tulos

Hei kuntalaiset

Perehdytäänpä hetkinen tuloksen teon oikeellisuuteen. Heitän esille ajatuksen, joka voisi olla ihan tottakin.

1.
Julkinen palveluntuottaja kuluttaa verovaroja jonkin tuotteen tai palvelun tuottamiseen esim. 5 milj. euroa / vuodessa. Silloinhan mikään yritys tai kukaan yksityinen henkilö ei tuotteen tai palvelun tuottamisella suuremmin rikastu, jokainen työntekijä saa palkkansa ja sillä hyvä.

2.
Päätetään tehdä kilpailutus tuotteen tai palvelun tuottamisesta.
Yksityinen yritys voittaa tarjouskilpailun ja tuottaa saman tuotteen tai palvelun vaikkapa 4,9 milj. eurolla / vuodessa. Samalla yritys kykenee tekemään toiminnallaan voittoa vaikkapa 400000 euroa vuodessa. Saavutetulla tuloksella yritys voi edelleen kehittää toimintaansa.

Julkisten palvelujen kilpailutusta arvostellaan usein sillä, että verovaroilla osallistutaan yksityisten yritysten tuloksen tekemiseen.

Miten voi olla mahdollista että toinen voi tehdä 100000 euroa pienemmällä liikevaihdolla 400000 euroa tulosta?

Palataanpa esimerkkiin, oliko tuloksen tekemisestä veronmaksajille haittaa vai hyötyä?

Lukekaapa vielä iltalukemiseksi blogikirjoitus

http://www.verkkouutiset.fi/blogit/pyykkola_blogi-23048
24346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

et ymmärrä, olet todella ulkoistettu, todella

Äänestä

Hei "divine". Mielenkiintoista luettavaa. :) Minuun ei iltalukeminen ainakaan nukkuttavalla tavalla vaikuttanut. Heräsi kolme tärkeää kysymystä. Miksi palvelu ei saa olla hyvää? Miksi palvelu ei saa olla edullisempaa kuin kilpailevien palveluntarjoajien? Miksi palvelu ei saa tuottaa voittoa?

Äänestä
  • "Miksi palvelu ei saa olla hyvää?"

    -Sano sinä miksi hyvä palvelu myytiin halvimman tarjouksen perusteella minkä seurauksena laatu romahti ja kustannukset vain kasvaa?

    "Miksi palvelu ei saa olla edullisempaa kuin kilpailevien palveluntarjoajien?"

    -Sano sinä miten edullista oli menettää vuokratulot antamalla tk:n tilat ilmaiseksi attendolle minkä lisäksi ensimmäisenä avataan vo uudestaan kasvattaen menoja heti alkuun 400lla tyhannella eurolla? Yhtä kuin yli milli miinusta heti kättelyssä ja säästöjä piti tulla yli puoli milliä?

    "Miksi palvelu ei saa tuottaa voittoa?"

    -Kenelle? Attendon pääomasijoittajien pääomatuotto on yli 460% ja kärsämäki maksaa 2017 alusta sotepiirille ja attendolle samanaikaisesti. Edellisen perusteella kerro kuka voitti jos sivuutetaan sellainen pienen pieni asia että samalla myytiin kunnan valta sotessa attendolle?

    Äänestä

  • Iltaa "reagan"

    Noita kolmea asiaa soisi monen muunkin mietiskelevän.

    Voiton jakamisen kääntäminen ikään kuin toisin päin tuo uutta ajateltavaa. Onko asiakasta eli veronmaksajaa kohtaan oikein, että hänen maksamillaan verovaroilla ostettavia palveluja ei kilpailutettaisi?

    Miten voi olla mahdollista, että samaa palkkaa ansaitsevat kaksi eri henkilöä voivat olla taloudellisesti aivan eri tilanteessa?

    Äänestä

  • UPDATE_10885202 kirjoitti:

    Iltaa "reagan"

    Kyllä, kyllä. :) Kilpailuttaminen palvelee kaikkea ja ei olisi väärin väittää, että loppu kädessä palveluntarjoajan on pakko ottaa kuluttajien toiveet huomioon, ja tämä onkin ehkä merkittävin syy siihen miksi toiminnasta saadaan niin laadukasta. Toki tiedän, että asiasta on näkemyseroja, mutta yhtä kaikki. Harvemmin julkinen puoli ottaa onkeen tai reagoi nopeasti kuluttajien toiveisiin.

    Yksityistäminen on toisekseen vaativa prosessi, mutta ei ole mahdotonta. Minä suhtaudun kylläkin skeptisesti ylipäätänsä moneen asiaan, mutta tästä olen melko optimistinen.

    Viimeinen kysymyksesii on vaikea, mutta näin isommasta perspektiivistä tarkastellen se johtunee kapitalistisen järjestelmämme puhtaista lainopillisuuksista. Kysymyskin olisi jo toinen jos noudattaisimme kommunistista talousjärjestelmää jossa ohjenuorana toimii ajatus: kaikilta kykyjen mukaan, kaikille tarpeiden mukaan. Mutta ainakaan realisosialismissa tämä ei toiminut sillä siinäkin samaa palkkaa ansaitsevat ihmiset olivat taloudellisesti aivan eri tilanteissa. :)

    On hauska käydä järkiperäistä dialogia ajattelevien ihmisten kesken. :)

    Äänestä

  • reagan kirjoitti:

    yksi kepu keskustelee itsensä kanssa ja taas kehuu miten saatanan fiksu edellisen viestin kirjoittaja on vaikka asialla oli hän itse. Onko koskaan käynyt mielessä että hankkisit elämän itsellesi?

    Äänestä

  • painajaisia?? kirjoitti:

    "Miksi palvelu ei saa olla hyvää?"

    -Sano sinä miksi hyvä palvelu myytiin halvimman tarjouksen perusteella minkä seurauksena laatu romahti ja kustannukset vain kasvaa?

    "Miksi palvelu ei saa olla edullisempaa kuin kilpailevien palveluntarjoajien?"

    -Sano sinä miten edullista oli menettää vuokratulot antamalla tk:n tilat ilmaiseksi attendolle minkä lisäksi ensimmäisenä avataan vo uudestaan kasvattaen menoja heti alkuun 400lla tyhannella eurolla? Yhtä kuin yli milli miinusta heti kättelyssä ja säästöjä piti tulla yli puoli milliä?

    "Miksi palvelu ei saa tuottaa voittoa?"

    -Kenelle? Attendon pääomasijoittajien pääomatuotto on yli 460% ja kärsämäki maksaa 2017 alusta sotepiirille ja attendolle samanaikaisesti. Edellisen perusteella kerro kuka voitti jos sivuutetaan sellainen pienen pieni asia että samalla myytiin kunnan valta sotessa attendolle?

    Halvimmallahan ne ennenkin myytiin kunnanhuutolaiset tunkion laidalle hakoja tunkioon hakkaaman. Samat on isännät nytkin.

    Äänestä

  • Ruotiukko kirjoitti:

    Halvimmallahan ne ennenkin myytiin kunnanhuutolaiset tunkion laidalle hakoja tunkioon hakkaaman. Samat on isännät nytkin.

    Hallanperästen ei pitäs olla niin katkeria. Aika on kuitenkin jo toinen.

    Äänestä

  • ukkohalla kirjoitti:

    Hallanperästen ei pitäs olla niin katkeria. Aika on kuitenkin jo toinen.

    mikään ei ole muuttunut. Sairaat ja vanhukset myytiin (HUUTOKAUPATTIIN) juuri halvimman tarjouksen perusteella sen takia että keput saisi vielä leikkiä kuntapäälliköitä paskaluonnin lomassa. Senkin onnettomat onnistuivat sössimään ja Attendon palkkasotilaat astuu palvelukseen liian myöhään

    Äänestä

Palvelu romahti vaikka ollaan vielä selänteessä...hinta nousee..maksetaan kahdelle toimijalle.. Kyllä tämän tason kirjoittajat saisi oikeasti painua...EI MITÄÄN KÄSITYSTÄ NÄISTÄ ASIOISTA.

Äänestä
  • kesäkuun alusta sen takia että ilman sitä kunta on entinen kunta mutta atte piti saada joka tapauksessa vaikka sillä ei ole enää mitään merkitystä. VO kiinni jne. kuten Mikkonen esitti vajaa vuosi sitten ja kunnan itsenäisyys olisi turvattu. Selänne teki sen liian myöhään ja huom. keput seisoi tumput suorina jatkaen attendon junttaamista ja nyt juhlitaan kun saivat attendonsa vaikka se on jo myöhäistä. Pakkoliitokset edessä ja sopimus allekirjoitettu pidemmälle ajalle kuin kunta on edes pystyssä. Siinähän sitä juhlan aihetta kepuille. Vituiksi meni mutta voi miten kiva kun saatiin attendo vaikka ollaan ensi vuonna kriisikunta jolla on pakkoliitokset edessä mutta onneksi kukaan ei huoli jipii..

    Äänestä

  • atte piti saada kirjoitti:

    kesäkuun alusta sen takia että ilman sitä kunta on entinen kunta mutta atte piti saada joka tapauksessa vaikka sillä ei ole enää mitään merkitystä. VO kiinni jne. kuten Mikkonen esitti vajaa vuosi sitten ja kunnan itsenäisyys olisi turvattu. Selänne teki sen liian myöhään ja huom. keput seisoi tumput suorina jatkaen attendon junttaamista ja nyt juhlitaan kun saivat attendonsa vaikka se on jo myöhäistä. Pakkoliitokset edessä ja sopimus allekirjoitettu pidemmälle ajalle kuin kunta on edes pystyssä. Siinähän sitä juhlan aihetta kepuille. Vituiksi meni mutta voi miten kiva kun saatiin attendo vaikka ollaan ensi vuonna kriisikunta jolla on pakkoliitokset edessä mutta onneksi kukaan ei huoli jipii..

    tipautettiin jo kuntaliitosselvityksien ulkopuolelle kun ei kelpaa naapureille persaukinen

    Äänestä

phäntäset tekee muuria rajalle, helevatin sekopää kämäkiläiset, hullutkin on wiiaampia kuin kämäkiläiset valtuutetut päää´äää määäå åå ja ja jaaaa

Äänestä

et astuu voimaan kärsämäkikin jonka tarkoitus oli poimia rusinat pullasta saa maksulapun pullastakin. Vituiksi meni pummilla eläminen

Äänestä

sairas atte paskan kirjoittaja vejä siekkii ittes kiikkuu. lesta prkl

Äänestä

on reaganin yksi monista sivupersoonista joiden välityksellä keskustelee itsensä kanssa itseään kehuen.

Äänestä
  • ..vaan pieleen taaskin meni.

    Äänestä

  • Vai niin luulet, en valitettavasti edes tunne reagania.

    Äänestä

  • UPDATE_10885202 kirjoitti:

    Vai niin luulet, en valitettavasti edes tunne reagania.

    ..varmaan monikin tuntee reaganin..vaan kuka tietää ken meistä hän on..ja se onkin taas ihan eri juttu.

    Äänestä

minä tunnen.

Äänestä
  • ..tuntee..vaan moniko tietää yhdistää henkilön..ei läheskään kaikki. Tälläkin saitilla niiin monenlaista arvausta henkilöstä ollut,että jonkun täytyy olla väärässä ja monenkin.

    Äänestä

ei hätää "välisopimuksella" homma jatkuu seuraavaan kilpailutukseen

Äänestä

Palataanpa aloituksen ajatukseen.

Jos 5 miljoonan palvelut yksityistetään 4,9 miljoonan hintaan ja yritys ottaa voittoa 400 000, jää puolella miljoonalla eurolla vuosittain palvelua tuottamatta. Laatu heikkenee, palvelut vähenee tai aletaan vihjailla, että lisää maksamalla asiat olisivat paremmin. Vain henkilö, joka ei eläissään ole työskennellyt porssiyrityksessä, voi kuvitella, että voitto jätetään firmaan toiminnan kehittämiseen. Höpsistä! Se jaetaan osinkoina omistajille!

Monella yksityistämisen kannattajalla on niin valtava kommunismin pelko, etteivät he millään pysty kuvittelemaan hyvää ja toimivaa julkista palvelua enää lainkaan. Negatiivinen julkisuus ja "säästäminen" ovat lamaannuttaneet julkisen puolen jo ajat sitten. Johto ja resurssit ovat olleet retuperällä jo vuosia. Missä tahansa työpaikassa toimintaa pystytään kehittämään! Mikäli soteuudistus onnistuu ja turha kädenvääntö kuntien ja eri sotepalvejujen välillä saadaan aisoihin,

Julkisella puolella jää esimerkkitapauksessa puoli miljoonaa euroa toiminnan kehittämiseen joka vuosi. Puoli miljoonaa enemmän, esim. terveyden edistämiseen ja sairauksien ennaltaehkäisemiseen. Näin alkaa vähitellen erikoissairaanhoidon kulut pysyä jossain ruodussa ja tulee lisää säästöä.

Voiko joku vakavissaan kuvitella, että yksityisellä terveydenhuollolla olisi rehellisesti intresseissään kutistaa omaa toimintaansa terveyttä edistämällä? Eivätköhän vain medikalisoi meitä lisää ja kauppaa terveillekin hoitoa ja lääkitystä!

Ugh! Olen puhunut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

divine kirjoitti:

Hei kuntalaiset

Perehdytäänpä hetkinen tuloksen teon oikeellisuuteen. Heitän esille ajatuksen, joka voisi olla ihan tottakin.

1.
Julkinen palveluntuottaja kuluttaa verovaroja jonkin tuotteen tai palvelun tuottamiseen esim. 5 milj. euroa / vuodessa. Silloinhan mikään yritys tai kukaan yksityinen henkilö ei tuotteen tai palvelun tuottamisella suuremmin rikastu, jokainen työntekijä saa palkkansa ja sillä hyvä.

2.
Päätetään tehdä kilpailutus tuotteen tai palvelun tuottamisesta.
Yksityinen yritys voittaa tarjouskilpailun ja tuottaa saman tuotteen tai palvelun vaikkapa 4,9 milj. eurolla / vuodessa. Samalla yritys kykenee tekemään toiminnallaan voittoa vaikkapa 400000 euroa vuodessa. Saavutetulla tuloksella yritys voi edelleen kehittää toimintaansa.

Julkisten palvelujen kilpailutusta arvostellaan usein sillä, että verovaroilla osallistutaan yksityisten yritysten tuloksen tekemiseen.

Miten voi olla mahdollista että toinen voi tehdä 100000 euroa pienemmällä liikevaihdolla 400000 euroa tulosta?

Palataanpa esimerkkiin, oliko tuloksen tekemisestä veronmaksajille haittaa vai hyötyä?

Lukekaapa vielä iltalukemiseksi blogikirjoitus

http://www.verkkouutiset.fi/blogit/pyykkola_blogi-23048

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu