyt nukkumaan, kakara!
kirjoittaa blogissaan näin:
"Olen työskennellyt 25 vuotta mm. vakavasti luonnehäiriöisten, persoonaltaan keskenkasvuisten, monenlaisista ongelmista kärsivien, rikollisten ja päihdeongelmaisten kanssa. Ihmisten monenlaiset syvätkin ongelmat ja niiden työstämiset ovat olleet osa työtäni. Koulutan, konsultoin ja ohjaan sellaista työtä. Likaisen ja rikollisen, kuten puhtaankin pelin kuviot ovat tuttuja. Asiakkaat eivät ole koskaan hyökänneet perhettäni ja yksityiselämää kohtaan, vaikka todella vaikeita asioita ja todella vaikeissa elämäntilanteissa on paljon käsitelty.
Nyt on tullut ensimmäinen hyökkäys, törkeä, raa´asti yksityisyyden suojaa, lasten oikeuksia, journalistisia ohjeita yms. rikkova ja lisäksi höystettynä mielikuvituksellisilla väitteillä. Uskomattomalta tuntuu jopa näin asiantuntijanakin, että hyökkääjänä on korkeassa julkisessa asemassa oleva kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Eikä kysymys näytä olevan edes yksittäisen sammakon suusta päästämisestä, vaan laajalevikkeisestä ja toistuvasta suoltamisesta."
Ei ollenkaan poikkeuksellinen välttämättä.
http://pekkalampelto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52562-psykopatia-on-kilpailuetu-vallantavoittelussa
Joku Ranne kirjoittaa järkevästi ja uskon että hänen arvionsa on perin täsmällinen, luotettava ja ennen muuta puolueeton.
Heippa, Jari!
Molemmat ranteet on vähän kipeitä?
Johannes Koskisen blogissa kirjoittaa Jari Ranne näin:
"Varatuomari Koskinen, olit aivan hiljaa koko sen viikon, kun valtuuston puheenjohtaja rikkoi yksityisyyden suojaa, polki lasten oikeuksia ja levitteli erittäin loukkaavia ja vääristeleviä väitteitä. Olen keskustellut asiasta lukuisten asiantuntijoiden ja asukkaiden kanssa. Moni muukin haluaa tietää:
Tarkoittiko hiljaa olemisesi sitä, että sinä ja koko ryhmänne hyväksyitte valtuuston puheenjohtajan tekemiset ja sanomiset?"
Eivät uskalla vastustaakaan.
Miksi Johannes olisi tuominnut Iisakin. Ei hän ole veljensä vartija.
Kiemunki ja Rautio ovat sata-varmasti tän hölmöilyn jälkimainingeista johtuen ulkona valtakunnan politbyroosta ja paikallinenkin jatkoon pääsy on täysin intohimoisten kannattajien varassa, tosin sieltäkin on jo havaittavissa lampun syttyminen ja oivaltaminen, missä nyt mennään.
Johanneksella SDP ohittaa lain ja moraalin.
Lulu skandaali on poikkeuksellinen tapaus. Samaa voi sanoa liikemies Kari suhmuroinnista SCC-hankkeessa.
luluskandaali on? En ole kuullutkaan.
Nyt kuulet Lulu Skandaali.
.
Kateus, kauna, vahingonilo, kostonhalu, raivo. Siinä tunnusomaisimmat demareiden ja kokoomuksen tunnot Hämeenlinnassa.
Tarkotat tietysti perzuikkeja.
ahdistunut perzuikkipäivystäjä pakoilee vastuuta ahnehtiessaan ihan paniikissa puoluetukirahoja suhmuroidakseen SCC:tä tukeneen liikemies Karin mokaamia sairaita paljastuksia luluskandaalissa.
maanantai-iltana saamme kuulla miksi Iisakin kirkkoa on rakennettu 4 vuotta.