Tuntuu, että on vaikea sopeutua tähän elämään, kun ystävät ovat vähissä. On minulla pari ystävää, joita tosin näen vain kerran noin kuukaudessa matkaeron vuoksi, eli minun pitäisi olla tyytyväinen, että minulla on edes pari ystävää. Koen silti, että jään aika ajoin yksin.
Olen siis 17-vuotias poika ja käyn lukiota melko suuressa lukiossa ja asun kotona. Olen ollut aina hieman ujo luonteeltani ja tarkkaavainen. En ole sosiaalinen, mutta tykkään silti ihmisten seurasta. En halua olla liikaa esillä, mutta haluan tuntea yhteenkuuluvuutta. Kyseisessä lukiossa, kuten sanoin, on porukkaa joka lähtöön ja olen tutustunut moneen kivaan tyyppiin nyt vuoden sisällä, mutta silti koen, että en ole päässyt heidän kanssa tutustumaan oikein kunnolla. Tähän liittyy se verraten esimerkiksi yläasteeseen, että lukiossa ihmiset ovat vähän niin kuin irrallaan: ei ole sitä samaa luokkaa ja ihmisiä, jota koko yläaste oli. Lukiossa olevilla jaksoilla näkee sen jakson ajan vaan samat ihmiset eri kursseilla, kunnes taas jakso vaihtuu ja uusia naamoja näkyy. Jaksojen aikana ei ehdi tutustumaan ihmisiin, sillä opiskelukin on aika rutiinia ja sosiaalinen puoli jää vähemmälle. Muutenkin yläasteelta ei jäänyt oikeen kavereita käteen. Luokka oli kuitenkin yhteishengeltään paas mahdollinen ja hauskaa oli, mutta tiet sitten vain eriytyivät... Olen huomannut, että on kauhean vaikea enää saada uusia kaverisuhteita luotua, kun toisilla on jo ne kaveriporukat ja omat jutut. Koen, että en voi vaan mennä niihin ilman mitään luontevaa tapaa, esimerkiksi juuri opiskelun kautta tai muun yhteisen toiminnan kautta. Selvyyden vuoksi vielä sanon, että on minulla kaveriporukoita, joissa puhun välituntisin, mutta se astetta syvempi suhde puuttuu eli kaikki sosiaalinen toiminta jää myös sinne kouluun ja vietän lähes kaikki arki-illat yksin koneella tai läksyjä tehden.
Kerroin tuossa ylempänä, että olen luonteeltani aika ujo, tarkaavainen jne. eli nautin myös aika paljon yksinolosta. Jos minun pitäisi valita, että olisinko enemmän yksin kuin kavereiden kanssa, niin mieluummin yksin. Se on vain luontoni. En tiedä, että viestinkö muille sitä, että minulla on raja, jonka yli ei voi mennä ja siksi koen, että muut eivät uskalla ottaa minuun syvempiä kontakteja. En ole koskaan seurustellut, enkä koe sitä ajankohtaiseksi. Minulla ei ole aikaa siihen. Minun mielestäni ystävät ovat tärkeimpiä kuin seurustelukumppani.
Olen myös huomannut, että aika monilla nuorilla ovat päihteet keskeisessä roolissa sosiaalisen kanssakäymisen puolella. Alkoholi yhdistää monia nuoria entistä enemmän. Itse en kuulu tuohon, että alkoholi yhdistäisi minua mihinkään tai kehenkään. Siksi koek välillä senkin puolesta jääväni ulkopuolelle ihmisistä. Tuntuu, että on normaalia, että nuori kokee alkoholikokeiluja muiden ikäisten kanssa ja että olen jäänyt tästä kaikesta paitsi. Harmittaa vaan niin vietävästi, kun en voi olla oma itseni muiden kiinnostavien ihmisten seurassa, sillä yksi asia on selvä, EN ESITÄ MITÄÄN MITÄ EN OLE! Tämän takia sitten jään kaikesta "hauskasta" paitsi. Ja muutenkin, tuntuu, että samalla kun aikuistun tässä, tuntuu, että en tule pärjäämään elämässäni puutteellisten sosiaalisten taitojen johdosta. Totta puhuen välillä havahdun todellisuuteen ja pelkään, että jään joskus lopullisesti yksin erakoituessani tarpeeksi ajan saatossa. Tiedän, että kaikki on minusta itsestäni kiinni, mutta se on vaikeaa. Ja kaiken tämän vuodatuksen jälkeen, en halua nähdä viestejä siitä, kuinka minun olisi hyvä puhua näistä asioista jollekin tai että minun pitäisi alkaa harrastamaan jotain. Se ahdistaa minua vaan lisää, sillä väkinäinen apu ei johda mihinkään. Lähinnä haluan vain nähdä ihmisten mielipiteitä näistä asioista.
Olen siis 17-vuotias poika ja käyn lukiota melko suuressa lukiossa ja asun kotona. Olen ollut aina hieman ujo luonteeltani ja tarkkaavainen. En ole sosiaalinen, mutta tykkään silti ihmisten seurasta. En halua olla liikaa esillä, mutta haluan tuntea yhteenkuuluvuutta. Kyseisessä lukiossa, kuten sanoin, on porukkaa joka lähtöön ja olen tutustunut moneen kivaan tyyppiin nyt vuoden sisällä, mutta silti koen, että en ole päässyt heidän kanssa tutustumaan oikein kunnolla. Tähän liittyy se verraten esimerkiksi yläasteeseen, että lukiossa ihmiset ovat vähän niin kuin irrallaan: ei ole sitä samaa luokkaa ja ihmisiä, jota koko yläaste oli. Lukiossa olevilla jaksoilla näkee sen jakson ajan vaan samat ihmiset eri kursseilla, kunnes taas jakso vaihtuu ja uusia naamoja näkyy. Jaksojen aikana ei ehdi tutustumaan ihmisiin, sillä opiskelukin on aika rutiinia ja sosiaalinen puoli jää vähemmälle. Muutenkin yläasteelta ei jäänyt oikeen kavereita käteen. Luokka oli kuitenkin yhteishengeltään paas mahdollinen ja hauskaa oli, mutta tiet sitten vain eriytyivät... Olen huomannut, että on kauhean vaikea enää saada uusia kaverisuhteita luotua, kun toisilla on jo ne kaveriporukat ja omat jutut. Koen, että en voi vaan mennä niihin ilman mitään luontevaa tapaa, esimerkiksi juuri opiskelun kautta tai muun yhteisen toiminnan kautta. Selvyyden vuoksi vielä sanon, että on minulla kaveriporukoita, joissa puhun välituntisin, mutta se astetta syvempi suhde puuttuu eli kaikki sosiaalinen toiminta jää myös sinne kouluun ja vietän lähes kaikki arki-illat yksin koneella tai läksyjä tehden.
Kerroin tuossa ylempänä, että olen luonteeltani aika ujo, tarkaavainen jne. eli nautin myös aika paljon yksinolosta. Jos minun pitäisi valita, että olisinko enemmän yksin kuin kavereiden kanssa, niin mieluummin yksin. Se on vain luontoni. En tiedä, että viestinkö muille sitä, että minulla on raja, jonka yli ei voi mennä ja siksi koen, että muut eivät uskalla ottaa minuun syvempiä kontakteja. En ole koskaan seurustellut, enkä koe sitä ajankohtaiseksi. Minulla ei ole aikaa siihen. Minun mielestäni ystävät ovat tärkeimpiä kuin seurustelukumppani.
Olen myös huomannut, että aika monilla nuorilla ovat päihteet keskeisessä roolissa sosiaalisen kanssakäymisen puolella. Alkoholi yhdistää monia nuoria entistä enemmän. Itse en kuulu tuohon, että alkoholi yhdistäisi minua mihinkään tai kehenkään. Siksi koek välillä senkin puolesta jääväni ulkopuolelle ihmisistä. Tuntuu, että on normaalia, että nuori kokee alkoholikokeiluja muiden ikäisten kanssa ja että olen jäänyt tästä kaikesta paitsi. Harmittaa vaan niin vietävästi, kun en voi olla oma itseni muiden kiinnostavien ihmisten seurassa, sillä yksi asia on selvä, EN ESITÄ MITÄÄN MITÄ EN OLE! Tämän takia sitten jään kaikesta "hauskasta" paitsi. Ja muutenkin, tuntuu, että samalla kun aikuistun tässä, tuntuu, että en tule pärjäämään elämässäni puutteellisten sosiaalisten taitojen johdosta. Totta puhuen välillä havahdun todellisuuteen ja pelkään, että jään joskus lopullisesti yksin erakoituessani tarpeeksi ajan saatossa. Tiedän, että kaikki on minusta itsestäni kiinni, mutta se on vaikeaa. Ja kaiken tämän vuodatuksen jälkeen, en halua nähdä viestejä siitä, kuinka minun olisi hyvä puhua näistä asioista jollekin tai että minun pitäisi alkaa harrastamaan jotain. Se ahdistaa minua vaan lisää, sillä väkinäinen apu ei johda mihinkään. Lähinnä haluan vain nähdä ihmisten mielipiteitä näistä asioista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tekstisi muistuttaa itsestäni, kun olin pari vuotta sitten lukiossa.
Kuten sinä, myös minä olen hieman ristiriitainen persoona siinä suhteessa, että vaikka tykkään enimmäkseen yksin olemisesta ja omaan rauhaan vetäytymisestä, nautin myös suuresti ihmisten seurasta ja ystävien kanssa olemisesta.
Olen erittäin ujo ja huono small talkissa, joten uusille ihmisille juttelu on todella vaikeaa. MUTTA, siihenkin oppii pikkuhiljaa harjoittelemalla. Joku helppo, esim. seuraavaan oppituntiin liittyvä kommentti uudelle ihmiselle voi olla jo hyvä alku keskustelulle, ja jos juttu luistaa niin voihan olla että hän istuu viereesi seuraavalla ruokatunnilla.
Alkoholi tuli kuvioihini mukaan 17- vuotiaana, eli suhteellisen myöhään nykypäivänä. Sitä kautta sain/olen saanut, niin typerältä kuin se kuulostaakin, monta kaveria. Vaikka 90 % näistä kavereista jäi vain pinnallisiksi kontakteiksi, olen kuitenkin kokenut monia hauskoja hetkiä heidän kanssaan ja sitä kautta saanut itsevarmuutta. Voi olla hyvä mahdollisuus, että osasta heitä voi muodostua hyviäkin ystäviä.
Mitä tällä yritän sanoa? Jos tekee edes vähän mieli, lähde ihmeessä johonkin opiskelijakavereiden kanssa juhlimaan, voit yllättyä miten kivaa se on. Ei sitä alkoholia tarvitse ottaa "Pohjanmaan kautta"
Huh, aika sekavaa tekstiä. Yritän vain sanoa, että tiedän miltä susta tuntuu. Nykyään kun pitäisi olla ylisosiaalinen niin koulumaailmassa kuin työelämässäkin. Ja uusien YSTÄVIEN saaminen ei ole todellakaan helppoa.