En saa otetta yliopisto-opinnoista

Juu, valmistuin 99, mutta tutulta kuulostaa. Luin oikeastaan koko opiskeluajan aina edellisen yön, aikaisemmin en saanut alettua lukemaan. Raskasta oli!
Jos menee oikein heikoksi, voin olla henkisenä tukena: [email protected]

Mulla on vähän sama homma, mulla tosin on paljon kiinni motivaatiosta ja ehkä laiskuudesta. Ei vaan jaksa lukea päivittäin läksyjä, ja tentteihin (2/3) oon lukenu aivan liian vähän. Mutta kyllä se motivaatiokin sieltä varmasti pikkuhiljaa heräilee, kun uusintatenttejä tulee tarpeeksi... =)

Sulle mä sanoisin, et yritä hankkia niitä kavereita, yhteisiltä kursseilta, samasta koulutusohjelmasta, kenties jostain liikuntaharrastuksesta. kaverit potkii sitte eteenpäin niissä opinnoissa, opiskeluaika käy mukavammaks kun ei tarvi yksin raataa tai muutenkaan olla. Kysele vaikka kurssikavereilta, ovatko lukeneet ja ehdota vaikka yhteistä preppaamista. yhteinen päämäärä on kiva. Ja voithan sä purkaa pahaa oloas vaikka niihin tenttikirjoihin, päätä, että nyt klaaraat tän tentin ja sillä hyvä.

Aloitin tänä syksynä yliopistossa, mutta alkuun en ole minäkään oikein päässyt. Mietin jo hakiessa, että olenkohan haukkaamassa liian isoa palaa ja olenkohan liian tyhmä yliopistoon, mutta niin ne vaan mut sinne ottivat.

Välillä on kamalan innostunut ja tuntuu, että olen tosiaankin oikeassa paikassa, mutta välillä on aivan maassa ja epätoivoinen. Nykyään enemmän tuota jälkimmäistä. Tunnen olevani liian huono.

Tässä nyt on kaikenlaista muutakin sekoittamassa. Mieliala vaihtelee hurjemmin kuin murrosiässä, enkä oikein tunnekaan enää itseäni. Psykologikin oli sitä mieltä, että tämä on ikään liittyvää ja aika normaalia, mutta aloitin nyt terapian ihan toisenkin asian takia. Toivottavasti saisin asiat kuntoon.

Yksin olen minäkin ja välillä olo on yksinäinenkin, mutta se on omaa syytäni. Ja turha sitä on mitään ihmisiä kaivata, kun sellaiseen ei ole mahdollisuutta.

En ole ollut tyytyväinen mihinkään, mitä olen saanut aikaiseksi. Olisin voinut olla parempi, jos olisin keskittynyt paremmin tai aloittanut aikaisin. Vai olisinko? Yksi tentti jäi jo välistä, kun en ollut lukenut. Se kun on mahdollista tehdä vielä kaksi kertaa myöhemmin. Mutta olisi pitänyt pystyä tekemään se nyt.

Hirvittää, miten tämä tästä jatkuu. Olen jo miettinyt, että pitäisikö mennä jollekin ammatinvalintapsykologille selvittämään, mitä mun oikeasti pitäis olla opiskelemassa... Kun en itse tunnu tajuavan, mihin minusta on. Olen kyllä kiinnostunut, mutta en ole vain päässyt alkuun.

Että hukassa ollaan täälläkin.

Mulla on aika lailla samoja tuntemuksia kuin sinulla. Aloitin oikiksessa tänä syksynä. Pääsin sisään jo viime vuonna, olin tässä välissä vuoden armeijassa. Nyt kun sitten koulu on alkanut, en tunne saavani siitä minkäänlaista otetta. Muut fuksit ovat kyllä ihan hyviä tyyppejä ja bileissäkin on tullut käytyä, mutta jotenkin vain mättää. Lukeminen ei maita vaikka kuvittelisin, että motivaatiota on. Unohtelen asioita, en saa aikatauluani järjestykseen, stressaannun, masennun enkä saa unta. Ahdistava tilanne.

Aluksi syytin armeijan jälkeisiä sopeutumis- vaikeuksia, mutta nyt uskon, että kyse ei ole siitä. Jotenkin vaan opintojen aloittaminen on liian iso pala kerralla haukattavaksi; joka puolelta tulee tuutin täydeltää uutta asiaa, pitäisi tehdä sitä ja tätä ja mennä sinne ja tänne, on bileitä, niiden järjestelyä, ainejärejstötoimintaa, opintotuki ym asioiden järjestelyä ja sitten tietysti se tentteihin lukeminen. Lisäksi joudun käymään töissä n 2 pv viikossa opintojen ohella, jotta rahat riittäisi vuokraan ja elämiseen (pk-seudun kustannustaso).

Olen aina pitänyt itseäni kunnianhimoisena puurtajana, mutta nyt on jotenkin tullut seinä vastaan. Lisäksi huolehdin ja vatvon nykyään kaikkia asioita (omia ja muiden), aivan suhteettomasti; mutsin selkävaivojen ja faijan yrityksen taloudellisten ongelmien takia vietety unettomat yöt ovat monia. Ennen en ole ollut huolehtija -tyyppiä, vaan onnistunut sulkemaan pois tietyt asiat mielestäni jotta voisin keskittyä käsillä olevaan. Nyt se on yhtäkkiä paljon vaikeampaa.

Lisäksi mielialani vaihtelevat ennen kokemattomalla tavalla, luulin sellaisen kuuluvan murrosikään, mutta olen jo yli kakskyt vee. En tiedä, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että koko elämä on mennyt kerralla uusiksi: muutin kotoa, koulu alkoi, pitäisi hankkia uusia kavereita, jaksaa harrastaa liikuntaakin ja kaikin puolin saada oma elämä järjestykseen. Lisäksi napanuoran katakiseminen on osoittautunut vaikeaksi... Jos kokisin olevani täysin itsenäinen (mitä periaattessa olen, taloudellisestikin) en ehkä huolehtisi mutsin ja faijan asioista niin paljon vaan voisin keskittyä omiini. Mutta jotenkin side kotiin painostaa vieläkin...

Optimismia ei kuitenkaan saa tapetuksi. Jotenkin tuntuu, että tällaset ongelmat on aika yleisiä (palstan muista viesteistä päätellen). Ei kai meissä mitään vikaa ole, normaali reaktio muuttuneeseen elämäntilanteeseen?. Rohkeasti eteenpäin vaan ja tsemppiä kaikille samanlaisten juttujen kanssa painiskeville.

Kuulostaa kaikki tosi yleisiltä ekan vuoden ongelmilta. Sopeutuminen uuteen ympäristöön tuottaa aina ihmiselle vaikeuksia ja yllensä helpottaa viimeistään vuoden jälkeen=) ei ehkä lohduta nyt mutta.
Ette kai vaan oo kahlineet liikaa kursseja!? Siihen syyllistyy helposti lukion jälkeen, että kattoo miten tyhjä lukkari on ja otampas sitten lisää jne EI EI EI Lukeminen itsekseen on yliopistossa yleensä ( riippuuu tietty alasta) sitä oppimista ja se vie aikaa.
Ja sosiaaliselle elämälle sitä aikaa on jätettävä myös!!! Ellei halua olla burn outissa jo ennen valmistumista. Mihinkään ei oo kiire! Kyllä niitä töitä sitten kerkiää tehä!
Tsemppiä, kyllä se siitä!!!

Mun mielestä kuulostaa siltä, että sun pitäisi laittaa sosiaaliset ym. asiat kuntoon. Kavereita saat aivan varmasti esim. yliopistojen harrastejärjestöistä ja osakunnista. Ole vain itse aktiivinen, avoin ja iloinen, ja mene rohkeasti juttelemaan ihmisille, kysy kahville, vaihdelkaa puhelinnumeroita jne.

Tenttikammoa kokee varmasti 90 % opiskelijoista, ainakin jossain vaiheessa. Se on normaalia. Itse pääsin siitä harvoin yli. Loppujen lopuksi lähdin usein valitsemaan sellaisia kursseja, joissa ei ollut ainakaan kovin suurta lopputenttiä.

Toinen ongelmani oli se, että jätin usein kurssit kesken (sehän on helppoa yliopistossa). Myöhemmin oon todennut, että se oli tosi tyhmää. Jos asia ei ole aivan ylitsepääsemättömän vaikeata tms. niin kandee yrittää läpi vaikka ykkösellä. Suoritus on aina suoritus.

Ihan samanlaisia ongelmia on mullakin, taitaa olla aika tavallista ensimmäisen vuoden opiskelijoilla, ainakin tämän palstan kirjoitusten mukaan. Opiskelukavereissani en ole huomannut mitään vastaavaa, mutta ehkäpä ihmiset osaa peitellä hyvin...

Mulla on semmoinen tilanne, että olen tehnyt aika paljonkin opiskelun eteen hommia koko syksyn ajan, tai siltä ainakin tuntuu.
Aiemmin olen opiskellut avoimessa ja siellä opinnot sujuivat erinomaisesti. Henkistä tukea oli tarjolla ja tenteistä pääsi aikas helposti läpi. Mutta nyt tuntuu siltä kuin olisi ihan tyhjän päällä. Tuntuu, että opiskelustrategiat ovat ihan hukassa (ehkä aina ovat olleetkin.) Uudet opeteltavat asiat ovat vaikeita ja uutta asiaa on niin paljon, että tuntuu ettei aika riitä kaiken oppimiseen. Ihmettelen vanhempia opiskelijoita, jotka kertovat lukevansa tenttiin viikkoa tai muutamaa päivää ennen. Onko kyse jostain ylifiksuista ihmisistä, kun minusta tuntuu, etteivät kuukauden päivätkään riitä yhden aineen opiskeluun?

Ensi keskiviikkona minulla on tentti, johon olisi pitänyt lukea 500 sivua englanninkielistä tekstiä ja 300 sivua suomenkielistä luentomuistiinpanot. Olen lukenut suomenkielisen kirjan nyt kaksi kertaa läpi, mutta silti tuntuu, etten muista siitä riittävästi, koska kirja on hankalan tuntuinen. Englanninkielistä opusta en ole saanut luettua loppuun, enkä muista enää alkupään kappaleista hölkäsen pöläystä. Tuntuu että olen oman koulutusalani tyhmin ihminen, eikä opiskelusta ikinä tule mitään. Luentomuistiinpanoja olen yrittänyt lukea tänään, niistä sentään jotain ymmärrän.

Viime viikolla vielä ajattelin, että tulen selviämään kyseisen aineen tentistä, kunnes löysin vanhoja tenttikysymyksiä netistä ja tajusin, että osaisin vastata niistä ehkä yhteen... Olen ihan hukassa, kun en osaa poimia opiskeltavista materiaaleista niitä olennaisia asioita ja keskittyä sitten niiden opiskeluun. Avoimessa se vielä onnistui, koska opinto-oppaat ohjasivat aika pitkälle oikeiden asioiden opiskeluun. Minusta tuntuu siltä, että olen totaalinen ääliö ja parasta olisi varmaan lopettaa opiskelut ja mennä jonnekin vaikka duuniin.

Onneksi en sentään en ilmeisesti ole ainoa, jolla on tällaisia tuntemuksia. Tulee vaan niin tyhmä olo, kun yritän tehdä hommia ihan sikana ja silti en saa mitään kokonaiskuvaa tai edes puolikasta muodostettua opiskeltavista asioista. Homma olisi helpompi kestää, jos voisin vaan syyttää itseäni siitä, että en ole tehnyt mitään. Nyt tuntuu vaan yksinkertaisesti siltä, että olen hukassa opiskelujeni kanssa. Tuntuu, että muut ehtii tekemään niin paljon enemmän kaikkia koulun ulkopuolisia juttuja, minä sen kun vaan luen ja silti tunnun olevan hukassa...

HELP ME, please!

Jos tuntuu tuollaiselta kuten aloitusviestin kirjoittaja kertoo, niin mars YTHS:lle lääkäriin ja sieltä saatte kyllä ajan psykologille ja apua. Yksikin käynti voi auttaa jo tosi paljon, etenkin jos ei ole mitään vakavampaa asiaa mielessä taustalla, vaan esim. tavallista muutoksen ja uuden pelkoa. Se käynti auttaa jo siksikin että noista tunteistaan saa kerrottua jollekin. Ja eräs mahdollisuus on myös kriisipäivystys, jollainen löytynee useimmista isoista (yo-)kaupungeista. Siellä on koulutettuja vapaaehtoistyöntekijöitä jotka auttavat ja ovat valmiita keskustelemaan ja kuuntelemaan. YTHS:lläkin voi olla jonkinlaisia keskustelupiirejä tms. riippuen paikkakunnasta.

Jos opinnot ei etene huonon mielen (masennuksen?) takia, niin sairaslomaa se saa opiskelijakin pitää ja saa siitä KELASTA rahaa - lyhyen sairasloman määrää yleislääkäri ja sitten pidemmän sairasloman psykiatri. Tosin ekan vuoden opiskelijoilla tämä lienee todella harvinaista.

Eli, hakekaa apua. Minä olen sen tilanteen edessä nyt ensimmäistä kertaa itse (pitkän pitkän parisuhteen mahdollinen päättyminen), että todella tarvitsen apua ja olen sitä nyt YTHS:ltä hakenut ja se kyllä hieman auttaa pahaan oloon vaikka ei ongelman syytä poistakaan.

Mulla oli sama tilanne muutama vuosi sitten ja silloin kaikki jäikin kesken. Nyt tänä syksynä vasta aloitin uudelleen ja herkkua ei oo viäkään. mutta yks mikä jeesaa ees vähän on toi jokaisella luennolla roikkuminen: siis käy kaikissa ! Nimittäin kokemuksesta tiedän, että jos jättää yhen väliin on seuraavalle vaikeempi mennä jne
tänä syksynä oon istunu eturivissä, joka helv...tin luennolla ja siinä on pakko ees jollain tavalla olla mukana joten tenttejä ajatellen ees vähän faktaa tulee hankittua.
Toinen mikä jeesaa on se, että tekee orjallisesti itelleen aikataulun kok ja joka päivälle. sitä kun sittet todella orjallisesti noudattaa alkaa itellekin tuleen fiilid että homma on hanskassa.
kavereihin saa tatsia ryhmissä (tosin riippuu sekin tdk:sta kuinka paljon ryhmähommia on). Itelleni aikasemmin oli vika tikki mennä kaveriporukan mukana->ne bailas ja opiskeli, mää bailasin ja kuten sanoin ne opinnot jäi sillon pahasti kesken... meni siis liki 3v hukkaan...
tsemppiä!

Mä oon viisas ihminen - niin kaikki sanoo.

Helvetinmoinen helpotus että muutkin viisaat kokevat samaa. Olo on tyhmä kuin ankalla saaressa.

"Viisauteni" tekevät muut ja minä yhdessä. Lähestulkoon täydelliset arvosanat joka aineessa - siihen asti kun loppui suhteellisuuden taju.

Floppi. Hylätty. Loppui älli. Revin tressiä.

Ja sekös aukaisi silmäni (näin humalaiset tähän aikaan illassa).

Idea opiskelussa on oppiminen, ei numerot. Numerot toki ovat helvetin tärkeitä mittareita ja niiden vuoksi kannattaa tehdä töitä. Mutta numerot eivät tule sen ääliömäisen pänttäämisen myötä, ääliömäisen pakko-saada-todistukseen-hyvä numero- ajatuksen myötä. Numerot tulevat jos ovat tullakseen.

Tokihan sen kaikki myöntävät että meillä ei ole muuta keinoa arvostella ventovieraan oppineisuutta muuten kuin numeroilla. Oravanpyörä on valmis.

Mutta erittäin lohduttavaa kuulla että muutkin tuntevat itsensä tyhmäksi. Mä luen kolmatta vuotta ja kokoajan taistelen niitä paineita vastaan joita mulle asetetaan - niitä paineita jotka itselleni asetan.

Ja mikä huvittavinta. Olen saanut "arvostuksen" yliopistomaailmassa. Oravanpyörä again - saavutat jotain, siitä pidetään kiinni -> saavutat lisää...

Haastavuutta. Olen oppinut että tenttejä ei kannata pelätä. Ja kliseisesti sanon:"Tentit eivät ole mitään muuta kuin sinua itseäsi varten".

Yliopiston valinneet ihmiset valitsevat haastavuuden. Ja jos sen tietoistaa että on tyhmä niin silloin on hyvillä jäljillä - kait.

Jos aloitekykysi on mennyt, olet ahdistunut, väsynyt ym. ehdottaisin mielialalääkityksen aloittamista. Esim. Seroxat. Siitä saat serotoniinia, seinät ei tunnu kuukauden käytön jälkeen enää niin suurilta, aloitekykysi ja kiinnostuksesi asioihin palautuu. Hae apua. Nyt.