Olen joskus miettinyt kun sanotaan ,että olet itsekäs jos petät miestäsi. Minusta toisaalta sekin on itsekästä jos omin toisen kalun ja siitä ei saa muut nauttia vai onko hassusti ajateltu. Minusta vain minä omistan mun vartalon.
pettänyt
5
180
Vastaukset
Jos olet nainen laita sähköpostia. [email protected] keskustellaan aiheesta.
- munh
Minusta taas jo se on outoa, että sivusuhteesta käytetään sanaa "pettäminen" ikäänkuin odotusarvo olisi se, ettei ole muiden kuin puolison kanssa seksisuhteessa. Sanaa käytetään silloinkin, kun on toisen kanssa täysin puolison tieten ja hyväksymänä.
Suurin osa liitoista on sellaisia, jonka aikana joko toinen tai molemmat ovat olleet sivusuhteessa.
Avioliittokaavoissa on kysymykset. Yleisö uskoo, että ne ovat jonkinlainen vala. Ei sinne päinkään. Avioliittolaki edellyttää kysymyksiä, koska niillä varmistetaan, että vihittävät HENKILÖKOHTAISESTI ja OMASTA TAHDOSTAAN haluavat tulla vihityiksi. Muu tahto, esim. omaisten tahto, ei täytä lain vaatimuksia. - v.....n typerää
Mieheni kanssa kohta oltu 30.vuotta yhdessä eikä olla kumpikaan petetty sellanen ihminen ei tartte miestä /vaimoo joka juoksee vieraissa.Todella typerää luuserin hommaa
- nautiskelia
Sinä kenenkään tarpeista tiedä. Toi pettäminen on yleisempää kun tiedäkään.
- tarkenna, m
"v.....n typerää", tarkoittanet siis, että 3/4 ei tarvitse puolisoa.
Että suurin osa siis noutattaisi sekaavioisuutta on kyllä kiehtova ajatus. Sitä on kokeiltukin, mutta tulokset ovat olleet huonoja.
Tulisiko kuitenkin olla näilläkin perhe-elämää? Olisiko lapsia vain 1/4:lla ja koko lisääntymisen ja kasvatuksen taakka heillä. Seka-avioiset olisivat siis vapaamatkustajia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen765884Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2745170Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453254Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052683Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään92619Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41635Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151575Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät291428Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211370Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei131927