Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mistä lainanantaja

Utelias11

tarkastaa, esim. työpaikkatiedon paikkansa pitävyyden?

7

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petosta...

      Miksi ne pitäisi tarkistaa jotenkin erityisesti? Jos annat vääriä tietoja lainahakemuksessa, niin sitä varten on rikoslaissa pykälät. Esimerkiksi tämä osuu kuin nappi otsaan tuollaisia tilanteita varten:

      36 LUKU (24.8.1990/769)

      Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä

      1 § (24.8.1990/769)

      Petos

      Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

      • utelias11

        hei, hei..ei ollut kysymys petoksesta, vaan ajattelin, että jos jotkut henkilöt vippailevat useasti noista pikavipeistä, soiko työantajan puhelin joka kerta pikavippiä ottaessa....olisi aika noloa.....:)


    • Useimmilla työnantajilla on puhelin, johon lainanantaja voi halutessaan soittaa.

      • 2+8

        Onko laillista, jos työnantaja antaa tietoja henkilörekisteristään ulkopuolisille?


      • 2+8 kirjoitti:

        Onko laillista, jos työnantaja antaa tietoja henkilörekisteristään ulkopuolisille?

        Jos lainasopimuksessa kysytään työnantajaa, niin samalla taidetaan pyytää lupa tietojen tarkistamiseen. Tosin en tiedä tarvitaanko tuohon sen kummempaa lupaa: jos soitan Oy Firma Ab:hen ja kysyn Matti Meikäläistä puhelimeen, niin vastauksesta "Kenet?" tai "Hetkinen, yhdistän" voi päätellä paljon, eikä tuosta yhtään työnantajaa ole ikinä taidettu käräjille viedä henkilörekisterilain rikkomisesta.


    • 8+6

      Kyllä. Lainan myöntäjällä on velvollisuus tarkistaa että lainanhakija pystyy velasta suoriutumaan, eli laki velvoittaa heidät joko pyytämään palkkakuitti tai soittamaan työnantajalle. Näinhän kukaan heistä ei toimi, joten rikkovat lakia jo ennen kuin ovat edes lainaa myöntäneet, harmi vain ettei kukaan halua puuttua tähän vippiparonien törkeään persaukisten hyväksikäyttöön.

      • 11+5

        Tuskin on laillista työnantajan luovuttaa työntekijän henkilö- ja palkkatietoja ulkopuolisille. Toisaalta kuluttajansuojalaki vaatii nykyisin luotonantajaa tarkistamaan myös pienissä lainoissa hakijan takaisinmaksukyvyn. Tehokkaimmin tämä tapahtuisi vaatimalla hakijalta hänen pankkinsa tiliotteet tutkittavaksi. Eihän se, että ihminen on työssä, kerro vielä mitään hänen takaisinmaksukyvystään. Lainan hakijalla saattaa olla paha peliongelma, velkaa voi olla 20 pikavippifirmaan pankin kulutusluottojen lisäksi ja korttitalo voi romahtaa milloin hyvänsä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2404
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2151
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      1983
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1410
    Aihe