poliisi vapautti mamujengin johtajat

MTV Uutiset kertoi eilen katujengistä, joka on käyttänyt paikoin silmitöntä väkivaltaa sivullisia nuoria kohtaan pääkaupunkiseudulla. Eri etnisistä ryhmistä koostuvan jengin hyökkäyksiä on sattunut eri puolilla Helsingin seutua, mutta erityisesti Vuosaaren ja Herttoniemen välisellä alueella.

Poliisi epäilee, että hyökkäyksiä tehdään kahden 15- ja 16-vuotiaan johtajan käskystä. Johtajat ovat olleet vangittuina, mutta nyt he ovat vapaalla.
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Taas vähän sinne päin.

17 §
Vangitun päästäminen vapaaksi

Pidättämiseen oikeutetun virkamiehen on määrättävä vangittu päästettäväksi heti vapaaksi, jos edellytyksiä vangittuna pitämiseen ei enää ole. Ennen päätöksen tekemistä siitä on ilmoitettava syyttäjälle, joka voi ottaa päätettäväkseen kysymyksen vapaaksi päästämisestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HUOM kirjoitti:

MTV Uutiset kertoi eilen katujengistä, joka on käyttänyt paikoin silmitöntä väkivaltaa sivullisia nuoria kohtaan pääkaupunkiseudulla. Eri etnisistä ryhmistä koostuvan jengin hyökkäyksiä on sattunut eri puolilla Helsingin seutua, mutta erityisesti Vuosaaren ja Herttoniemen välisellä alueella.

Poliisi epäilee, että hyökkäyksiä tehdään kahden 15- ja 16-vuotiaan johtajan käskystä. Johtajat ovat olleet vangittuina, mutta nyt he ovat vapaalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu