Oli juttu tämänpäivän Keski-Pohjanmaalehdessä. Olipa toimittajalta tehty hyvä ja mielenkiintoinen lukupaketti, kiusatusta, joka kokeili omia rajojaan sotilaana, siinä menestyen aina priimuksena laskuvarjohyppääjäksi asti.
Kova kaveri, rautainen kunto niin henkisesti kuin fyysisesti. Ei siihen kukatahansa pysty. Pelasti toisen ihmisen ihmishengen. Palasi Suomeen Ranskasta viiden palveluvuoden jälkeen. Todisti itselleen ja kiusaajilleen uskomattoman tarinan. Kaikkea hän ei kertonut, eikä koskaan tule kertomaankaan.
Kova kaveri, rautainen kunto niin henkisesti kuin fyysisesti. Ei siihen kukatahansa pysty. Pelasti toisen ihmisen ihmishengen. Palasi Suomeen Ranskasta viiden palveluvuoden jälkeen. Todisti itselleen ja kiusaajilleen uskomattoman tarinan. Kaikkea hän ei kertonut, eikä koskaan tule kertomaankaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kova kaveri, LJK:t ovat loistavia lähitaistelussa. Kiusaajat saavat olla iloisia jos ei kanna kaunaa eikä tule vastaan paikassa ilman kameroita ja todistajia
Muukalaislegioonan kuri on rankkaa, siellä luonne kovettuu,
Muukalaislegioonissa kuri on paljon kovempaa kuin Suomen armeissa. Siellä kasvatetaan sotilaita pysymään ryhmänä, joukkona, että kukaan ei mene kiventaakse piiloon tositaistelutilanteissa.
Koulutuksen aikana, hänen kertomuksenaan piti kokea, miltä kiduttaminen tuntuu. Joka koulutuksen aikana ei tehtävistään selvinnyt, niin oli erottamisen paikka. Moni karkasi koulutuksesta. Kiusattu, ja nuorempana hakatuksi joutunut suomalainen selvisi koulutuksesta ja oli taistelijana Lähi-idässäkin. Taisteluissa, tositilanteissa, missä luodit vinhuvat tarvitaan kovuutta. Pystyisikö moni kiusaaja samaan suoritukseen, toimimaan muukalaislegioonissa, pääsyvaatimuksena kun on monet fyysiset ja psykologiset testit.
Pidä legioonas ja sotas
En ole sodan kannattaja. Ymmärsit väärin Kuitenkin väkivaltakohtauksissa on puolustettava omaa henkeään, jos ei halua tulla tapetuksi. Siis tositilsnteissa, vaikka Lähi-idäntaisteluissa keskellä taistelukenttää. Rauhanomainen ratkaisu, neuvottelu, taistelujen lopettamiseksi, on paras ratkaisu. Kukaan ei halua tulla tapetuksi, menettää omaa henkeään, omaa elämäänsä.
Olet väärässä, ite kuolisin mielelläni sodassa
Niin sehän on teidän mielestä kiva niin kaun kiusaamassa niitä terroristejä kunnes iskevät sitten takaisin maahamme niinkö?
Omaa ja toisten henkeä pitää puolustaa. Jos et niin tee, niin annat terroristeille mahdollisuuden iskeä.
Te saatanan idiootit menette sinne ärsyttämään niitä kun nato on ensin pommittanut siviilit ja ryöstänyt öljyt sieltä niin arvaa kostaako ne kohta suomalaisille? Odotetaan vain että milloin saavat päähänsä räjäyttää pommin kauppakeskuksessa kun ärsytätte niitä parempi meidän suomalaisten on kuule sotahullu sekoilija pitää huoli omista asioistamme?
Helppo se on sinun sanoa, että pitää huoli omista asioista. Omat asiat? Ei niitä ole. Suomi on osa nykypäivän eurooppaa. Olemme siinä mukana. Suomen mahdollisuus on rakentaa rauhaa. Niin, ja en ole sotahullu. Suomi pitää huolen omista asioistaan. Suomen on kuitenkin otettava kantaa tulevaisuuden haasteisiin, kysymyksiin, missä olla mukana ja missä ei.
mietippä taliaivo moneltako terroristit on leikannu kurkun viattomalta siksi että oman maan hallitus työntää nokkaansa toisten kusias pesään niin sanotusti elikkä lähi-idän kriisi on täysin amerikkalaisten syytä sekä niiden vastuulla pidetään me nokkamme poissa sieltä ettei tule nenille pahemman kerran? Tai sitten muutat sinne pysyvästi asumaan ja perut suomen kansalaisuuden kokonaan?
Ö mitä europa siis tahdottaisin kuulua europaan mutta maantietelisesti mahdotonta koska välissä vähän vettä.
kova jätkä
Siis kuka meni ja mihinkä? ja miksi