Äitini, jonka kanssa olin aiemmin läheinen, on sairastunut johonkin psykoosiin. Oireet alkoivat kun olin viimeisilläni raskaana. Äitini on väittänyt, että hänestä on tehty juttuja telkkariin, radioon, iltapäivälehtiin... Kuulemma älykännyköissä on kilpailu, ettöä jos joku näkee äitini kadulla pitää "peukuttaa". Syyttää välillä omia sukulaisiaanja naapureita siitä, että häntä ajetaan takaa liikenteessä, esim. seurataan autoilla, mopoilla ja moottoripyörillä. Yksi sukulainen on soittanut jo 2 kertaa työterveyslääkäriin näistä jutuista, ja äiti lähetettiin sairauslomalle ja tutkimuksiin. Uniapnea löydettiin, mutta näitä psykoosioireita ei ole millään lailla tutkittu. Kysyin itse asiasta psykiatriselta sairaanhoitajalta, joka sanoi että kyseessä voi olla vaikka alkava Alzheimer. Tällä hetkellä äitini kiukuttelee kuin pikkukakara, ja ilmoittaa muuttavansa Suomesta pois, vaikka täällä asuu esim. isäni, ja vanhempani ovat edelleen naimisissa.
Itse pystyn toki olla pitämättä yhteyttä äitiini ja voin pitää hänet erossa lapsestani. Suomessa on todella vaikea saada ihmistä pakkohoitoon, jos hän pitää itseään terveenä. Kannattaako katkaista välit äitiini? Olen itse pienen lapsen yh enkä kaipaa ylimääräistä stressiä. Harmittaa myös, kun omaan sukulaiseen välit ovat yhtäkkiä menneet, eikä meillä ole ollenkaan lapsen isää tai isän puolen sukulaisia elämässä mukana. Onko neuvoja, mitä tässä voisi tehdä? Olen keskustellut sukulaisteni kanssa, että toivoisin tässä tilanteessa pakkohoitoa.
Sairas mummo alle 60v
8
253
Vastaukset
- Älä trollaa
Miksi sinun pitää pystyä olla pitämättä yhteyttä äitiisi ja voida pitää hänet erossa lapsestasi? Ylimääräisen stressin vuoksi? He haloo, kummalla teillä on nyt psyykkinen sairaus? Sinulla vai äidilläsi?
Neuvon, että viet äitisi gynekologille, neurologille ja kaikkiin mahdollisisiin laboratoriokokeisiin. Ihminenhän alkaa esimerkiksi sekoilemaan, jos hänen suolatasapainonsa ei ole kunnossa.
Muista myös hakea apua itsellesi. Sinun suhtautumisesi äitiisi on aika lailla päin pers....- ohikulkija5
Tässä taas tyypillinen esimerkki palstahäiriköistä, jotka pilkkaavat ja mitätöivät toisten ongelmia. Mikä viiraa päässäsi, "Älä trollaa", kun et voi keskustella asiallisesti, vaan täytyy heti ruveta haukkumaan ja pilaamaan keskustelua?
- Älä trollaa
ohikulkija5 kirjoitti:
Tässä taas tyypillinen esimerkki palstahäiriköistä, jotka pilkkaavat ja mitätöivät toisten ongelmia. Mikä viiraa päässäsi, "Älä trollaa", kun et voi keskustella asiallisesti, vaan täytyy heti ruveta haukkumaan ja pilaamaan keskustelua?
Avaus on selvästi trollimielessä tehty tai avaajalla on todellakin sairaus, johon tarvitsisi lääkeet. Taitaa olla sinun näppäimistöltäsikin?
- Äidin tyttö
Voisi olla dementian yksi oire, oma äiti sairastui 80:nä, mutta alkoi juuri noin. Oli kuulemma naapuri varastanut pyykkiä narulta ja muuta sekavaa, ei kuitenkaan ihan noin outoja. Kiukuttelu tuli niin voimakkaaksi että isä ei jaksanut vaan äiti laitetiin hoitokotiin ja vieraili vain kotona.
On siihen lääkkeitä, pakkohoito tuntuu kovin rajulta. Ihme että äitisi on vielä työelämässä, jos sairaslomalle passitettiin. Eivätkö töissä huomaa mitään? Lääkärin pakeille ja lisätutkimuksiin pitäisi saada. Vaikka uniapnean vuoksi nukkuu varmaan huonoa unta, ei sen ihan noin sekaisin pitäisi viedä. Vakavalta kuulostaa.
En sinuna katkaisisi välejä, kun äiti selvästikin on sairas. Raskasta on kyllä sinulle, kun olet yksinhuoltaja, etkä voi mummua saada lapsenvahdiksi. Voimia!- mopoilijana
tunnen tapauksen . tämä äiti on itse lastensuojelun vastaava työntekijä ja sitäpä on mahdoton sieltä mihinkään pakkohoitoon saada.
juurikin oli sairaslomalla ja nyt taas syyslomalla . lomia kuulemma pitämättä vaikka ei olisikaan .
kukaan ei hoida tuon tyypin tehtäviä sillä aikaa kun hän lomailee.
kyllä se sinun äitisi saa hoidon ilman sinun holhoustasikin. ka pakko hoitoon on mahdotonta suomessa saada ketään pelkän olettamuksen vuoksi.
onko mopo nyt luistannut käsistä äitisi voi ihan hyvin mitä nyt vähän lasussa huolia kun perheet painostaa olemaan rehellisiä.
- etsi apua
Psyykkisesti sairas tai dementikko on vaikea saada väkisin hoitoon, koska hän ei tunne itseään sairaaksi. Olisiko kuitenkin mahdollista puhua hänen kanssaan asioista joista olet huolestunut, ja yrittää perustella hoidontarvetta. Esim dementiaa voidaan hidastaa lääkkeillä.
Pakkohoitoon pääsee, jos on vaaraksi itselleen tai muille. Ehkä voisit mennä ensin puhumaan tilanteesta lääkärille ja sitten yrittää saada äiti lääkäriin, joka tietää etukäteen tilanteesta. Jos hän ei pärjää arkiasioissa, voisit neuvotella vaikka sosiaali- tai terveydenhoitajan kanssa, saisiko hänelle kotiapua tai jonkun ammatti-ihmisen tarkistamaan kotikäynnillä tilanteen. Ehkä tilanteen seuraamisen voisi saada jonkun ammatti-ihmisen tehtäväksi.
Itse et varmaan voi muuta kuin mahdollisesti auttaa käytännön asioissa ja seurata ettei hän saa aikaan mitään vahinkoa itselleen tai muille. Ikävistä puheista ei pidä välittää - Suku pahinko?
Jos avaajan vanhemmat ovat yhä naimisissa, avaajan isä on avaajan äidin lähiomainen. Avaajalla ei siten ole mitään oikeutta viedän äitiään lääkäriin yms. sukulaisten kanssa mietittyjä pakkohoitoehdotelmia. Vai onko tässä nyt niin, että isäkin on ymmärrystä vailla oleva dementikko?
- hoitoon heti
Olkoon trolli tai ei.
Jos tiedät että äitisi on sairas ja ei ilkeyttään käyttäydy noin, niin hoitoonhan hänet on saatava.
On edesvastuutonta kääntää hänelle selkänsä. Et sinä sukulaisilta tai täältä saa sitä apua mitä äitisi tarvitsee. Kipinkapin soittamaan isäs kanssa tk:n ja kysymää mitä äitis kanssa tehdään. Mihin viedään lääkäriin ja pikaisesti. Jos ei isäs osaa kertoa oireita, sinä osaat ja sinä tiedät että käytös ei normaalia.
Sieltä se hoito löytyy ja sieltä ohjataan eteenpäin mitä seuraavaksi. Tuskin ne sinua huoltajaksi äidillesi laittavat, jo niiden pienten lasten takia.
Jos ei äitis lähde lääkäriin niinkeksi, narraa tai jotain. Soita etukäteen lääkäriin että tällainen tapaus olis sitten tulossa ja hoitoon olis saatava.
Tilanne pahenee jos asialle ei tee mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1221816Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2701539- 731453
- 771396
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001130Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531116- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893