2004 Suomalaista politiikan olemusta.
Kansallinen Kokoomus isänmaan asialla?
Kun Kokoomuksen Pj Kataista tai kansanedustajaa
kuuntelee, havaitsee sanojen isänmaa, perhe
ja uskonto olevan vähäisessä käytössä.90-luvulla
Puolue romutti arvot surutta, hiljaisesti.
Tätä ei teille tunnusteta.Nykyisen Pj:n Kataisen
asennetta en tunne, mutta pelottavasti viittaa
kuuluvansa samaa koululuokkaan.Kokoomuksen kaksi
edellistä puoluejohtajaa haaveili puberteettisen
pojan mielikuvituksella, ammattitaidolla johtaa
Suomi 19-vuosisadan talonpoika yhteiskunnaksi.
Onni oli että kansa pelasti vaaleissa vahingon
sattumasta.Oikeistoaatteella on tosipaikat
edessä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, jos
puolue harhailee populistisella politiikalla.
Jotenkin vapaamuuraiveljien ykseys Kokoomuksen
kanssa ihmetyttää, kun tietää loosin arvo-
maailman, isänmaan hengen olevan muilla mailla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vapaus, suvaitsevaisuus, yrittäjähenki ja sosiaalinen omatunto
Sääntöjensä mukaan Kokoomuksen tarkoituksena on toimia seuraaville pääperiaatteille rakentuvien, puolueen ohjelmissa täsmennettyjen, pyrkimysten toteuttamiseksi:
Suomen itsenäisyyden turvaaminen ja kansojen välisen ymmärryksen lisääminen kansainvälistä oikeudenmukaisuutta sekä väkivallatonta vuorovaikutusta edistämällä,
isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen,
yksilökeskeisyyteen perustuvan, ihmisen aineellisesti ja sosiaalisesti turvattuun elämään tähtäävän sekä jokaisen ihmisen henkisen kasvun ja persoonallisuuden laajentaminen oikeutta kunnioittavan yhteiskunnallisen vakaumuksen edistäminen,
yksilöllisen mielipiteenilmaisun vapauteen, kansalaisten tasavertaiseen osallistumisoikeuteen, kansalaisten perusturvallisuuden takaamiseen ja yhteiskunnalliseen moniarvoisuuteen ja suvaitsevaisuuteen perustuvan kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän kehittäminen,
edellytysten luominen sellaiselle markkinatalouteen perustuvalle taloudelliselle toiminnalle, joka edistää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä ekologisesti kestävää kehitystä maailmassa
Juuri noin... Kokoomus ei ole milloin minkäkin aallon harjalla surffaava tuuliviiri - se kantaa vastuuta koko Suomesta.
...