Ottakaa suomalaiset ohjat omiin käsiinne, pois pakkoruotsi!

Helsingin yliopisto suomalaiseksi !

Aarni Penttilä kertoi 1920, että yliopistossa on paljon mielivaltaa. Keväällä 1921 Aarni Penttilä oli ehdottanut viron ja unkarin kielten lehtorin virkoja, mutta yliopiston konsistorin ruotsalainen enemmistö epäsi virat. Ehdotusta olivat puolustaneet E A Tunkelo ja Yrjö Wichmann.
Yliopistolaki vuodelta 1923 ei ollut taannut suomenkielistä opetusta, rkp vastusti sitä ja sdp Väinö Tannerin johdolla myötäili. Opetusministeri Emil Nestor Setälä kysyttäessä Suomen ainoan valtionyliopiston, Helsingin yliopiston suomalaistamisesta vastasi, että ruotsinkielinen rinnakkaisyliopisto maksaisi 100 miljoonaa markkaa. Luku on ilmeisen väärä. Tähän mielikuvitukselliseen summaan ei hän ollut laskenut lainkaan yksikielisestä yliopistosta aiheutuvia säästöjä. Tätä perusteetonta väitettä 100 miljoonan markan kuluista poliitikot myöhemmin toistivat. (E N Setälä oli puhunut suomea Helsingin yliopiston konsistorissa 1894 ja toiminut Suomalaisuuden Liiton hallituksen jäsenenä vuosina 1906-08, mutta politiikassa luopunut ylioppilaiden etujen ajamisesta.)

Ylioppilaslehdessä 20.10.1923 Niilo Kärki vaati Helsingin yliopistoa suomalaiseksi, joka toteutuessaan olisi maailman ainut suomenkielinen yliopisto. Tuolloin ylioppilaita oli 2523, joista suomenkielisiä 72 %. Jokaista kymmentätuhatta suomenkielistä kohti oli vain 9 ylioppilasta (vastapuolella jopa 32). Yrjö Ruutu ja Martti Haavio sekä lukuisat muut aikalaiset vaativat samaa.

Sanomalehti Ilkka vaati suomenkielistä Helsingin yliopistoa vuonna 1925, kuten myös ylioppilaat itse. Puolueista ensin Maalaisliitto ja myöhemmin Edistyspuolue ja Kokoomus laativat suomalaisuusohjelman. Ohjelmissa oli vaatimus yliopiston suomenkielisestä opetuksesta, mutta osa puolueiden poliitikoista sekä lehdistöstä vaikeni asiasta.

Ylioppilaat laativat adressin 20.11.1928 Helsingin yliopiston suomalaistamiseksi. Opetuksen, tenttien ja oppikirjojen pitäisi olla suomenkielisiä, mikä ei ollut vielä todellisuutta. 3,014 allekirjoitusta, eli noin 90 % yliopiston suomenkielisistä opiskelijoista allekirjoitti vetoomuksen. Pääministeri Sunila lupasi asian pikaista käsittelyä, mutta asia ei edennyt. Ylioppilaat levittivät asiaansa maaseudulla. Yliopiston työntekijät suhtautuivat vihamielisesti suomenkielisiin opiskelijoihin, esimerkkitapaus: syksyllä kirjauduttaessa virkailija leimasi ensin ruotsinkielisten opintokirjat ja vasta sitten suomenkielisten. Vaikka ylioppilaitten selvä enemmistö oli suomenkielisiä. Manteren hallituksen opetusministeri Lauri Ingman antoi kielteisen vastauksen, ei käsittele asiaa. Kuitenkin Ingman laati vuonna 1929 eduskunnan hyväksymän lain, jolla yliopistossa järjestettiin ylimääräistä ja tilapäistä suomenkielistä opetusta. Eräillä aloilla ei ollut ollenkaan opetusta suomeksi. Myös suomenkielisistä oppikirjoista oli puutetta, mitä myös käytettiin verukkeena vastustaa opetusta suomeksi. Konsistori teki 3 ehdotusta toukokuun lopussa 1929, 2-kieliseksi muut paitsi maa- ja metsätaloustieteellinen tiedekunta vain suomenkieliseksi, jäi puolitiehen. Ylioppilaat olivat vaatineet itselleen kokonaan suomenkielistä opetusta.

Kahdella puolueella oli 1920-luvulla ohjelma suomen kielen edistämiseksi, mutta niiden lehdistö vaikeni asiasta. Politiikan taustavaikuttaja, ruotsalais- ja saksalaissuuntauksen kannattaja Kaarle N Rantakari (kok) vaati 1929 Aamulehdessä suomalaisuusohjelman "hiljaista hautausta", tarkoittaen asian sensurointia mediassa ja politiikassa.