Jo yli 8vuotta

Minävaan.

Olen ollut rakastunut erääseen naiseen jo yli 8 vuotta. Pidin asian omana tietonani n. 7 vuotta kunnes uskalsin kertoa siintä hänelle. Olen erittäin ujo ja tämän takia en uskaltanut kertoa aiemmin. Kun olin kertonut asiasta hänellä, sain vastaukseksi että kiva tietää mutta valitettavasti suhdetta ei tulisi koskaan.

Olemme tällä hetkellä todella hyviä kavereita. Hän on ollut ihastunut tämän vuoden aikana 2eri mieheen. Kun hän niistä minulle kertoi niin menin molemmilla kerroilla aivan jähmettyneeksi. En pystynyt tekemään mitään ja itkin todella paljon. Kumpikaan suhteista ei edennyt, toinen miehistä ei pystynyt aloittamaan seurustelua sillä tämä nainen oli hänen hyvän ystävänsä entinen tyttöystävä. Toisen suhteen koen pilaavani minä, sillä sanoin että en valitettavasti enää liikkumaan hänen kanssaan koska se sattuisi niin paljon. Tämä nainen luopui siintä suhteesta minun takiani. Haluan hänellä kaikkea hyvää ja vain parasta. Itse en sitä valitettavasti pysty tarjoamaan hänelle näköjään.

Ajatus jostain toisesta naisesta olisi kaikkein parhain ajatus minulle mutta en edes pysty ajattelemaan muuta naista rinnalleni koskaan. Tai siltä se tällä hetkellä tuntuu.

Näämme tämän naisen kanssa lähes päivittäin ja kiertelemme kaupoissa ja katselemme televisiota ja teemme ruokaa yms.

Tykkään pitää naista hyvänä ja helliä. Teen aina kaikkeni että tämä nainen viihtyisi seurassani ja tuntisi olonsa mukavaksi. Haluaisin kovasti halailla,hipsutella,pussailla ja viettää romanttisis iltoja kun vielä talvikin on tulossa niin tahtoisin ottaa hänet sohvalle kainaloon ja lämmittää. Olen aina todella hellyydenkipeä kun olen hänen kanssaan mutta mitään ei voi tehdä.

Tämä tilanne on minulle todella vaikea sillä haluaisin hänet rinnalleni loppuelämäkseni mutta tiedän etten koskaan tule häntä saamaan. Se satuttaa. Joka ilta nukkumaan käydessäni kuvittelen hänet viereeni/ haaveilen yhteisestä ajasta jolloin seurustelisinme.

Olen sanonnut hänellä että kun löydät sen sinulle sopivan prinssisi niin älä ajattele miltä minusta tuntuu. Tee niin niinkuin teet itsesi onnelliseksi. Olen myös sanonnut etten tod näk enää pysty näkemään häntä kun hän aloittaa seurustelun sillä se sattuisi liikaa.

Meillä oli tovi sitten riitaa emmekä puhuneet kolmeen päivään mitään toisillemme. Olin itse koko sen ajan niin romuna eikä mistäkään tullut mitään. Saimme asian sovittua ja kaikki on palautunut ennalleen. En pärjää ilman häntä ja tämä nainen on sanonnut samaa ettei pärjäisi ilman minua.

Rakkaus on ihana asia jos rakkaudet kohtaavat toisensa. Muutoin se on todells vaikeaa, jos tunteita ei saa kuolletettus vaikka kuinka haluaisi.

4

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fiksu vierottaisi

      itsensä tosta naisesta, vaikka sattuiskin. Toinen vaihtoehto on jatkaa ja kärsiä aisankannattajan roolissa tiedostaen, että et kekpaa kokonaan hänelle. Kyllä kaikki tai ei mitään on sulle pitkällä juoksulla paras. Vieläpä menee niin, että muut olettaa teillä olevan enemmän ja tossa samalla menee se sun elämäs nainenkin sivu suun...

    • minun on hän

      Useampi vuosia minulla myös muttei onneksi ihan noin kauan, kaksi aloitetta olen slle tehnyt mutta oli kihloissa ja siinä välissä myös, samalla antanut sen verran merkkejä että kaipaus jatkuu, tai jos ei jatku ja seloppuu, sitten onkin muuten vaan läjäpäin selvittämättömiä asioita.

    • minua itkettää

      Minä en kyllä ap ymmärrä miksi ette tee asialle mitään. Eikö tuo toinen osapuoli todellakaan tunne mitään sinua kohtaan, vaikka teette noin mahtavia juttuja yhdessä? Mikä syynä? Rehellisesti tiedätte tunteenne, kyllä teidän jotenkin pitäisi saada asiat setvittyä. Tehän vaikutatte toisillenne todella sopivilta. Nyt minua kyllä itkettää yhden hukkaan heitetyn rakkauden vuoksi, jos ette asioitanne saa keskenänne kuntoon. Sinähän rakastat häntä palavasti.

    • Renkomäentyttö

      Voi kumpa minä olisin tuo rakastamasi nainen. Nykyään kunnon rehellisiä ja romanttisia miehiä ei ole enää missään. Pengottu on kaikki paikat. Ihailen sinua suuresti että vielä noinkin pitkän ajan jälkeen edelleen rakastat häntä, vaikka hän on sanonnut ettei mitään tule. Tsemppiä sinulle! Toivottavasti rakastamasi naisen pää kääntyisi ja rakastuisi myös sinuun. Teistä tulisi varmasti hyvä pari.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe