Kun aloit sen yh: n kanssa. Turha miettiä enää. Mua ei paina alas ihmiset, joiden kanssa en ole missään tekemisissä.
Kyllä se kaikki oli ohi jo silloin.
Ettäs tiedät.
5188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vesipää lukee näit aloituksia tääl kuin raamattua, täällä on vesipäälle vain se ainoa totuus näis viesteissä. ja niiden perusteella elää nettielämäänsä ja tekee nettielämänsä päätökset. Irlis elämäähän vesipää akalla ei olekkaan.
Taisi osua. Puhun nyt siis siitä AMT- naisesta. Kyllä. Niin se oli. En vissiin muistanut kertoa ?
Mulla oli oli joskus yks yh äippä, toisaalta mitään kummempaa ei tapahtunut ja kaipasin silloinkin ässää, ässä oli vaan ilmottanut olevansa kihloissa. Vaikka jotain määtää siinä oli ja se pitää vielä puristaa
Kaikki yh:t eivät etsi mitään parisuhdetta. Ovat niin romuna tai viihtyvät vallan mainiosti omillaan. Tosin jos olet melko nuori, lähipiiri painostaa kovasti kumppanin etsintään. Omalla kohdallani yh:na olen ollut puolivuosikymmentä, tosin parisuhteelle ei olisi aikaa ja voimavaroja. Lisäksi olen edellisestä parisuhteesta vielä melko romuna.
Näinhän se menee. En tarkoita arvostella yh-ihmisiä. Se oli tunniste. Niitä oli tuossa edellä kaksi.