EU;ko onnenmaa?

Valtioneuvosto (Pääministerin Esko Ahon hallitus):

”EU:n jäsenmaat ovat itsenäisiä ja täysivaltaisia valtioita, jotka ovat vapaaehtoisesti päättäneet eräissä kysymyksissä harjoittaa toimivaltaansa yhteisesti.”

”EU tavoittelee kestävää ja tasapainoista kehitystä. EU haluaa kohottaa kansalaistensa elintasoa ja elämisen laatua sekä parantaa kuluttajien suojaa ja ympäristön suojelua.”

”EU-jäsenyys vaikuttaa Suomen kansantalouteen merkittävällä tavalla. Useimmissa tutkimuksissa on arvioitu, että taloudellinen hyvinvointi lisääntyy jäsenyyden oloissa enemmän kuin EU:n ulkopuolella.”

(Jokaiseen talouteen lähetetty ”Valtioneuvoston tiedote Euroopan unionin jäsenyydestä” syyskuussa 1994)

http://yle.fi/uutiset/eu-jasenyys_puhuttaa_yha__20_vuotta_kansanaanestyksen_jalkeen/7531420?ref=leiki-uu
___________________
http://velkakello.fi/ velka nyt 94890401 miljardia
Keväällä 2009 Suomen valtion velka oli 53 miljardia euroa. Muutos on ollut dramaattinen. Ylivelkaantunut valtio menettää vähitellen itsenäisyytensä. Sen menoista päättävät muut ja sen tulot valuvat muille. Haluaako tai pystyykö Suomi katkaisemaan velkakierteensä?

Näin on jo käynyt, itsenäisyys on menetetty, talouskurisopimus
vei myös budjettivaltamme, tätäkö haluamme?


http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158959-tyottomyyden-pommi-ja-velkakello-tikittaa

Kohta maassamme on puoleen miljoonaan kasvanut työttömien armeija. Allaolevat uutisotsikot puhuvat tilanteesta omaa karua kieltään.
_____
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lääkkeet:

Katainen, lisää työvoimaa,

Stubb: lisää työvoimaa,

Pekkatinen:lisää työvoimaa,

Työpaikkkoja tulee kyllä lisää jos työvoimaa on yhä enemmän
tarjolla, se on muuten totta, kukaan ei vain sano että se pitää olla
lähes ilmaista ja onkin sitten kun palkkatyötä ei ole saatavissa.

Valtion talous voidaan saada kuntoon noilla eväillä, mutta miten
käy kansan, se ei taida päättäjiä kiinnostaa.

Tulokset on nähtävillä kaikissa apua tarvitsevissa euromaissa,
eikä siellä kansalaiset kerro hyvinvoinnista.

Baltian maiden taloudetkin kohentuu, siis valtion, kansa kärsii
vilua ja nälkää paeten työnhakuun muualle eurooppaan esim,
Suomeen ja jopa Austraaliaan asti.

Vaihtoehto olisi kaikille köyhille maille siirtyminen omaan rahaan
mutta se ei sovi Saksalle koska se on maa joka hyötyy eurosta.

Pitäkäämme siis huolta Saksan hyvinvoinnista,jos se tehtävämme on.

Äänestä

Suomi haluaa katkaista velkaantumisen, mutta nykytilanteessa ei vain pysty siihen - isorikkaat imevät viimeisetkin mehut ennen 60-vuotiaina eläköityessään, baltian halpa työvoima vie loputkin fyffet etelään, teollisuus taas on äänestänyt jaloillaan joko myyden toimintansa ulkomaille tai siirtäen tuotannon vinku-intiaan.

Kun Nokia meni kanttuvei niin kunnat ja valtio menettivät hyvinkin paljon tuloja vaikka aikoinaan vähättelivät Nokian vaikutusta Suomen talouteen, mutta silti se 10 miljardia kassaan kuulostaisi hyvältä, mutta näin ei käy, sillä tämä on Käteisen paremminvointiyhteiskunta ja köyhä laitetaan kyykkyyn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IPU=itsenäisyys. kirjoitti:

Valtioneuvosto (Pääministerin Esko Ahon hallitus):

”EU:n jäsenmaat ovat itsenäisiä ja täysivaltaisia valtioita, jotka ovat vapaaehtoisesti päättäneet eräissä kysymyksissä harjoittaa toimivaltaansa yhteisesti.”

”EU tavoittelee kestävää ja tasapainoista kehitystä. EU haluaa kohottaa kansalaistensa elintasoa ja elämisen laatua sekä parantaa kuluttajien suojaa ja ympäristön suojelua.”

”EU-jäsenyys vaikuttaa Suomen kansantalouteen merkittävällä tavalla. Useimmissa tutkimuksissa on arvioitu, että taloudellinen hyvinvointi lisääntyy jäsenyyden oloissa enemmän kuin EU:n ulkopuolella.”

(Jokaiseen talouteen lähetetty ”Valtioneuvoston tiedote Euroopan unionin jäsenyydestä” syyskuussa 1994)

http://yle.fi/uutiset/eu-jasenyys_puhuttaa_yha__20_vuotta_kansanaanestyksen_jalkeen/7531420?ref=leiki-uu
___________________
http://velkakello.fi/ velka nyt 94890401 miljardia
Keväällä 2009 Suomen valtion velka oli 53 miljardia euroa. Muutos on ollut dramaattinen. Ylivelkaantunut valtio menettää vähitellen itsenäisyytensä. Sen menoista päättävät muut ja sen tulot valuvat muille. Haluaako tai pystyykö Suomi katkaisemaan velkakierteensä?

Näin on jo käynyt, itsenäisyys on menetetty, talouskurisopimus
vei myös budjettivaltamme, tätäkö haluamme?


http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158959-tyottomyyden-pommi-ja-velkakello-tikittaa

Kohta maassamme on puoleen miljoonaan kasvanut työttömien armeija. Allaolevat uutisotsikot puhuvat tilanteesta omaa karua kieltään.
_____

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu