KAUNISNUMMELLA
Aleksis Kivi.
Tapauksen tahdon kertoo, vaik'ei juuri
ihmeellisen, mutta lempeän ja hellän:
Äiti, lapsi helmas, illan paistees nukkui
Kaunisnummen kankahalle.
Korkeet hongat humisivat ympärillä,
päivän loimo länteen kallistui
ja pilvet purjehtelit lumi-valkoisina
sinertäväl taivaal.
Aurinkoa, joka kuumoittaa jo vaisust
puitten välis, lapsi ihastelee;
luulee että hän sen käsittäis ja jättää
uneksuvan äitins, lähtee kulta-pyörää
hongan oksalt ottamaan ja katoo metsään.
Äiti heräyy ja pelol lastans kaipaa,
rientää häntä etsimään ja etsii tuskal
illan himeydes ympär Kaunisnummee.
Huutaa ei hän tainnut, sillä ääni
säikäyksest lankes.
Vaitina hän juoksi kanervaista maata myöden:
poski poltti, veri suonis riehui, tuskan hiki-helmet
juoksit otsalt ales.
Se oil sielun myrsky, joka äänetönnä ärjyvi ja polttaa.
Vimmasta hän pyörtyy, mutta äitin-lempi
iskee tulta taas ja mieli kirkastuvi
ja hän nousee, etsii kiivaammin kuin ennen.
Mutta koska illan hymyilevä lamppu
sammui töyrään taakse, seisoi lapsi yössä
kummastuneena ja sydämessä pelko.
Lähti jälleen astelemaan äitii kohden,
astelikin ahkerast, mut joutui aina
samaan paikkaan, josta vasta lähti.
Yö jo pimeni ja epäilyksen tuska
lapsen käsitti ja itkemään hän päätyi;
itkun saattoi äitin korviin lempee kaiku.
Äiti riensi vilkkaasti kuin öinen haamu
ääntä kohden, löysi lapsens kanervistost,
kääri hänen helmoihins ja ilons
muuttui niinkuin vaisuks unen-nääks.
Mutta aukenivat lopult kyynel-lähteet,
että kiiriit helmet kirkkaat sammuttamaan
posken polttoo.
Kelmeys nyt kaunis väikkyi
kasvoillansa niinkuin itä-pohjan reunal,
jossa valkeni jo päivä, sillä pian
Pohjolassa katoo kesä-yösen hämär'.
Kelmeempi kuin ennen äiti oli,
kelmeempi kuin ennen lapsi äitins helmas;
mutta hellemmin kuin ennen tytkyi sydän
sydänt vastaan somas hiljaisuudes.
Myrskyy seuraa tyyneys, mut tyyneydes
kävi onni-autuu'n hymisevä tuuli,
hieno niinkuin louna-tuuli,
joka, tultuansa yli vilja-pellon,
lähenevi meitä viherjäisel niitul.
Aleksis Kivi.
Tapauksen tahdon kertoo, vaik'ei juuri
ihmeellisen, mutta lempeän ja hellän:
Äiti, lapsi helmas, illan paistees nukkui
Kaunisnummen kankahalle.
Korkeet hongat humisivat ympärillä,
päivän loimo länteen kallistui
ja pilvet purjehtelit lumi-valkoisina
sinertäväl taivaal.
Aurinkoa, joka kuumoittaa jo vaisust
puitten välis, lapsi ihastelee;
luulee että hän sen käsittäis ja jättää
uneksuvan äitins, lähtee kulta-pyörää
hongan oksalt ottamaan ja katoo metsään.
Äiti heräyy ja pelol lastans kaipaa,
rientää häntä etsimään ja etsii tuskal
illan himeydes ympär Kaunisnummee.
Huutaa ei hän tainnut, sillä ääni
säikäyksest lankes.
Vaitina hän juoksi kanervaista maata myöden:
poski poltti, veri suonis riehui, tuskan hiki-helmet
juoksit otsalt ales.
Se oil sielun myrsky, joka äänetönnä ärjyvi ja polttaa.
Vimmasta hän pyörtyy, mutta äitin-lempi
iskee tulta taas ja mieli kirkastuvi
ja hän nousee, etsii kiivaammin kuin ennen.
Mutta koska illan hymyilevä lamppu
sammui töyrään taakse, seisoi lapsi yössä
kummastuneena ja sydämessä pelko.
Lähti jälleen astelemaan äitii kohden,
astelikin ahkerast, mut joutui aina
samaan paikkaan, josta vasta lähti.
Yö jo pimeni ja epäilyksen tuska
lapsen käsitti ja itkemään hän päätyi;
itkun saattoi äitin korviin lempee kaiku.
Äiti riensi vilkkaasti kuin öinen haamu
ääntä kohden, löysi lapsens kanervistost,
kääri hänen helmoihins ja ilons
muuttui niinkuin vaisuks unen-nääks.
Mutta aukenivat lopult kyynel-lähteet,
että kiiriit helmet kirkkaat sammuttamaan
posken polttoo.
Kelmeys nyt kaunis väikkyi
kasvoillansa niinkuin itä-pohjan reunal,
jossa valkeni jo päivä, sillä pian
Pohjolassa katoo kesä-yösen hämär'.
Kelmeempi kuin ennen äiti oli,
kelmeempi kuin ennen lapsi äitins helmas;
mutta hellemmin kuin ennen tytkyi sydän
sydänt vastaan somas hiljaisuudes.
Myrskyy seuraa tyyneys, mut tyyneydes
kävi onni-autuu'n hymisevä tuuli,
hieno niinkuin louna-tuuli,
joka, tultuansa yli vilja-pellon,
lähenevi meitä viherjäisel niitul.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Huomenta Aleksis Kiven päivän aamuun!
Luettuani tuon edellisen runon Kaunisnummi tarkistelin karttaa siellä se on Tuusulan puolella ehkä silloin A. Kiven aikaan kuntien rajat eivät olleet samat kuin nyt.
Kaukametsä on tässä melkolähellä ja siksipä laitan tähän tuon runon siksikin kun olen muutaman kerran kuullut esitettävän tämän kuitenkin Kajaanin Kaukametsässä esitys oli liikuttavin, esittäjänä Veikko Sinisalo.
Paljon on luontoon liittyvää runoutta hänellä.
Uuden moottoriten rakentaminen vei Männistön Muorin mökinkin jonnekin, liekö vielä tulossa takaisin vanhan Hämeenlinnan tien ja moottoritien väliin.
Hyväkuntoiselta se vaikutti, voi olla että se tuodaan rakennustoiden päätyttyä paikoilleen, sitä kyllä toivon.
http://www.elisanet.fi/kuula_seura/kivi/kaukametsa.htm
KYlläpä tulikin sekavaa juttua;-)).
Olen puolikuntoinen eikä ajatus pysy kasassa, yritystä on ylläpidettävä siltikin, ei tässä kuntoudu pelkällä 'makaamisella'.
Kahden päivän rankat tutkimukset takana onneksi, kyllä se tästä.
Vointia "kukkis" ja paranemista!
Voima Sinulle.
Tämä kopioimani runo on minusta kaunis kuvaus äidin huolesta kun lapsi on kadonnut.
Tuo " huutaa ei hän tainnut " on tuttu tunne silloin kun kunnolla pelästyy. Ei kykene sanomaan sanaakaan, saati huutamaan.
Aleksis Kiven Ikävyys on toinen runo joka panee ajattelemaan, runoilijan vaatimattomuus ja elämän merkityksettömyys, kuin veljet keskenään.
Hyvin pysyin juttusi juonessa mukana, Kukkahame, joten taidan olla sekava lukija. Mukavaa, että jaksat hymyillä ja olet sinnikäs kuntoutuja. Pitäähän Sinun metsään päästä , joten hyvää jatkoa kuntoutumiselle !
Seitsemän veljestä on äidittä kasvaneiden luonnonlapsien, koheltavienkin miesten kuvausta, naiset sivuosissa. Veljeksiä yhdistää Männistön Venla, jota käytiin porukalla kosimassa , ja Juhani hänet lopulta nai. Eero sai Seunalan yliherkän , säikyn ja kelmeäotsaisen Annan, ja hänen rooliinsa on laitettu lempeän äitiyden ja huolehtivan vaimon ihanteet. Anna laulaa lapselleen riipaisevan Sydämeni laulun tuonen lehdosta, jossa lapsen on hyvä olla, kultakehdoss kellahdella, kaitsea tuonelan karjaa.
Riina Katajavuorelta on ilmestynyt Seitsemän veljeksen naisiin keskittyvä , käsittääkseni aika radikaali versio, kirja nimeltä Wenla Männistö. Tapahtumat sijoittuvat nykypäivän helsinkiläiseen lähiöön. Olen lukenut vasta arvosteluja, pitääkin varata tuo kirja kirjastosta.
Liput salkoon , eläköön kansallinen kirjallisuutemme !
K i i t o s teille molemmille!
Tunsin jotain todella hyvää ja lämmintä kulkevan lävitseni.
Kuinka pienestä huomiostakin on apua.
Tänään Aleksis Kiven kunniaksi liput saloissa.
Ompa hieno runo. En ole ennen tätä nähnyt. Aleksi K:n äidinkieli oli ruotsi, mutta perisuomalaista hänen tekstinsä on. Mielestäni yhä hienointa.
Stenvall oli nimensä ennen suomentamista, ja eräässä vastauksessa mainittu
Seunala lie nykyinen Seuna joita myöskin pitäjässä on.
Runoissa mainittuja vaaroja ja honkametsiä täällä löytyy nk. ikihongat humisee.
Paljon on kirkonkylän liepeillä 'säästetty' pihapiirissä vanhoja asumuksia, joissa neliskulmaiset neliruutuiset ikkunat niitä näkyy eniten Palojoen suunnalla missä kesäteatteri sijaitsee.
Palojoki polveilee osan matkasta syvällä rotkossa kiemurrellen sinne tänne.
Jo paikan ohi ajaessa liikkuu ajatukset kaukana eletyssä ajassa.
On todella hienoa että Aleksis kivi 'elää' joka kesä kanssamme.
Hyvää vointia ja paranemista sinulle Kukkis' !
Ajoin kesällä tuon Palojoen tien ja aina se on yhtä nostalginen kokemus. Olin mökille menossa ja valitsin sen, vaikkakin vähän pidemmän reitin, Tuusulasta Nurmijärvelle, Roosaan ja mökille.
Runo oli tosiaankin herkkä ja kaunis.
Vanhat runot ovat minun mielstäni oikeita runoja.
Nykyaikaisten runojen sanomaa en useinkaan ymmärrä.
Ja koska olen näinkin pitkällä lopputaipaleella niin uskon etten enää opi ymmärtämäänkään.
Ja tämä runo, kuten monet muutkin aiempien runoilijoitten kirjoittamistapa on selvää sanomaa, pitkänomaisia ja koko sanoman sisältävää, niin sittenkään ei nykyisin arvosteta uusia tämän runon tyylisiä , hyviäkiään tuotoksia.
Mutta mikä minä olen arvostelemaan, eikä arvostella pitanytkään,
Runo oli vain mieleeni ja jotain tuli höpsittyä
Olen vanhojen runojen ihailija.
Kiven runoissa on paljon hienoja yksityiskohtia joiden sisältö avautuu kuin hennoin maku viinistä, hitaasti kypsyen.
Suomalaisilla runoilijoilla on syvä ja herkkä suhde myös luontoon.
Eläintenkin elämää kuvaavat luonnonmukaisesti.
Rakkaudesta osaavat kaikki puhua, mutta kun kaikkeen elolliseen suhtaudutaan rakkaudella, saadaan vanhoissakin runoissa kokea tunnelma joka on kantanut kaikki vuodet, muuttumattomana ja aitona.
Harrastan runoja, proosan ja muun ohella, mutta en milloinkaan edes ajattele kykeneväni vanhojen kirjailijoiden oppipojaksikaan.
Huomenta metsänkuninkaan nimipäivään!
Kiitän lämpimästi saamistani kannustuksista, ehkä ne auttoivat enemmän ja nopeammin kuin itse toimenpiteet, joilla voi olla tiettävästi pitempi vaikutus ;-)
Tässä Aleksis Kiven runotuotantoa
http://www.elisanet.fi/kuula_seura/alexis.html