" muutama sana " myös rysittelijöille

Tosiaan teillä useilla on on erinlaiset hiippakunnat :) missä etsitte vain ihmisistä rumuutta, rikolisuutta kuin teidän syvään juurtunut venäjävihaisuutenne vähän kaikessa on päässyt pelkästään uutishuoneisiinne. Itselläni on aivan toisenlainen näkemys josta vain yksi es mes Venäjälle oman asuntonsa jättänyt rouva saapui suomeen kolmen tyttärensä kanssa Tekevävä naisena sai heti työtä, hän teki kahta jopa kolmea työtä jotta voisi itsenäisesti elättää perheensä Nauruksihan sekin meni kun muisteltiin kuinka hän omatoimisesti oli ostanut koiranmakkaraa kun luuli sitä ihmisten syötäväksi ja halvalla kun "sai " Hänelle kelpasi porras siivous kuin myös opetti esmerkillään lapsensa työn tekoon mainoksia jakamalla Heidän kuten tuhansien tavalisten venäläisten elämä on ollut suomessa työtä ja taas työtä joka ei kelpaa suomalaisille kun se monenkin mielestä alentaa heidän ihmisarvoaan mutta vastaavasti ei alenna se että ovat ottamatta työtä vastaan kun se ei vastaa omaa kolutusta.

Näitä erimaista muuttaneita on suomessa työssä niissä töissä jotka eivät kelpaa suomalaisille kuin vastaavasti on lukematon määrä suomalaisia jotka koulutuksestaan huolimatta tekevät matalapalkka aloja eikä heidän ihmisarvonsa siitä alene joskin ajattelemattomien silmissä. Tähän samaan syssyyn voisin myös kirjoittaa senkin jos nyt jätettään kokonaan pois kiihkofundamelistit kuin muut terroristien jatkuvat pimeyden teot jne.

mitä suomalaiset olisivat mieltä kun lehdistössä alkaisivat kirjoittamaan es,mes. ev.lut teki sitä ja tä'tä. ortodoksi myös teki sitä ja tätä. katolilainen jäi kiinni. lestaadiolainen sitä ja tätä. ateisti sammui taksiin, uskomaton kolukiusaja jäi kiinni jne. jne jne. Olen sitäkin mieltä että suomalaisessa yhteiskunassa joissa jokaiselle on turvattu perustulo, lääkärin määrämät lä'äkkeet. hätämajoitukset kuin kriisasunnot, kuin myös Äitiyspakkaukset.Peruskoulu kuin myös kirjastot sekä kaikenlaista viihdykettä jopa ilmaiseksi että kaiken tuon keskellä nykyaikana valmiiksi kannettu ns. eteen tekee ihmistä vaativampia kuin työtä arvostamattomia kun itse tavalinen työväestö jo arvottaa työyhteisöissään ketä on tärkeämpi eivätkä älyä kokonaisuuksia.

Lähden tästä avaruusmatkalle kiinaan siellä sentäs sivistyskin on ollut vuosia sitten korkeammalla tasolla että ns. kotiavustajille pitävät kauneuskilpailuja jossa kokonaisuus ratkaisee eikä pelkkä ulkonäkö siksipä siellä kodinhoitoon kuin kaikkinaiseen tarvittavaan kulutukseen on nousussa kun kodinhoito sekä isovanhemmat kiinalaisen yhteiskunnan tukipilareita ns. Suomessa vastaavsti täällä sterotybisoivat mitä ällöttämämällä tavalla josta ei ole näkyvissä kuin sivistyksensä puute joka korjaantuu kyllä vuosien aikana Elämällä on huippu kyky opettaa jokaista oppimaan jos haluaa tietää paremmasta, älykkyyttä olisi että eivät jokainen oppisi kantapäänsä kautta nykyaikana :)
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

maaimalla tapahtuu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu