Hirveesti lieksalaiset kirjoittavat joutavanpäiväisistä asioista. Ei missään muualla Suomessa ole asukaslukuun suhteutettuna tällaista kirjoitustulvaa. Teillä näyttää olevan pätemisen tarve tai sitten kirjoittamisripuli.
Kirjoittakaa mieluiten romaani ja julkaiskaa se vaikka omakustanteena, jos ei muuten onnistu. Nykyään sellainen ei ole digipainossa edes kallista!
Kirjoittakaa mieluiten romaani ja julkaiskaa se vaikka omakustanteena, jos ei muuten onnistu. Nykyään sellainen ei ole digipainossa edes kallista!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lieksassa ei ole mitään muita virikkeitä. Ihmiset ovat kodeissaan ilta viiden jälkeen eikä kylällä liiku ketään. Yksinäisessä kodissa mielikuvitus tuottaa mitä erikoisempia kirjoituksia. Osa porukoista kirjoittelee kalsarikännejä (juodaan kotona ettei saa juopon mainetta toisilta juopoilta) vedellessä ja avautuu.
Oottakaas,kunhan valokuitu kytketään tänne torppaan?
Arvatkoohan onko leskiimmeisenä mukava yksinnään töllöttö televisioo kun lieksan pojat tänne kirjottaa
en oo miestä suna monneen kuukautteen viimeks sain kun olin Joensuussa
ihtesä on lieksaliset juonnet impotentiks ja haukkuissa männöö enerkia
viimmonen lieksalainen jonka tölliin toi ol perussuomalainen olevinnaan jonniimoinen tappi puoluveessa
no otettiin kopsut, käätiin saanassa ja kun alasti mänttiin sänkyyn niin pieras jarupes kuorsoomaan eikä e pikkunysä ees seissyt
sillä ne poijat haukkuu muhanmuutajji kun niillä ei vehkeet pelloo ja oat kattellissii oikeille miehille
terv
Johanna
Tämä palsta kertoo karua kieltä älyvapaista lieksalaisista joiden valitsemat johtajat yrittivät maksattaa laskujaan toisten kuntien kassasta.
tässä esimerkkiä hyvästä kirjasta http://images.bookcrossing.com/images/journalpics/100/31/cover/300_10029431.jpg
Jos vaikka vertaa Pohjanmaata ja Pohjois-Karjalaa ja erityisesti Lieksaa, niin täällä tuo kirjoittamisen into on ylenpalttista. Esim. Seinäjoen palstalla on noin kolmasosa lieksalaisten sepustusmäärästä.
Siellä pitäisi olla 15-kertaisesti nykyiseen määrään verrattuna kirjoituksia, vasta silloin seinäjokiset olisivat meidän tasollamme. Väkeähän siellä on n.5 kertaa niin paljon kuin Lieksassa (n. 60.000)
Tämä kertoo selvästä kirjoittamisripulista täällä. (tai sitten ei ole muuta tekemistä, kuten minulla)
Paha on Pohjanmaan idioottien kirjoitella kun järkeä ei ole edes sen vertaa että jonkunlaista tekstiä saisi aikaan! Asian todistaa pelkästään jo se, että vaikka asukkaita onkin 5-kertaa enemmän niin siitäkään huolimatta nuo runkkarit eivät saa kirjoiteltua viikottain kuin muutamia viestejä.
Tuskin missään muualla on noin yksinkertaisia asukkaita kuin Seinäjoella!
Voi kuule, asia taitaa olla juuri toisinpäin. Järkeä on sieltä tännekin saatavissa, jos vain lieksalaiset käyvät pyytämässä. Pohjalainen luonne on erilainen kuin meikäläisten. Minä tunnen sieltä porukkaa lankoussuhteiden kautta.
Pohjalainen ei turhista narise. Se sanoo suoraan päin naamaa ja se on sitten siinä. Se ei yleensä kirjoittele turhanpäiväisyyksiä, siksi nuo vähäiset viestit. Meikäläiset kyräilevät ja ovat kaksinaamaisia. Pahasti sanottu, mutta totta! Onko tuttua?.
ja pohjaalanen keskittyy painihin ja tuohon pytty eiku pesäpalloon
no ei ne painissa kun sen enempää pesäpallossakkaan pärjää. mutta eipähän noille tohri sitä sanoa hehehee
no lieksan koko sivistys tulee tämän palstan kautta ja sen huomaa
( minä käyn ärsyttämässä tätä jengiä, on meinaan sen verran pöljää porukkaa, mutta huvisa meillä kullakin)
Virtahepo hyvä kirjoitus.
Silloin kun asioista siellä puhutaan niin puhutaan suoraan ja samaa asiaa olen täällä tuonut esiin ja seinäjoen asioita onkin hoitamassa serkkupoika terveisiä vaan Harjunpäähän
Yksi seikka kannattaa ottaa huomioon! Ei kannata roikuskella lieksan palstalla jos hommat ei miellytä, vaan kannattaa pysytellä siellä "hiljaisemmalla" puolella ja kommentoida sinne!
Aika vähän taitaa lieksalaiset kirjoitella muualla kuin tähän lieksan palstalle?
Mutta rakkikoiria tulee muualta räksyttämään lieksan palstalle kun homma ei miellytä!
Kävikö pahasti?