Neitseellinen syntymä uskomisen esteenä

Tuo asia on sellainen, ettei siihen edes papit usko. Onhan Jumalalle tietysti kaikki mahdollista, mutta kun HÄNTÄ ei edes ole olemassa.

Uskomalla voi teoriassa siis saavuttaa iankaikkisen elämän.

Mitä tuossa iäisyyden ikuisuudessa saadaan? Mitä "siellä" tehdään?

Oman uskoni mukaan, kuollessa ihmisestä lähtee henki, joka jää maailmankaikkeuden kiertolaiseksi ja sillä siisti.
12104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vanhahtavaa kieltä tuo neitsykäisistä mainitseminen. Onhan meilläkin käytetty samaa sanontaa, Niilo Matinpoika on kihlannut neitsykäisen Miina Tahvanaisen. En muista Raamatussa missään kohden tähdentäneen yliluonnollisuutta.

Maria sai ilmoituksen tulevasta, enkelien välityksellä, oman kertomuksensa mukaan, ja Joosef sai unessa käskyn varjella tulevaa vapahtajan äitiä. Itse tapahtumaa kuvaa Raamattu näin: Ja korkein varjosi Marian.
Ei mistään henkiolennosta jää varjoa, vaan ihan konkreettinen siittäminen siinä tapahtui.
Vuosisatojen odotus juutalaisilla vapahtajasta, on saanut alkuun tuon tapahtuman, jota toistetaan muuttumattomana tänäkin päivänä.

Liekö taustalla olisi Raamatun viime sivulla oleva varoitus olla jättämättä mitään pois kirjoituksista? Sinänsä hyvä, miten paljon olisikaan sisältö muuttunut, nyt sitä voidaan tutkia sen aikakauden käsitysten ja kulttuurin mukaan. Paljonhan niihin opetuksiin ja elämänviisauksiin perustuu tämänkin ajan oikeuskäsitykset, ja mielestäni hyvä niin.

PS.
Tuosta ikuisuudessa vietettävästä ajasta, en ole turhia huolia ottanut, enkä mistään taivasosuuksistani, minusta täällä on joskus taivaita hipovan onnellista, ja joskus vaikeampaa,--- miten olen oppinut elämään!

Äänestä

Mikä on että kirjoitukseni mene perille --siis tule näkyviin vaikka ne kirjoitan ja lähetän
Ja nimimerkkinikin on aina rekattuna -- jos se nut sitten on jokin Pannaanjulistus ... ja mistääs syystä.

Äänestä

Kirjoitin eräästä likemastani synnyttäjästä jollekka oli saanut elinsiirron Kohdun --ja hän oli tullut Raskaaksi --sitä en muista oliko siinä maininta --kuinka se siittäminen oli tapahtunut -- oliko isä vai koeputki lapsi .

Tämä ei ainakaan tullut pyhästä hengestä

Tämän jo aiemminkin kirjoitin -- mutta kuten huomanneet olette ,en anna hevillä periksi .

Äänestä
  • p.s Korjaus edelliseen
    : Lukemastani .

    Äänestä

Olihan tuosta suomen mediassa myös maininta. Tuo kun oli ensimmäinen kohdunsiirto ilmeisesti maailmalla.

Tuosta pyhyyden tunteesta vielä,...eiköhän jokainen nuori nainen, miehestä vielä tietämätön, ole ajatuksiltaankin neitseellinen, vaikkakin ilman noin kauaskantoista velvoiteita tulevasta vapahtajasta kuin Maria.
Uskon meidän sisimmässämme kokeneen kuin pyhyyttä, siinä tapahtumassa, joka meitä kohtasi ensi kerran, tapahtumassa, jossa uusi elämä sai meissä alkunsa. Muistan sen kokeneeni, --- kuin sumussa se on jäänyt mieleeni hienoinpana hetkenä nuorena naisena.
PS:

Kaikki valtiaat ja kuninkaat, olivat muinoin syntyneet neitsyeistä, milloin auringonjumalan poikia. Se kuului muinoin tarinoihin, eroittamaan heidät tavallisesta kansasta, kuinkas muuten uppiniskainen ja "minä itte" kansa mitään olisi uskonut:D

moikka, nyt täytyy, ohjailla miehille omppupuun pätkimistä pihalla.

Äänestä

Miten nainen voi tietää, millä kerralla uusi elämä saa alkunsa ?
Ei kai se useinkaan , ja toivottavasti, ekalla kerralla tärppää, varsinkaan kovin nuorena.
Onkohan nyt yliampuvaa puhua ensimmäisen kerran pyhyydestä.
Muutenkin aika kiusallista lukea toisten intiimeistä intiimeimpiä asioita, luusisi että ne haluaa pitää ominaan.

Äänestä

Entäs vetten päällä kävely, keneltä se onnistuu?

Äänestä

Neitseestä syntymä on totta, Jeesuksen synnyttyä maailman Vapahtajaksi. Vetten kävely onnistui Häneltä joka loi ja asetti myrskyn. Ylösnousemusvoimaan uskomme. Itse meistä jotkut ovat saaneet kokea sen, kuinka hengellisesti kuollut herää. Ymmärrän hyvin, että ihminen ei voi ymmärtää kaikkea, ei varsinkaan jos ei ole henkilökohtaisesti kokenut sen armahtavan voiman vaikutusta, joka herätti Jeesuksen kuolleista.

Äänestä

Veden moni haluaisi muuttaa viiniksi, mutta miten se tehdään?
Onko Raamatussa ohje siihen?

Äänestä

Näe, juopetteleva palstakaveri vaivaa ja etsi Raamatusta, jos sattuisi löytymään resepti.
Itse käytän niin vähän alkoholia, että ostan Alkosta, enkä viitsi etsiä käsiini viininteko reseptiä.

Äänestä

Ruuneperi

Kuinkahan monta aloitusta ehdit tehdä uskonnosta ennen kuolemaasi?

Äänestä

kehuithan tuossa Jumalan sanoneen simsalabim ja aloit täyttää palstaa tyhjän pohdiskelulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Tuo asia on sellainen, ettei siihen edes papit usko. Onhan Jumalalle tietysti kaikki mahdollista, mutta kun HÄNTÄ ei edes ole olemassa.

Uskomalla voi teoriassa siis saavuttaa iankaikkisen elämän.

Mitä tuossa iäisyyden ikuisuudessa saadaan? Mitä "siellä" tehdään?

Oman uskoni mukaan, kuollessa ihmisestä lähtee henki, joka jää maailmankaikkeuden kiertolaiseksi ja sillä siisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu