Verottajan ja Aarnion puolustuksen tulotiedot eivät täsmää

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion ansiotulot ovat verotietojen mukaan huomattavasti alemmat kuin mitä hänen puolustuksensa julkisuudessa väittää.

Lähes 30 rikoksesta epäillyn Aarnion tulot ovat olleet esitutkinnassa kiinnostuksen kohteena, sillä Aarniolla epäillään olevan noin puolen miljoonan euron selvittämättömät rahavirrat.

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi selittää Aarnion rahankäyttöä palkkatuloilla ja asuntokaupalla. Hän sanoi tiistaina Ylen uutisille, että Aarnio on kymmenen vuoden aikana saanut palkkatuloja 600 000 euroa. Lisäksi Aarnio on Leppiniemen mukaan tehnyt asuntokaupan, josta hän on saanut 300 000 euroa.
HS:lle Leppiniemi täsmentää, että hän on puhunut palkkatulojen suuruusluokasta

Leppiniemen kertomat summat ovat ristiriidassa verottajan tietojen kanssa.

Verotietojen mukaan Aarniolta on jäänyt ansiotuloistaan käteen kymmenen vuoden aikana eli vuosina 2003–2012 vain noin puolet Leppiniemen mainitsemasta summasta, noin 326 000 euroa. Ansiotulot ennen veroja ja muita maksuja olivat noin 483 000 euroa. Pääomatuloja Aarniolla ei ollut.

Tutkinnanjohtaja Jukka Haaviston mukaan Aarnion rahankäyttöä koskevissa selvityksissä on otettu huomioon ansiotulot, asuntokaupat, lainojen maksut ja elinkustannukset.

”Kaikki mahdollinen on selvitetty, mutta tämänkin jälkeen epäselvää rahaa on tuo puoli miljoonaa euroa”, Haavisto sanoo.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1413337820331jako=6c83693c73e4d6a3dd8d1180cefd0dae
18233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

niin? mitä se todistaa?

Äänestä
  • No, ainakin sen, että aarniolla on ollut sellaisia tuloja, jotka eivät näy veroilmoituksessa. Yleensä sellaiset tulot eivät ole rehellisesti hankittuja ja ainakin ne on salattu verottajalta. Sekin jutusta käy selville, että aarnio ei ole pystynyt antamaan selvitystä, mistä rahat ovat peräisin. Rehellinen ihminen olisi varmasti pystynyt antamaan selvityksen, jos raha olisi ollut rehellisesti hankittua.

    Tässä toimiva linkki:
    http://www.hs.fi/kotimaa/a1413337820331

    Äänestä

Kysymyksessä on siis myös veropetos.

Äänestä
  • onko? onko linkkiä laittaa?

    Äänestä

  • onko laittaa linkki missä aarnion veropetoksesta?

    Äänestä

  • upeeta kirjoitti:

    onko laittaa linkki missä aarnion veropetoksesta?

    Entäs vinkki?

    Äänestä

  • mahtavaa kirjoitti:

    Entäs vinkki?

    Vinkki sörkasta, mutta missä linkki?

    Äänestä

Linkitä ittes Hensingin verotoimistoon, kyllä ne sulle kertoo mitä tapahtuu, jos henkilöltä löydetään selittämätöntä omaisuutta, setelirahaa, kiinteistöjä jne.

Jostain ne rahat on tulleet, ja jos ei laillisesti, niin sitten pimeesti, ja pimeestä rahasta joutuu makselemaan korotettua jälkiveroa, lisäksi poliisi takavarikoi setelit.

Äänestä
  • Onko laittaa linkkiä missä Aarniota koskevaa asiaa?

    Äänestä

  • mahtavaa kirjoitti:

    Onko laittaa linkkiä missä Aarniota koskevaa asiaa?

    Kuka on aarnio?

    Äänestä

  • Onko linkkiä?

    Äänestä





  • se se on kirjoitti:

    Väärin
    Uusi on:

    [email protected]

    Jari Aarnio on syytön! Tekaistu syytös. Heti vapautettava.

    Äänestä

  • Oikeustaju kirjoitti:

    Jari Aarnio on syytön! Tekaistu syytös. Heti vapautettava.

    [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisirikolliset kirjoitti:

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion ansiotulot ovat verotietojen mukaan huomattavasti alemmat kuin mitä hänen puolustuksensa julkisuudessa väittää.

Lähes 30 rikoksesta epäillyn Aarnion tulot ovat olleet esitutkinnassa kiinnostuksen kohteena, sillä Aarniolla epäillään olevan noin puolen miljoonan euron selvittämättömät rahavirrat.

Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi selittää Aarnion rahankäyttöä palkkatuloilla ja asuntokaupalla. Hän sanoi tiistaina Ylen uutisille, että Aarnio on kymmenen vuoden aikana saanut palkkatuloja 600 000 euroa. Lisäksi Aarnio on Leppiniemen mukaan tehnyt asuntokaupan, josta hän on saanut 300 000 euroa.
HS:lle Leppiniemi täsmentää, että hän on puhunut palkkatulojen suuruusluokasta

Leppiniemen kertomat summat ovat ristiriidassa verottajan tietojen kanssa.

Verotietojen mukaan Aarniolta on jäänyt ansiotuloistaan käteen kymmenen vuoden aikana eli vuosina 2003–2012 vain noin puolet Leppiniemen mainitsemasta summasta, noin 326 000 euroa. Ansiotulot ennen veroja ja muita maksuja olivat noin 483 000 euroa. Pääomatuloja Aarniolla ei ollut.

Tutkinnanjohtaja Jukka Haaviston mukaan Aarnion rahankäyttöä koskevissa selvityksissä on otettu huomioon ansiotulot, asuntokaupat, lainojen maksut ja elinkustannukset.

”Kaikki mahdollinen on selvitetty, mutta tämänkin jälkeen epäselvää rahaa on tuo puoli miljoonaa euroa”, Haavisto sanoo.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1413337820331jako=6c83693c73e4d6a3dd8d1180cefd0dae

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu