Päästätkö lapset ja isän reissuun?

Ä74

Kysellään nyt muidenkin mielipiteitä lasten ja isän "päästämisestä" keskenään reisuun... eli meillä on mies alkanut suunnitella laskettelureissua talveksi jolle lähtisivät mukaan vain hän sekä 7- ja 10-vuotiaat poikamme. Minä en siis harrasta laskettelua enkä ole innostunut menemään mukaan vain aikaa tappamaan eikä minulla ole lomaakaan samaan aikaan. Pitäisi ottaa palkatonta ja se on jo taloudellisesti aika kallis juttu. Mukaan lähteminen on siis aika huono vaihtoehto. Miehelle ei ole mikään ongelma lähteä lasten kanssa keskenään mutta minua on alkanut hirvittää. Mies on kyllä sinällään hyvin vastuullinen ja pärjää loistavasti lasten kanssa. Kuitenkin olen itse alkanut päässäni kehittelemään kaikkia mahdollisia skenaarioita mitä pahaa voi tapahtua. Lapset sairastuisivat tai loukkaantuisivat, mies saa kohtauksen yms. Matka suuntautuisi vielä Alpeille ja heti tietysti tulevat mieleen lumivyöryt ja muut vastaavat.
Tiedän että nämä ajatukset ovat lähinnä minun omia ongelmiani mutta jotenkin se äiti vain on niin syvällä omassa päässäni että on hankala lopettaa huolehtiminen. Olenko kohtuuton ja itsekäs jos alan asettua vastahankaan kun mies ja lapset ovat jo innolla suunnittelemassa reissua? Minua vain jo pelottaa miten pärjään tämän viikon. Saanko edes nukutuksi?

11

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LeijonaEmo-79

      Itse en päästäisi. Miehet ovat niin epäluotettavia olentoja että hukkaavat lapset ja rientävät kaljalle heti kun silmä vältää. Äidin vaistot pitävät lapset hengissä ja perheet kasassa! Luota vain omaan sisäiseen ääneesi. Jos se sanoo EI, älä päästä.

    • emo

      Niin isä haluaa olla lasten kanssa.Äiti ei,tuo loma lapsille on mahtava,mene mukaan.Äitien kuuluu antaa isille myös olla lasten kanssa.Minun isäni oli muiden mielestä avuton,mutta retket kotimaassa ja rajojen ulkopuolella,isän kanssa oli turvallista.Minun isäni pelasti hukkuvan kun muut löhöili rannalla,Maastoratsastus islannissa en unohda kun isä ratsasti vierellä tai perässä,Isä vei minut saksassa lääkäriin pahoinvoinnin takia ei isä hermoillut hoiti minut ohjeiden mukaan.Mene mukaan nauti lasten lomasta.Polkupyörällä tapahtuu myös vaikka mitä.

    • Oletko tosissasi?

      Olet kohtuuton ja itsekäs, jos et suostu. Hanki unilääkkeitä tai valvo pari yötä. Sen jälkeen kyllä nukuttaa.

    • --------

      Päästä ehdottomasti lapset isän kanssa reissuun! Se tulee olemaan hieno reissu heille kaikille ja lapset ovat jo noin isojakin, joten eivät ehdi edes kaivata sinua viikossa. Lapset voivat sairastua tai loukkaantua olet sitten paikalla tai et. Mies voi saada kohtauksen ja kuolla koska vain, niin voit sinäkin. Eihän tuolla logiikalla lapset voi koskaan olla muuten kuin vähintään kahden aikuisen valvonnan alla. Jos nyt mies saisikin sen kohtauksen, niin eiköhän siellä ole muitakin ihmisiä kuin he ja noin isot lapset osaa jo pyytää apuakin.

      Mitä jos teidän talossa syttyy tulipalo juuri sillä viikolla kun isän pitäisi olla lasten kanssa reissussa? Antaisitko itsellesi koskaan anteeksi, jos lapset kuolisivat tulipalossa vain siksi, että kielsit heidän lähdön? Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja missä, joten anna heidän nauttia elämästä rauhassa. Pärjäät kyllä viikon nukkumatta, jos et saa unta.

    • fewo

      http://www.ilkka.fi/1.1701261.1413304785!/image/image.jpg

    • kaikki yhdessä

      Minä lähtisin mukaan, ja teinkin niin lasten ollessa tuon ikäisiä. Vaikka et laskettele, sinun osuutesi matkasta on olla perheesi kanssa, pitää muuten hauskaa ja rentoutua - ja pitää huolta että kaikki menee hyvin. Useimmat miehet ei yksinkertaisesti kykene siihen. Tehkää lomasta perheloma, vaikka kaikki eivät harrastakaan samaa. Kyllä sinullekin löytyy kivaa tekemistä, ulkoilumahdollisuuksia ja uusia elämyksiä.

      • Ä74

        Lähtisikin varmaan mukaan jos minulla olisi mahdollista pitää talvilomaa samaan aikaan. Se ei kuitenkaan ole valitettavasti mahdollista. Ainoa teoreettinen mahdollisuus olisi ottaa palkatonta mutta se ei oikein ole taloudellisesti järkevää.
        Enkä siis oikeasti epäile ettei isä selviäisi oikein mainiosti lasten kanssa viikkoa. Oma pää vain jotenkin kapinoi vastaan kun on ollut niin monta vuotta huolehtijan roolissa.


    • jos palkaton

      kuitenkin on mahdollista eikä elämä mene konkurssiin niin tekisin niin ja lähtisin lomalle mukaan.Mikä sen järkevämpää ja parempaa kuin loma oman perheen kanssa!!

      • Ä74

        "kuitenkin on mahdollista eikä elämä mene konkurssiin niin tekisin niin ja lähtisin lomalle mukaan.Mikä sen järkevämpää ja parempaa kuin loma oman perheen kanssa!!"

        Reissaamme jo nyt pari kertaa vuodessa ja nimenomaan niin että toinen matka on sellainen mikä on enemmän minun mieleni mukainen ja toinen sitten enemmän miehen (kuten tämä laskettelureissu). Nyt rahat kuitenkin sen verran tiukalla että tämä laskettelureissu jää toteuttamatta jos minun pitää ottaa palkatonta ja vielä maksaa yhden hengen kustannukset lisää.


    • Jklöi

      Entäs kotimaan laskettelukeskukset? Tietysti lasten kanssa matkustamisessa pitää ottaa huomioon aiempikin elämän kokemus. Eli jos miehesi on tottunut matkustelija ja kielitaitoinen ja hoitanut ennenkin haastavia tilanteita, niin kyllä se yksi laskettelureissu alpeilla sujuu. Muussa tapauksessa ehdottaisin kotimaan laskettelureissua jolloin mahdolliset ongelmatilanteet hoituisi omalla äidinkielellä ja ihan katastrofiksi jos menee niin reissu olis helpompi keskeyttää ja palailla kotiin ja/tai saada tukijoukkoja paikalle. Lopeta turha huolehtiminen ja laske ne johonkin reissuun. Sillä aikaa ota omaa aikaa ja tee omia juttuja:)

      • ÄT74

        Kyllä se on jo päätetty että Alpeille menevät jos jonnekin. Mies on reissannut kotimaata jo viime vuosina (kun minä ja lapsetkin olemme olleet mukana) aika paljon joten haluaa nähdä jo muutakin, kuten myös lapsetkin. Ja Alpeillakin mies on ollut nuorempana monia kertoja joten kyllä sinällään pärjää niin olosuhteiden kuin kielenkin suhteen.

        Mutta täytyy tosiaan vain nyt selvittää tämä oma pää ja ajatella positiivisesti sitä aikaa ja että saa silloin kerrankin omaa vapaata aikaa. Aika hurja ajatus oikeastaan... :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      250
      2859
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1604
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1295
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1174
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      66
      994
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      878
    Aihe