Olen usein miettinyt, miten minä reagoin kun jälleen kohtaamme. Jäänkö suu auki tuijottamaan, vaihtavatko kasvoni maastoutumiseen kelpaamatonta väriä vai mikä pahinta vedänkö välinpitämättömän ja kiukkuisen naamion ylleni? Pokka tulee pettämään, se on varma. Se viime kertainen kun meni miten meni, lupasin enemmän kuin mihin rahkeeni sitten riittivätkään. Usko pois, selän kääntäminen oli vaikeimpia asioita mitä olen koskaan mennyt tekemään. Tiedän että petyit, anteeksi. En oikeen keksi mitään miten hoitaa homma himaan. Sen verran hyvin olen onnistunut tekemään ansoja itseäni vastaan. Lopputuloksena tila mistä ei voi liikkua eteen tai taakse. Kai. Ja muita seliseliselityksiä mitä itsekin inhoan. Mutta kuitenkin. No, siitä episodista täytynee päästä yli eikä piiloutua epäonnistumisensa taa märehtimään. Ja sitten mitä? Asettaa itsensä uudelleen alttiiksi suurten tunteiden eteen. Miksi? Siksi, koska kukaan ei kukaan ole saanut minussa tällaisia tunteita aikaan värinää,lämpöisiä aaltoja yliluonnolliseen saakka. Eikä kukaan muu ole tahtomattaan kuorinut esiin sitä ehkä todellisinta minää, sitä herkkää ihmistä mitä ennen halveksin ja kahlitsin. Sinä teit minusta "hampaattoman" kehräävän kesykissan ja hyvä niin. Prosessi vähän otti ja kirpaisi, mutta niinhän se muutos aina. En meinaa suostua uskomaan, että tää kohtaaminen oli nyt tän elämän osalta tässä. Nämä kaipaukselle uhratut hetket, toisinaan fyysisenä viiltävät kivut olisi inhimillisempää kestää jos palkintona olisi edes vielä hetki seuraasi. Tai oikeastaan jopa siitä viis, olisi helpompi kestää ellei kokisi, että oli itse se osapuoli joka piti lankaa käsissään ja päästi sen tipahtamaan. Tämä tilitys on tasoltaan korkeintaan keskinkertaista, eikä yllä lähellekkään sitä mihin täällä parhaimmillaan törmää (eipä juuri tänään). Niin kauniita sanoja, upeasti välittyvää lämpöä ja luultavasti hukkaan hyvät lämmöt menee tänne turhuuksien rovioon. Surettaa sekin. No niin. Minäminäminä ja "narsismi" minussa. Entäs sinä?
Miten se nyt on
Mietitkö koskaan?
9180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tykkään hänestä
Voihan mikä teksti ja kyllähän mä(kin) meidät tosta olen tunnistavani. Meneeko naiselle vai miehelle? Ja minne päin?
Yhteydenottoa odotellessa....
Mielenkiintoinen teksti, kerropa vielä kelle haluat jakaa ajatuksesi, itse veikkaan että naiselle. Toi sun tämän hetkinen reaktio, eli pakeneminen, vältteleminen, tyly kohtelu mua kohtaan on merkki siitä että sulla on tunnelukko päällä ja oot ujo kiinnostuksen kohteelle. Sä oot sanonu mulle että "jätä mut rauhaan" ja arvaa vaan miten mä oon sitä yrittäny, mut se ei vaan onnistu ei sitten millään. Sun kuvas whatsappissa ja pelkkä sun ajattelu mitä me kaksi olemme kokeneet ne pysyy mun mielessä vaikka oon millä konsteilla koettanut sut unohtaa, mut ehkä se on se kohtalon merkki miks mä en saa ja voi sua unhotaa. Me kaks kuulutaan yhteen. Ja sekin oli jokin merkki että miks mun piti just tän asuntoon muuttaa ja lähelle sua. Nämä eivät ole sattumia. Jokin kehoittaa meitä kahta olemaan yhdessä. Se jokin näki että meidän ero oli virhe ja että meidän tulee jatkaa suhdetta.
Tuo oli kyllä kaunein ja upeasti sydämestä kirjoitettu viesti jollekin. Kirjoita se suoraan sille jolle se kuuluu.
itku, toi "tilitys" on niin mun elämästä. Se voisi olla yhtä hyvin minun kuin hänen kirjoittama. Luin kolme kertaa ja itkin. Mutta, niin kuin kirjoitit: "En meinaa suostua uskomaan, että tää kohtaaminen oli nyt tän elämän osalta tässä".
oli?
Ihanasti sanottu, voi kun tämä olis mulle! Olin iloinen kun näin sinut, mutta kun lähdin sieltä huomasin olevani pettynyt juuri sen vuoksi, että käänsit minulle selkäsi ja tiesin mitä se merkitsee! Minä kun odotin hymyä, sillä olin itse valmistautunut hymyilemään sinulle, mutta toisaalta ymmärränhän minä sinunkin reaktion! Oli varmasti pienoinen yllätys kun sinne tulin! Kukaan ei ole koskaan saanut olemuksellaan ja yhdellä halauksella päätäni näin sekaisin. Siinä oli jotain aivan erityistä!
Laitan itseni taas alttiiksi paljastamalla tämän, voi tulla kuraakin niskaan, mutta näin minä rehellisesti tunsin...ja anteeksi jos minä taas vain haaveilin, että tämä olisi ollut minulle!
Viestissäsi oli tuttuja elementtejä omista teksteistäni täällä. Aika moni tuntuu löytävän siitä tuttuja elementtejä, osoittaa tosiaan vain sen, kuinka jokainen poimii teksteistä sen, mikä sopii omalle kohdalle.
Kumminkin kirjoitit hienosti. Jos toinen saa itsestä esille uusia, hyviä puolia, eikö se ole jo jotain suurta? Omalla kohdallani hän on saanut minusta esiin täysin uuden puolen, mistä en tiennyt, että sellainen onkaan. Olen ollut aina äärimmäisen järkevä kaikessa, tunne ei ole _koskaan_ vienyt. Ei ikinä. Hänen kohdallaan olin alusta asti ihan hukassa, en tunnistanut sitä ihmistä, joka minussa heräsi. Menin aivan kipsiin. Siitä on jo aikaa kun häntä näin ns. arjessa, ja silti tunteet eivät ole hävinneet. Siksihän sitä tännekin varmaan päätyi?
Pelottavia ne sellaiset tunteet ovat, varsinkin kun kukaan meistä ei elä tyhjiössä vaan ympärillä on muutakin elämää...