Muistatko, kun koulun käytävällä huusit perääni ''katsokaa nyt totakin''? Minä tiedän että halusit sillä minulle pahaa. Tiedän, että kiusaat muitakin kun minua.
Mutta sitä et tiedä, mitä sillä aiheutat.
Päivittäin mietin itsemurhaa, kaikki olisi niin helpompaa. Käyn terapiassa vääristyneen minä kuvani takia. Minulla on anoreksia. Pidän itseäni rumana ja lihavana, vaikka jokainen jonka tunnen, on kehunut minua kauniiksi.
Entäpä se, kun kerroit rehtorille että minä lintsaan? Jouduin siitä ongelmiin ja kärsin, vaikken tehnyt mitään väärää.
Olen 15 vuotias, hoidan joka päivä pikkusiskoani koko illan, siivoan kotia, laitan itse omat ruokani, ja pidän masentuneen ystäväni hengissä. Minulla ei ole aikaa itselleni. Kaiken energiani kulutan muista huolehtimiseen, sillä muuta vaihtoehtoa ei ole. Olen henkisesti lopussa. En vain kykene tulemaan kouluun, niin väsynyt olen.
Sanoit että tahtoisit seurustella kanssani, mutta et voi koska minulla on liian pienet rinnat enkä tahdo harrastaa seksiä.
Joka päivä minä itken, koska en ole tyytyväinen rintoihini. Ne arvet jotka ovat tulleet kun joku sanoo minulle ''sinulla on liian pienet tissit'', ne eivät katoa koskaan. Joka kerta, kun jonkun käsi menee vaatteideni alle, menen paniikkiin. Itken hysteerisenä ja olen peloissani, muistot palaavat mieleen. Minua on hyväksikäytetty nuorempana. En saa suhdetta koska olen minä, vaikka sinä rakastat minua.
Heität vitsillä että sinulla on syöpä. Rupean välittömästi itkemään, ja sinä naurat reaktiolleni, eihän nyt vitsin takia kuulu itkeä, se olisi naurettavaa.
Et tiedä, että isäni on sairastanut syövän. Et tiedä, että äidilläni on tällä hetkellä syöpä, ja hän saattaa kuolla siihen. Puoli sukuani on kokenut mitä on syöpä. Pelkään. En tahdo menettää enää ketään sille sairaudelle.
Joka päivä ahdistun lisää, mietin yhä enemmän itsemurhaa ja vahingoitan itseäni fyysisesti. Joka päivä jaksan vähemmän.
Näin ei tapahtuisi jos et kiusaisi minua, välittäisit minusta omana itsenäni ja et tuomitsisi kun et tunne minua.
Älä kiusaa, älä puhu pahaa muista, älä hauku muita tai vahingoita heitä. Auta. Ole ystävä, tue. Lohduta. Anna hali kun toinen sitä tarvitsee. Kehu muita, kehu itseäsi.
Niin paljon aiheutat pahaa ja vahinkoa kun et mieti sanojasi.
Toisaalta, joskus vain niinkin pieni asia kuin hymy saattaa pelastaa jonkun hengen. Ole läsnä kun läheisesi sitä kaipaavat. Älä jätä ketään yksi. Tee pieniä asioita, ja lopulta teet jotain suurta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pahalta tuntuu, mutta olet tiedostanut, että tuo kaikki on ollut vain kiusaamista. Onneksi asioille voi tehdä jotain ja ei tarvitse jäädä menneisyyden vangiksi.
Sinun iässä ei kyllä ole tarvis, että olet kokopäiväinen kodinhoitaja ja vielä noin haastavassa tilanteessa. Snä ja pereesi tarvitsee nyt apua kodin ulkopuolelta.