Olen lähemmäs 30 ja ollut seksuaalisesti yksinäinen ainakin 19-vuotiaasta lähtien, koska silloin aloin tehdä ensimmäisiä suoria aloitteita tyttöjä kohtaan. Tapahtumaympäristönä oli netti. 22-vuotiaaksi mennessä olin jo katkeroitunut aika pahasti. Noita aikoja vietin pari yötä tytön kanssa, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti, että tunsin olevani jonkinlaisessa koeajossa ja hauskanpitovälineenä enkä voinut rentoutua ollenkaan. Olin tutustunut tähän nuoreen naiseen netissä ehkä vain viikko sitten, olin totaalikokematon enkä ollut vielä kokenut minkäänlaisia tunne-elämyksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa ainakaan elävässä elämässä ja lähes heti sen jälkeen kun pääsin tämän tytön luokse, minun olisi pitänyt osata hyväillä häntä oikein, riisua hänet ja olla häpeämättä omaa vartaloani. En osannut.
Sen jälkeenpä sitä on sitten menty auringonnoususta auringonlaskuun ilman minkäänlaista kosketusta, ihailua ja yhteisiä suunnitelmia, olivat ne miten lyhytaikaisia tai vähäpätöisiä tahansa. Jostakin syystä minulla oli sellainen nousuvaihe sen pahimman katkeruuden jälkeen parikymppisenä, mutta se ei perustunut mihinkään todelliseen syyhyn vaan tuntuukin näin jälkikäteen lähinnä itsepetokselta. Kehittyneet sosiaaliset taidot, mielenkiintoiset harrastukset ja muut puuhat eivät ole mitenkään maksaneet itseään takaisin ja kaikki tekeminenkin tuntuukin pakkopullalta, koska tietyt tunteet ja tarpeet jäävät jatkuvasti ilmaisematta ja kokematta. Joskus aikoinaan psykiatrilla käydessäkin puhuttiin joskus "kavereista" ja jotakin sellaista, mutta ei koskaan seurustelusta tai nyt vähän vanhemmalla iällä puolisosta. Jos jotakin ryhmiä järjestettiin kuntoutujille, niissäkin oli toisinaan pelkästään miehiä. Oma seksuaalisuus olikin minulle helvetinmoinen häpeän aihe ja jonkinlainen tabu erilaisissa keskusteluissa pitkälle yli 20-vuotiaaksi asti ja tuntuu usein, että se on sitä myös koko yhteiskunnalle; erilaisissa keskusteluissa sivuutetaan tämä asia, koska miehen seksuaalisuutta jotenkin pelätään ja vierastetaan ja pidetään salaa vulgaarina sitä, että se ei jää yksinäisen omaksi tiedoksi. Naisten kohdalla tämä ei ehkä ole niin ongelma, koska naisille seuraa järjestyy niin paljon helpommin ja naisten elämä ei sitten ole samalla tavalla 'noloa'. Siitä tulee mieleen se, miten naiselle on noloa, jos kuukautiset alkavat tai erottuvat väärässä, julkisessa paikassa. Miehelle taas on sitten noloa se, että hän on julkisesti yksinäinen ja hänellä on toiveita, jotka eivät täyty. On kuin mies lätkäisisi peniksen tiskille, vaikka kyse on paljon muustakin kuin seksistä. Miesten seksuaalisuutta kuitenkin usein demonisoidaan ja yksinkertaistetaan halventamistarkoituksessa puhumalla emättimen puutteesta ja milloin mistäkin, vaikka kyse olisi herkästäkin miehestä. Tällä on tarkoitus jotenkin mitätöidä yksinäisen miehen kokemus.
En pidä itseäni huonona ihmisenä, mutta välillä tunnen jonkinlaista syyllisyyttä siitäkin, että katson kadulla vastaantulevien naisten naamoja ja mietin, olisiko joku heistä kiinnostunut minusta tai mitähän tuokin ilme tarkoitti. Hyvitän nämä 'pahat' tekoni katsomalla sitten vain tyhjyyteen jonkun toisen nuoren naisen kohdalla, ettei se jotenkin 'loukkaisi' hänen arvoaan, joka lähestymisyrityksistä päätellen on sitten minun yläpuolellani. Tunnen syyllisyyttä myös siitä, että en pysty täyttämään naisten vaatimusta siitä, että jumaloisin jotakin tiettyä naista, jota en tunne enkä voikaan tuntea ja näkisin hänen persoonansa hänen kasvoistaan ja ihastuisin tähän persoonaan. Olen pahoillani siitä, että näen kaupungilla jatkuvasti nättejä naisia ja voisin seurustella tai ainakin viettää leppoisaa yhteisää aikaa kenen kanssa heistä tahansa, koska täällä satumaailman ulkopuolella ei epäprinssillä ole hirveästi varaa valikoida ja en todella voi tietää naaman perusteella, kuka heistä olisi ollut se oikea, johon minun olisi pitänyt panostaa ylitse muiden. Toisinaan kyllä ihastun johonkin ja haaveilen yhteisestä tulevaisuudesta, siis vaikka yhteisestä kesästä, jonkun kanssa, jonka olen nähnyt useamman kerran ja ehkä saanut hymyn, mutta samaan aikaan tämä ahdistaa minua aika paljon, koska sitten tunnen taas syyllisyyttä siitä, että voisin kiinnostua myös jostakin muusta, mutta en saa tätä naista ajatuksistani vähään aikaan ja 'uskollisuudesta' tälle lähes 100% varmasti minusta pitämättömälle naiselle hukkaan sitten väliajan suhtautumalla neutraalisti muihin.
Sen jälkeenpä sitä on sitten menty auringonnoususta auringonlaskuun ilman minkäänlaista kosketusta, ihailua ja yhteisiä suunnitelmia, olivat ne miten lyhytaikaisia tai vähäpätöisiä tahansa. Jostakin syystä minulla oli sellainen nousuvaihe sen pahimman katkeruuden jälkeen parikymppisenä, mutta se ei perustunut mihinkään todelliseen syyhyn vaan tuntuukin näin jälkikäteen lähinnä itsepetokselta. Kehittyneet sosiaaliset taidot, mielenkiintoiset harrastukset ja muut puuhat eivät ole mitenkään maksaneet itseään takaisin ja kaikki tekeminenkin tuntuukin pakkopullalta, koska tietyt tunteet ja tarpeet jäävät jatkuvasti ilmaisematta ja kokematta. Joskus aikoinaan psykiatrilla käydessäkin puhuttiin joskus "kavereista" ja jotakin sellaista, mutta ei koskaan seurustelusta tai nyt vähän vanhemmalla iällä puolisosta. Jos jotakin ryhmiä järjestettiin kuntoutujille, niissäkin oli toisinaan pelkästään miehiä. Oma seksuaalisuus olikin minulle helvetinmoinen häpeän aihe ja jonkinlainen tabu erilaisissa keskusteluissa pitkälle yli 20-vuotiaaksi asti ja tuntuu usein, että se on sitä myös koko yhteiskunnalle; erilaisissa keskusteluissa sivuutetaan tämä asia, koska miehen seksuaalisuutta jotenkin pelätään ja vierastetaan ja pidetään salaa vulgaarina sitä, että se ei jää yksinäisen omaksi tiedoksi. Naisten kohdalla tämä ei ehkä ole niin ongelma, koska naisille seuraa järjestyy niin paljon helpommin ja naisten elämä ei sitten ole samalla tavalla 'noloa'. Siitä tulee mieleen se, miten naiselle on noloa, jos kuukautiset alkavat tai erottuvat väärässä, julkisessa paikassa. Miehelle taas on sitten noloa se, että hän on julkisesti yksinäinen ja hänellä on toiveita, jotka eivät täyty. On kuin mies lätkäisisi peniksen tiskille, vaikka kyse on paljon muustakin kuin seksistä. Miesten seksuaalisuutta kuitenkin usein demonisoidaan ja yksinkertaistetaan halventamistarkoituksessa puhumalla emättimen puutteesta ja milloin mistäkin, vaikka kyse olisi herkästäkin miehestä. Tällä on tarkoitus jotenkin mitätöidä yksinäisen miehen kokemus.
En pidä itseäni huonona ihmisenä, mutta välillä tunnen jonkinlaista syyllisyyttä siitäkin, että katson kadulla vastaantulevien naisten naamoja ja mietin, olisiko joku heistä kiinnostunut minusta tai mitähän tuokin ilme tarkoitti. Hyvitän nämä 'pahat' tekoni katsomalla sitten vain tyhjyyteen jonkun toisen nuoren naisen kohdalla, ettei se jotenkin 'loukkaisi' hänen arvoaan, joka lähestymisyrityksistä päätellen on sitten minun yläpuolellani. Tunnen syyllisyyttä myös siitä, että en pysty täyttämään naisten vaatimusta siitä, että jumaloisin jotakin tiettyä naista, jota en tunne enkä voikaan tuntea ja näkisin hänen persoonansa hänen kasvoistaan ja ihastuisin tähän persoonaan. Olen pahoillani siitä, että näen kaupungilla jatkuvasti nättejä naisia ja voisin seurustella tai ainakin viettää leppoisaa yhteisää aikaa kenen kanssa heistä tahansa, koska täällä satumaailman ulkopuolella ei epäprinssillä ole hirveästi varaa valikoida ja en todella voi tietää naaman perusteella, kuka heistä olisi ollut se oikea, johon minun olisi pitänyt panostaa ylitse muiden. Toisinaan kyllä ihastun johonkin ja haaveilen yhteisestä tulevaisuudesta, siis vaikka yhteisestä kesästä, jonkun kanssa, jonka olen nähnyt useamman kerran ja ehkä saanut hymyn, mutta samaan aikaan tämä ahdistaa minua aika paljon, koska sitten tunnen taas syyllisyyttä siitä, että voisin kiinnostua myös jostakin muusta, mutta en saa tätä naista ajatuksistani vähään aikaan ja 'uskollisuudesta' tälle lähes 100% varmasti minusta pitämättömälle naiselle hukkaan sitten väliajan suhtautumalla neutraalisti muihin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostat ihan normaalilta mieheltä jolle on vaan jaettu vähän huonommat kortit. Turhapa sinun on ainakaan mitään hävetä, Suomessa vaan sattuu olemaan huomattavasti enemmän miehiä kuin naisia, joten osa miehistä jää valitettavasti ilman.