sain avun kuumiin aaltoihin

Hei! Haluan jakaa oman kokemukseni kuumien aaltojen päihittämisestä. Itselläni alkoivat tänä kesänä, ikää 54 v. ja kuukautiset jäivät pois viime keväänä. Kärsin aluksi kohtuullisista aalloista, eli päivällä eivät niinkään häirinneet, mutta öisin heräilin keskimäärin 3-5 kertaa jäätävään hikoiluun, ei kun peitto pois ja hetken päästä oli taas kylmä. Siinä sitten yritti pysyä järjissään töissä, kun yöunet menivät miten sattuu. Tilanne vaan paheni, ja lopulta aallot alkoivat haitata myös päivisin ja iltaisin. En halunnut lääkitystä suvussa olevan rintasyöpäriskin takia. Haalin kovasti tietoa netistä ja silmiini osui kirjoitus soijaproteiinista. Soijaproteiini kehittää suolistossa luonnon estrogeenia, ja tästä on ollut apua todella monelle. No, ei kun kauppaan, ostin femisoija paketin( luontaistuotehyllystä S-marketissa) hinta jotain 5 euron paikkeilla, sekä soijamaitoa. Aloitin niiden käytön 5.9. ja ei mitään vaikutusta!
Onneksi törmäsin kirjoitukseen, jossa sanottiin, että jos soijaproteiini ei vaikuta kahden kuukauden kuluessa, niin silloin siitä ei ole apua. Eli hätäisenä ihmisenä olin jo lopettamassa parin viikon jälkeen. Jatkoin kuitenkin, ja nyt on takana viikko käytännössä aallotonta aikaa.
Eli jatkan käyttöä ja toivon tämän jatkuvan. Kirjoitan tänne siksi, että jos edes muutama nainen saa tästä itselleen avun, olen tyytyväinen. Itse kun olin jo epätoivon partaalla, että pitääkö kärsiä vuosikaudet.
Voin päivittää tänne jatkoa, jos jotain muutosta tapahtuu.
7744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hiukan olen skeptinen; osuiko muutos sattumoisin yhteen yölämpötilojen laskun kanssa? Hyvä kuitenkin, että oire poistui, toivottavasti ei palaa.

Äänestä
  • Skeptinen olin aluksi itsekin, mutta pakko kai tässä on uskoa, kun aaltoja ei enää juurikaan ole. Ja ei, muutos ei sattunut yhteen yölämpotilojen laskun kanssa. Makuuhuoneen ikkuna on aina auki, ja vaikka kuinka kylmä yö oli, niin hikoilu oli järkyttävää. Ja tämä hikoilu ei ollut mitään tavallista hikoilua, eli ensin pää alkoi kuumottaa ja sitten tulivat hikoiluaallot.

    Äänestä

Hienoa kun olet saanut apua. Luonnon estrogeeni valitettavasti on estrongeenia siinä missä kemiallinenkin sellaisille rintasyøville jotka ovat voimakkasti estrogeenille reagoivia.

Äänestä
  • Mitenkään vähättelemättä tuota soijaa mutta itselläni alkoi nuo hikoilut myös ensin yöllisillä hikoiluilla kevään lopussa. Sitten muuttuivat myös samoin, että päivisinkin tuli niitä aaltoja. Yhtäkkiä ne loppui tässä syksyllä ilman että olen käyttänyt mitään tuotetta. Epäilen syyksi tämän olevan jotain "alkua" pahemmasta vaihdevuodesta.. eli vähän samaan tapaan kun ensin menkat jää pois muutamaksi kuukaudeksi, sitten alkavat uudelleen ja lopulta kokonaan jää pois niin nämä aallot ensin tulee, jää pois ja sitten tulee kovana takasin.

    En tiedä mutta näin veikkaisin.

    Äänestä

  • kaikkea nainen kestä kirjoitti:

    Mitenkään vähättelemättä tuota soijaa mutta itselläni alkoi nuo hikoilut myös ensin yöllisillä hikoiluilla kevään lopussa. Sitten muuttuivat myös samoin, että päivisinkin tuli niitä aaltoja. Yhtäkkiä ne loppui tässä syksyllä ilman että olen käyttänyt mitään tuotetta. Epäilen syyksi tämän olevan jotain "alkua" pahemmasta vaihdevuodesta.. eli vähän samaan tapaan kun ensin menkat jää pois muutamaksi kuukaudeksi, sitten alkavat uudelleen ja lopulta kokonaan jää pois niin nämä aallot ensin tulee, jää pois ja sitten tulee kovana takasin.

    En tiedä mutta näin veikkaisin.

    juuri näin tapahtuu. Minulla alkoi vaihtarit n.viisikymppisenä ja nyt niitä on kestänyt nelisen vuotta. Ensin tuli kuumia aaltoja päivisin ja sitten ne loppuivat. Oli rauhallista muutama kuukausi ja jo ajattelinkin että tässäkö nämä nyt oli, pääsinpä helpolla, kunnes hikipuuskat rymähti päälle todenteolla öin ja päivin. Sitä kesti muutaman kuukauden ja sitten ne taas hiipui vähitellen pois ja oli muutama kuukausi rauhallista kunnes taas alkoi. Tätä ruljanssia tulee ilmeisesti kestämään vuosia mutta onneksi ainakin tähän asti ne aina välillä hiipuvat pariksi kolmeksi kuukaudeksi että saa välillä hengähtää ja nukkua yönsä rauhassa.

    Äänestä

Samalla tavalla yöllä puskee hikeä ja kun peiton kerkee viskata pois,tulee kylmä horkka. Nukkumisesta ei tule mitään. Päivät nyt vielä menee vaikka on
hankala kun töissäkin pamahtaa kuuma aalto pääle , hikipisarat valuu pitkin selkää ja naama on punainen
Mulla on niin paljon muita lääkkeitä etten mielelläni lähtisi hormonipillereitä hakemaan mutta uskaltaakohan noita luontaistuote juttuja kokeilla?

Äänestä

Ensiksikin haluan kiittää kaikkia kokemusten jakajia näissä vaihdevuosiketjuissa! Olen 56-vuotias ja kipuilen eniten paniikin kanssa erilaisissa kummissa vaivoissa. Tänään oli erikoisen vaikea aamu ja muistin tämän palstan , josko täältä saisi vertaistukea jaksamiseen. Vain muutaman kommentin luettuani tuli jo helpottava olo, etten ole yksin todellakaan.Viestiketjun aloittaja Aallon pohjassa oli saanut helpotusta soijaproteiinista , hyvä - toivottavasti helpotus jatkuu vielä? Lähivuosina minulla on alkanut hikoilut, siedettävät kylläkin. Inhottavin on , kun herää ja vesi kaatuu päältä , hiki haisee pahalle ja on epämiellyttävä likainen olo. Muista syistä olen kokeillut sokerin jättämistä pois ruokavaliosta ja huomasin , että hikoilutkin loppuivat . Minä koin tämän niin suurena helpotuksena, että halusin kertoa täälläkin. Parissa kommentissa on kuumien aaltojen tauko ja uudelleen alku - voihan minullakin olla niin riippumatta siitä, mitä syö? Mutta nautitaan niistä hetkistä, vaikka vaan muutama päivä kuukaudessa , jolloin on 'normaali' olo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aallon pohjassa kirjoitti:

Hei! Haluan jakaa oman kokemukseni kuumien aaltojen päihittämisestä. Itselläni alkoivat tänä kesänä, ikää 54 v. ja kuukautiset jäivät pois viime keväänä. Kärsin aluksi kohtuullisista aalloista, eli päivällä eivät niinkään häirinneet, mutta öisin heräilin keskimäärin 3-5 kertaa jäätävään hikoiluun, ei kun peitto pois ja hetken päästä oli taas kylmä. Siinä sitten yritti pysyä järjissään töissä, kun yöunet menivät miten sattuu. Tilanne vaan paheni, ja lopulta aallot alkoivat haitata myös päivisin ja iltaisin. En halunnut lääkitystä suvussa olevan rintasyöpäriskin takia. Haalin kovasti tietoa netistä ja silmiini osui kirjoitus soijaproteiinista. Soijaproteiini kehittää suolistossa luonnon estrogeenia, ja tästä on ollut apua todella monelle. No, ei kun kauppaan, ostin femisoija paketin( luontaistuotehyllystä S-marketissa) hinta jotain 5 euron paikkeilla, sekä soijamaitoa. Aloitin niiden käytön 5.9. ja ei mitään vaikutusta!
Onneksi törmäsin kirjoitukseen, jossa sanottiin, että jos soijaproteiini ei vaikuta kahden kuukauden kuluessa, niin silloin siitä ei ole apua. Eli hätäisenä ihmisenä olin jo lopettamassa parin viikon jälkeen. Jatkoin kuitenkin, ja nyt on takana viikko käytännössä aallotonta aikaa.
Eli jatkan käyttöä ja toivon tämän jatkuvan. Kirjoitan tänne siksi, että jos edes muutama nainen saa tästä itselleen avun, olen tyytyväinen. Itse kun olin jo epätoivon partaalla, että pitääkö kärsiä vuosikaudet.
Voin päivittää tänne jatkoa, jos jotain muutosta tapahtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu