Vanha kansa tiesi loisimiseen ratkaisun;

Sillee se menee.

Joka ei työtä tee, ei syömänkään pidä.

Kuimmasti työhalut löytyivät.

7

90

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 800

      Opettele kirjoittamaan,kännikala!

      • Niin, aloittaja on niin laiska, ettei viitsi edes äidinkielensä kirjoittamista opetella, ja sitten tulee mollaamaan muita loisiksi. :D


      • Olet oikeassa !

        On hyvä että veronmaksajat lopettavat sinun ruokkimisen jonka jälkeen sinä kuolet tai alat tekemään töitä. Vai mitä Siiri Vieno ?


    • VanhatOnneksiKuolee

      Vanhaan aikaan oltiin välinpitämättömiä, vajaampia ja sulkeutuneempia. Ankaruus aiheutti aivan liikaa masennusta ja itsemurhia. Nyt saa kaikkeen apua, kaikesta saa puhua, toisin kuin silloin.
      Mielummin otetaan paremmat mahdollisuudet parantua ja kehittyneempi lääketiede ja terveyspalvelut, kuin se että vajaat saadaan tekemään vähän enemmän töitä.
      Työ tekee uupumusta, masennusta ja "burn outtia". Ei ole siinä vaiheessa ratkaisu lisä työ, vaan lepo. Tuut masentuneiden palstalle sanomaan, että ei saa olla masentunut. Näkee kuinka vanhoista ajoista puhuvat on kehitykseltään myös samalla tasolla.

    • nykyaika ihqqua

      Jeps, toista se on nykyään tämä maahanmuuttokulttuuri.
      Onks ne muuten ne heimopääliköiden jälkeläiset ku siellä käy
      kopistelemassa pesäpallomailoilla Suomalaistaustaisia lapsia ja nuoria
      päähän sontalaumansa kanssa ?

      Kun ei ole muutakaan tekemistä, mitä tekis että mainittais.
      Kyllä se tämä nykyaika kansainvälisen meiningin kera on nniiiiiiiin
      paljon parempi.

      Se on paljon sivistyneempää kaikin tavoin kun n.eekeri käy hakkaamassa
      pesäpallomailan kans Suomalaistaustaista lasta yhdessä toisten heimoveljien kanssa, jotka on myös varustautuneet samoin astaloin.
      Kyllä meidän täytyy saada tänne lisää tätä monikulttuurisuutta,
      ihanaa leijonat ihanaa, vaikka tekee kipeää niin ei haittaa, tämä on ihanaa.

    • Crafter-Troll
    • Vanhalla kansalla

      ei ollut varaa olla väärässä. Niiden oli pakko olla oikeassa !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1157
    2. 71
      1112
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      66
      906
    4. 95
      859
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      747
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      244
      729
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      649
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      25
      649
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      646
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      590
    Aihe