Nonatus house jatkuu tammikuussa

Olisahan sarjan uusinnan voinut esittää joka toinen perjantai josta luontevasti alkaisi uusi kausi. Mikään sarja ei korvaa tätä loistavaa nykyaikaan opittavaa sivistyneisyyttä joka lämpimällä tavalla kertoo ihmisten arkielämästä kuin sydämmen sivistyksestä. Uskoakseni lukematon määrä katsojia voi mielessään todeta ketä missäkin että tuollaista yhteisöllisyyttä nykyaikana on vaikea löytää kuin kokea missään . Pukeutuminen vapaa-aikana kuin musikki on klasikkoa tänäänkin jota stailaajatkin yrittävät matkia es.mes.

Täti topakka nykyisin on leimattu feministiksi, tiukkapipoksi, miesvihajaksi, lespoiksi jne. mitä ällöttävimillä sterotybioilla mitkä mikään Ei Pidä Paikkaansa. es mes. Kuinka paljon onkaan näitä yhteisöjä jotka tekevät työtään kutsumuksensa mukaisesti eivätkä tyrkytä kenellekkään hengelisiä oppejaan vaan kokevat vain tekevänsä työtään. Naisten erinlaiset persoonallisuudet tukevat ja hauskuttavat työyhteisöä joka on epätavalista suomessa nykyaikana Kokonainen sukupolvi kertoo kaunistelematonta tarinaansa lämminhenkisesti ja ketä kestää ilman huumoria kovuutta ja puutetta mikä nykyisinkin on monien elämän alku.

Ollakseni pikkusieluinen saivartelija voisinhan minäkin kirjoittaa jokaiseen hahmotelmaani että ev.lut ryösti. ev.lut pahoinpiteli. ev.lut jätti perheensä ja ev.lut nauroi talonmiehen kissalla. jne. jne. Väitän hiljaa mielessäni että suomi sodan jälkeen oli yhtenäisempi todella köyhien ja vähätuloisten keskuudessa silloin ihmiset huolehtivat ja välittivivät toisistaan aidosti koska yhteiset puutteet kuin elämänsä kovuus ja rakkaudettomuus yhdisti työväkeään ns. puhaltamaan yhteiseen hiileen ns. Intohimosta työn tekoon se myös yhdisti rappusiivoojia kuin muitakin päästä parempaan alkuun.

Ensimäinen osake kuin kesämökki jo sinällään nostaaa monenkin ihmisen kuvitelmaa statusta senverran että näkee vain epätavalisia luusereiksi solvaamia koska oppineisuus eikä edes omaehtoinen itsensä sivistäminen ole heitä kiinostanut vaan aika on mennyt pelkästään mullemullemulle Toisita välittäminen kuin myötäeläminen on nykyisin jakautunut pelkästään siihen kuinka paljon siitä saa irto pisteitä julkisuudessa ja kuinka hienolta se näyttää julkisuudessa Kaikkinainen itsekäs ja ahne elämätapa lpgikalla : mitä itse siitä hyötyy on sanoin kuvaamattoman julkeaa.

Harmilista että kodinhoitajien, kotiavustajien kunnaliset palvelut joku ajoi alas jo 90 luvulta alkaen Yhteiskunnan kuin perheiden kannalta korvaamaton työnimike joiden apua sekä huolehtivaa apua tavaliset rahakkaatkin tarvitsivat kipeästi elämänsä sujuvuuden kannalta. Nykyisin työtehtävät on pirstoutuneet että valtava virkamies /nais koneisto saatta hyöriä perheiden tukena mutta yhdelläkään eiole kokonaisvaltaista kuin yhtenäistä näkemystä vaan perheet, yksilöt on jatkuvasti pompoteltavana. Ei noin voi toimia se on vastuutonta sekä vain pinnalista muka huolehtimista kun siitä saa palkan mutta sydämmen sivistystä ei nimeksikään selityksenä kiire.

Oletteko nähneet ketsejä joissa pelkistettään itsensä korottaminen kuten es mes eivät kiireessään edes kysy mitä kuuluu ja miten päiväsi on sujunut vaan olettavat automaattisesti tietävänsä mitä apua ja tukea ketäkin tarvitsee kuuntelematta ihmisiä ollenkaan jotka itseasiassa on heidän palkanmaksajia Suomessa ollaan eletty siihen pisteeseen että kiire näyttää kelpaavan selitykseksi kaikkeen jopa siihen että keidenkään ei tarvitse edes kuunella mitä toisella on sanottavaa koska aina on joku joka tietää paremmin.

Nykyaikana yhteisöllisyyksiä tarjoavat nakurantoina, sinkkuristeluinä, sopan keittäjinä kuin milloin milläkin mielenosoittamisella josta saa näkyvyyttä ketä missäkin vaikkapa sitten niillä keskustelupalstoilla joissa on kilpailu hupaisaa ketää kaikista ällöttävimmin osaa ja toisia aliarvioden johtaa hännystelijöidensä kanssa joska epäitsenäisyys kukoistaa mutta uskallusta eiole irottautua kasvamaan itsenäiseen aikuisuuteen koska mielikuvitus pelko lietsoo pelkoa lisää että "jää yksin "
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

köttbullareita kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu