Ei ole kavereita, ei ole vanhempia eikä sukulaisia, ei ole tyttöystävää, en pääse treffeille, en saa edes töitä. Monet hullutkin saa jopa töitä mutta minä en saa enkä pääse edes työhaastatteluihin kun ehkä kerran vuodessa. Olen todella surkimus luuseri ja ällöttävä ihminen. Pitäis oikeesti hypätä junan alle kun ei tässä elämässä ole mitään. Olen ollut kotona viimeiset 8 vuotta tekemättä mitään.
Miksi minusta ei pidetä.
ällöttää tää elämä
122005
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo. En voi tietää vitsailetko, mutta tunteen taso sama kuin mulla nyt suhteen päättymisen jälkeen. Se että rakastuu ensin hulluna ja sitten alkaa kylmä meno ja lopuks ollaan erotilanteessa, niin ei ole kivaa ollenkaan. Mutta elämä on mitä on, elä se loppuun äläkä mieti liikaa niitä junien alle hyppimisiä. Mistäs tiedät vaikka joskus jotain kivaakin tulis vastaan?
Olin nuorena yksinäinen: alakoulussa ei yhtään kaveria. Siskoni oli se läheisin kaverini, mutta hänkin eri luokassa ja omien kavereiden kanssa. Sitten yläluokilla, joitain kavereita, mutta mistään ystävyyssuhteista ei voinut puhua.
Eron jälkeen parivuosikymmentä sinkkuna, vanhemmat kuoleet, ei lapsia. Muutama iäkäs sukulainen. Niitä löysiä ystävyyssuhteita on: enemmän kai olen antavana osapuolena.
Kuitenkin olen oppinut nauttimaan elämästäni. Olen löytänyt sen onnen ja tarkoituksen oman minuuteni kautta ja uskosta Jumalaan. Kyllä onnen ja tarkoituksen voi oppia ihan itsestään käsin ja ei tarvitse elää toisen kautta. Kyllä ollaan sosiaalisia ja ei erakkona tulla toimeen, mutta tarvitse välttämättä takertua kehenkään.
Tätini on seurallinen, mutta on paikkoja joihin hän ei halua mennä yksin. Pitää olla se joku kaveri tukena ja kävelykeppinä. itse en taas sellaista kaipaa. Eilen lähdin sitten tädilleni kaveriksi erääseen tilaisuuteen, kun ressukka ei olisi rohjennut sinne yksin mennä.
Yritä päästä hautomasta ajatusta, ettei sinusta pidetä. Kun alat ensin itse pitää ja arvostaa itseäsi, niin se luo positiivsuutta ja antaa ainakin itselles virtaa ja iloa.
Heippa sä jota elämä ällöttää
Ei ole sinun vikasi, että et saa töitä. Etkä ole surkimus etkä luuseri. Yhteiskunta vain on juuri nyt sellainen, että kaikille ei riitä töitä. Myötätuntoa sinulle, on paljon kaltaisiasi ihmisiä, jotka etsivät epätoivoisesti työtä.
Onko sulla milloinkaan ollut kavereita? Jos on ollut, niin missä he nyt on? Oletko millään tavalla yhteydessä kehenkään? Netin kautta?
Mitä tarkoittaa ”tekemättä mitään”? Olet kuitenkin pitänyt huolta omasta taloudestasi?
Onko sun elämässä mitään, mikä tuottaa edes hivenen iloa? Syksy? Luonto?
Toivon, että löydät elämäniloa ja että elämä yllättää sinut myönteisesti
Terv Päivi-pappi Hämeestä
Mitä kirkko voisi tehdä, että yhteiskunnasta tulisi edes hieman erilainen?
Vertaistuki tällaisilla palstoilla ei ole riittävä panostus. Itsekin olen sitä antanut, mutta masentuneita ja muuten onnettomia on liikaa, eivätkä kaikki edes halua kuunnella.
Kirkolla sen sijaan on resursseja vaikka mihin. Miksi kirkko ei voisi nykyistä hanakammin puuttua syrjäytyneiden nuorten tilanteeseen ilman uskonnollista sanomaa?
Ainoa ongelma nykykirkossa on sen uskonnollisuus. Koska on tavallaan häpeä kuulua uskonnolliseen järjestöön, se karkottaa suuren joukon avun tarvitsijoista. Suomalaisista kaikkein ateistisimpia ovat juuri nuoret.
Muutenkaan kirkko ei ole toiminut tässä riittävän hyvin. Olin itse syrjäytynyt rippikouluikäisenä, eikä ongelmiini puututtu, vaikka ne olivat selkeästi esillä rippileirillä. Miksei? Koska kaikki haudataan uskonnollisen touhotuksen alle.
Kirkolle oli tärkeää, että osasimme uskontunnustuksen ulkoa, mutta se että jäin rippileirilläkin yksin ei merkinnyt paljon mitään.
Missä on se peräänkuulutettu lähimmäisenrakkaus, vai onko sitä enää olemassa?
Kritiikistäni huolimatta on hyvä että jaksatte tukea täällä ihmisiä, mutta SE EI ENÄÄ RIITÄ!
Jeesus kortti vedetty esiin, Jeesus ei pelasta ketään. Meistä ei pidetä koska olemme erilaisia.
Voit sen sijaan mennä salille treenaamaan ja pieriä kuuluvasti. Siinä on sentään jotain puuhaa elämälle.
Taidan olla tismalleen samassa pisteessä ellen pahemmassakin. Ominaisuuksiltani olen "paperilla tarkasteltuna" luuserin perikuva mutta arvostan silti itseäni ihmisenä (ei ole sen suhteen ongelmaa) ja kuka tahansa muu olisi yhtä luuseri jos olisi kokenut samat asiat.
Jos olet 8 vuotta ollut kotona tekemättä yhtään mitään, niin miksi et ole aloittanut opiskelemaan vaikka uutta alaa? Kahdessa vuodessa saa jo uuden ammatin. Hakeudu alalle jossa on työvoimapula, esim. lähihoitajaksi. Jos olet mies, sinne kaivataan paljon myös miehiä. Saisit aika pian töitä. Ja sitä kautta ystäviä, ja tekemistä, kenties rakkauden.
miten voi olla ettei sinulla ole edes yhtä sukulaista, edes yhtä serkkua, tätiä/setää?
Kuulostaa aika epäuskottavalta.
Olen 56 v mies.Kaikki läheiseni ovat kuolleet.Minulla ei ole koskaan ollut ketään.Yksinäisyyteen kasvaa lapsuudesta kun oli pakko.En nykyään edes kaipaa ystäviä,en muutakaan seuraa.Elämä on elettävä,sitten kuolen pois.Niin yksinkertaista se on.Elämä ei ole lahja,miten se voisi olla jollei sitä saa pitää.Jos saisin uuden mahdollisuuden,ja minulla olisi jotakin päätäntävaltaa,sanoisin ei kiitos elämän antajalle.Kuolinvuoteellaan moni itkee kun elämänsä loppuu,johtuuko huonosta omastatunnosta,vaiko pahoista teoistaan joista ei ole ylpeilemistä.Kuolkoon pois,kukaan ei rikkaita jää kaipaamaan,muutoin kuin suku ja "läheiset"omaisuuttaan.Turhuuden turhuutta kaikki."Paska reissu mutta tulipa tehtyä".
Ihmisen onni on olla Jumalaa lähellä ja Hänen suunnitelmissaan. Tämä ei monelle kelpaa, mutta sitten vain koetaan, että elämä on tylsää, vaikka tarkoitusta ja päämäärää. No ei sille sitten muuta voi. Ihminen itse tekee valintansa, mutta valittamista hän ei vain lakkaa.
"Ihmisen onni on olla Jumalaa lähellä ja Hänen suunnitelmissaan. Tämä ei monelle kelpaa"
Se kun on vain niin,ettei Jumalalta oteta mitään.Se mitä olet häneltä saanut on lahja.Ei sinun omista ansioistasi ylpeä uskova,vaan lahjaksi annettu.Jos sillä alat kerskua,saatat joutua koetukseen jota et kestä.Minusta,ja elämästäni,et tiedä yhtään mitään,et tilanteista et myös kilvoituksistani joita olen käynyt.Ensimmäiset tulevat viimeisiksi,ja viimeiset ensimmäisiksi,mutta heiltä on vielä koulut käymättä,ja pahasti kesken.Pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi.
Niin, kai se on Korkeimman suunnitelmissa ollut että yksin jäin. Ei voi muuta kuin tyytyä kohtaloonsa. Vaikka mitä on yrittänyt elämänsä aikana, että tilanne muuttuisi, aina päätyy samaan tilanteeseen. Kohtalon ivaa. Että ei se aina sekään kaikenlainen yritys muuttaa vallitsevia olosuhteita tuota tulosta ja poista sitä ongelmaa.
Onnea niille, jotka ovat onnistuneet pysyvästi muuttamaan tilanteensa!
Oman tilanteensa pystyy muuttamaan vain rajallisesti.
Itse esimerkiksi olen löytänyt töitä elämäni varrella useilta eri aloilta ja pärjännyt suht hyvin, vaikka en ole kouluälykäs ja olen aika tyhmä muutoinkin.
Mutta kaikki ihmiset ovat hylänneet minut (en tarkoita parisuhteita, ne eivät ole koskaan kunnolla alkaneetkaan) koska olen liian omituinen. En pysty omaa persoonaani kokonaan muuttamaan, mutta kysyn: miksi minun pitäisi.Ystäviä ei ole eikä läheisiä ole ollut oikein alualkaenkaan.
Kauppaahan elämä on, sitä ei kannata unohtaa.
Onneksi tulen itseni kanssa toimeen hyvin.