Vai ei rukoileminen kannata!

James White

Saarnari Pirkko Jalovaara on oikea henkilö vastaamaan kysymykseen.
Hänellä jos kenellä, olisi ollut poliisille iloista ilmoitettavaa tuloistaan. Mutta kun ei.
Naisella on ollut sitkeyttä käydä virkavaltaa vastaan sanansäilällä, lienee etusormea heritänyt ja Gehennalla uhannut. Poiliisi oli osoittanut saarnaajalle hiljaista yksiötä. Olipa laittanut oven säppiin ettei häiriintyisi.

On syntynyt ilmeisesti väärä käsitys rauhallisista ja sielukkaista näkijänaisista. Mieleen nousee Seitsemännen päivän adventitien johtava soihtu ja valo Ellen G. White.
Hän pystyi ennustamaan maailman lopun, kielsi kananmunien syönnin ja voin loppaamisen leivälle. Tutkiva tuomio tuli tutuksi hänen järkeilyistään. Maan hän muovasi taas litteäksi ja Auringon sytytetyksi jälkeen Maan synnyn. Vedenpaisumuksen hän julisti lainehtineen pannukakulla.
Hän pystyi olemaan spiritimin avulla yhteydessä edesmenneeseen mieheensä Jamekseen. Jumala järjesti kuullemma yhteydet.
Hänen tiedetään pistäneen pystyy Kymmenykset papeille-keräyksen.
USA:ssa ollaan yleisesti tyytyväisiä Ellenin toimiin.
Mutta Ellen ei ruvennut rähisemään, olipahan vain mutrusuu.

0

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        2
        14851
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3059
      3. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3055
      4. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3055
      5. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3054
      6. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3050
      7. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3046
      8. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3045
      9. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3044
      10. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3044
      Aihe