Jutila Suomen ärsyttävin jääkiekko ihminen.Minun poikakin 8-v sanoo miten voi olla noin iso pää eikä saa puheesta selvää??
Rami on HYVÄ VALMENTAJA.
Rami on HYVÄ VALMENTAJA.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voi pientä. Opeta sille 8-vuotiaalle pojalles ne yhdyssanasäännöt paremmin. Rami on turha tyyppi, hyvä, että sai kenkää. Jutilla on enemmän munaa kuin Raadolla koska tahansa.
Häpeä ihminen jos kaikki tuollaisia vanhempia kuin sinä maamme on perikadossa.
Summanen on sika eihän miljonääreille saa vittuilla. Niillä on rahaa ja sulla ei hhähhähähähääää
Juti on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista lätkän pelaajista ja lisäksi vielä oikein sympaattisen oloinen kaveri. Ketään ei kiinnosta sun 8-vuotiaan muksun mielipiteet aiheesta.
jutila on saukkosen kanssa täysin perseestä. jutilan kommentaattorin hommat vois ottaa haltuunsa kuka tahansa. samoja turhia lauseita vaan toistelis vuodesta toiseen. jutila ei osaa kertoa mitään pelistä eikä pelaajista. esim. jyrki lumme on aivan maaginen kommentaattori, sen huomas joltain kanavalta world cupin aikana.
jutila on nykyään pelkkä vitsi. se pääsi sen takia a-maajoukkueen johtoportaaseen koska se ei osallistunut johonkin vaaleihin 90-luvun lopulla koska kummola sanoi niin. juti olis vienyt liikaa ääniä kummolalta. siitä kiitoksena kummola antoi jutille paikan leijonissa. jutila on pelkkä maineella ratsastaja. jos vertaa sitä vaikka kanadalaisiin pelien selostajiin niin ei herran tähden mikä ero...siinä huomaa kellä on asiantuntemusta ja kellä ei. ootteko huomanneet yhden jutilan suurimmista "viisauksista" minkä se sanoo aina??? oli sitten kyseessä pelicans-saipa taikka mikä tahansa mm-finaali niin aina se sanoo siinä tärkeänä posket pullollaan että tänään maalivahtipeli tulee olemaan erittäin tärkeässä osassa? vittu kun nerokasta !!!
Olis se kiva tietää mitä Juti saa palkkaa hokinaitista. Kommentit on joka pelissä oli peli miten paskaa tahansa niin Juti hokee vain että on hyvää hokia. Puhuvan pään MTV3 chatista sais ajais saman asian.
Juti on hyvä selostaja.Sun 8 V.poika on puupää
tullut varmaan isäänsä.
jos sun mielestä jutila on hyvä selostaja niin voin vain sanoa että et ole ikinä kuullutkaan hyvää selostajaa. jutila on enemmänkin sepittäjä. lapa jäähän...suurrella syrrämmellä...täysin luokaton !
Toivottavasti et sanonut ääneen pojallesi että olet samaa mieltä.Toisen ihmisen ulkonäön kommentoiminen negatiivisesti tai sen salliminen ei varmaan ole hyvää kasvatustapaa.
Vai oletteko itse täydellisiä?
Asioita muuten voi kommentoida ja niistä olla mitä mieltä haluaa.
Juti on jees ja Rami on hyvä valmentaja.
Jutihan on tosi hyvä pullamössömainos jääkiekkoon. Penkkiurheilijan toivenassu.
Huomasi minkälainen petturi on koko L-kasa.