Ulkomaalaisia kaupustelijoita, olkaa valveilla

Taas on nähty halmemattilan alueella ulkolaisia kaupustelijoita. Olkaa varuillanne, tuskin huvikseen kiertelevät ja silmäilevät paikkoja
10413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Myös Niemelä-Ojalassa tänään kulkenut nuori ulkomaalainen joka näytti hammaskalustoaan josta edestä puuttui pari hammasta, tahtoi avustusta hammaslääkäri laskuun ja olisi esitellyt repussaan olevia tavaroita.
Kieltäydyin katsomasta ja pyysin poistumaan Koirat olivat puolellani.

Äänestä
  • Keskustassa liikkuu myös määrätyllä kadulla melkein joka kuukausi ulkomaalaisia kaupustelijoita jotka käyvät vain muutamassa talossa. Syyskuulla kävi samana päivänä kaksi eri ihmistä kahden tunnin välein. Ilmoittakaa poliisille . Ovat tarkkailijoita murtokeikkaa varten. Yrittäkää seurata ja ottaa mahdollisesti auton rekkarit muistiin koska porukalla liikkuvat.

    Äänestä

En asu kannuksessa mutta lähikunnassa ja meilläkin on käynyt 2 eri kaupustelijaa viikon sisällä mutta naapurissa eivät kummallakaan kerralla. Asumme vähän sivussa keskustasta. Mutta voiko poliisikaan mitään kun ne pyörällä kulkee eikä rikosta ole tehneet.

Äänestä

ottakaa kamera esiin,kun ne seistä tollottaa teidän portailla.Jo tulee vauhtia kinttuihin,kun sanoo tallentavansa kuvan poliisia varten.Ei ilman kotimyyntilupaa saa kukaan käydä mitään kauppaamassa toisten ovella

Äänestä

Pesäpallomaila eteisen nurkkaan kaupustelijoita varten, eiköhän kaupustelija
ota jalat alleen, kun ottaa mailan käteen. Meiltä kyllä kaupustelija lähti, kuin
100 m:n juosija, eikä taakseen kerinnyt katsoa.
Ei ole senjälkeen kaupustelijoita näkynyt. Putinin kieltä taisi molottaa juostessaan.

Äänestä
  • Virosta ovat,ainakin siltä suunnalta,eivät venäjältä,vaikka venäjää puhuvatkin.

    Äänestä

Nonniin eilen kävi taasen kaupustelija lappusen kanssa ovella. Sai lähdöt.

Äänestä

Kauhian sairasta porukkaa tuola puolanmaassa, kun jatkuvasti joku seisoo oven takana kertomassa kuinka lapsi sairastaa...olis käyttäny matkarahat lapsenhoitoon ja olis lapsensa rinnalla puolassa, piruako se täällä auttaa ;)

Äänestä

Kannattaa pitää ovet ja autot lukittuna.

Äänestä
  • Niemeläntiellä kulkee hiippari. Pitäkää silmällä naapureiden taloja/pihoja. Nyt on kamerat asennettu, jää kiinni tää sairas ihminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kodinturvamies kirjoitti:

Taas on nähty halmemattilan alueella ulkolaisia kaupustelijoita. Olkaa varuillanne, tuskin huvikseen kiertelevät ja silmäilevät paikkoja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu