Onko hyvä sanoma niin hyvä sanoma

Kristityt kutsuvat evankeliumia ilosanomaksi, Jehovan todistajat taas levittävät hyvää sanomaa. Näin ateistin näkökulmasta kummeksun molempia. Ajatellaampa että meillä on 100 hyvin nälkäistä ihmistä. Sitten meillä on vaikkapa 3 purkkia säilykelihaa. Vallan valtikkaa heiluttava henkilö päättää että nämä 3 purkkia saavat ne henkilöt joilla on huppari päässään. Muut jäävät nääntymään nälkään.

Voiko kukaan nähdä nyt että kysymyksessä on erittäin iloinen tapahtuma? Varmastikin moni ajattelisi että on kornia kutsua tapahtumaa kovin iloiseksi sillä vaikka 3 sai apua, 97 ihmistä jäi nääntymään. Sekä kristittyjen ilosanoman että Jehovan todistajien hyvän sanoman kohdalla tilanne muistuttaa edellistä esimerkkiä. Molemmissa hyvin harva pelastuu mutta jostain syystä sanomaa pidetään mielyttävänä.

Useissa tapauksissa missä ihminen on joutunut onnettomuuteen ison osan ihmisiä menehtyessä, kokee pelastuneet jopa syyllisyyttä eloon jäämisestään. Vaikka hyvään sanomaan uskova ei kokisikaan aivan syyllisyyttä, olettaisi että lähimäisenrakkauteen kuuluisi olla hyvin murheissaan tällaisesta ihmiskunnan kohtalosta joka seuraisi suuren osan ihmisiä jäädessä paitsi pelastuksesta. Tässä mielessä hyvän sanoman tai ilosanoman nimityksenä toimisi paremmin murheen sanoma tai surusanoma, sillä olisihan kumpaisenkin uskonkäsityksen mukaan sanoma useimmille ihmisille juurikin murheellinen. Ja tokihan meidän tulee ajatella ihmiskuntaa koskevaa sanomaa nimenomaan ihmiskunnan vinkkelistä enemmän kuin omaa napaa koskevana asiana.

22

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • synkkä tulevaisuus

      tokihan meidän tulee ajatella
      ihmiskuntaa koskevaa sanomaa
      nimenomaan ihmiskunnan vinkkelistä
      enemmän kuin omaa napaa koskevana asiana.***************

      ateisti-tiedemiehet kertoo että Tellus voi pahoin,
      on huonossa hapessa,
      vedet paskottu
      ja ilma sakeana kaikesta muusta kuin hapesta (Peking,huhhuh)

      jäätiköt sulaa ja
      monet saaret hukkuvat

      sademetsiä hakataan edelleen jotta rikkaat saa
      haluamaansa tupakkaa ja puutarhakalusteita

      aaivikoituminen etenee ja ilamstopakolaisuus kasvaa

      Puhtaasta juomavedestä on jo NYT paha pula monessa paikassa,
      siksi sairaudetkin jylläävät edelleen

      _-nimenomaan ihmiskunnan vinkkelistä-_ tilanne on kamalan paha,
      ihminen ei pysty noita pahoa juttuja korjaamaan,
      pahentaa vaan.

      pahempi visio kuin kristityillä siis...

      _-nimenomaan ihmiskunnan vinkkelistä-_ katsottuna ei ole ihme
      että
      moni vetää viinaa ja huumeita,
      taidan minäkin siirtyä tästä LähiPubiin :D

      • tuttu paatos

        Vai pelotellaan taas maailmanlopulla..


      • Tieto +Totuus
        tuttu paatos kirjoitti:

        Vai pelotellaan taas maailmanlopulla..

        sillä ne faktatiedollahan _Tiedemiehet___
        saa puntit tutisemaan

        ihan siis vaktaa kertovat, ei pelottele kuten
        'raamattu-uskovaiset.'

        Tiedemiehillä on Tietoa ja Totuus


      • Niin, maailmassa on aina ollut haasteita. Olen yhtä mieltä siitä että ihmiskunnalla on vakavia haasteita edessä. Pitää kuitenkin muistaa että Jehovan todistajat katsoisivat kaikissa olosuhteissa lopun koittavan pian koska ajatus kuuluu heidän uskontoonsa.

        Mutta sitä jäin miettimään että miten esittämäsi asiat liittyy itse avauksen aiheeseeni?


      • ...
        Tieto +Totuus kirjoitti:

        sillä ne faktatiedollahan _Tiedemiehet___
        saa puntit tutisemaan

        ihan siis vaktaa kertovat, ei pelottele kuten
        'raamattu-uskovaiset.'

        Tiedemiehillä on Tietoa ja Totuus

        Kun nyt kehutaan tiedemiehiä, mikset hyväksy evoluutiobiologiaa faktana?

        "ihminen ei pysty noita pahoa juttuja korjaamaan,"
        Kukaan ateismin apostoli ei ole moista propagandaa levittänyt.


      • The END -pian
        ... kirjoitti:

        Kun nyt kehutaan tiedemiehiä, mikset hyväksy evoluutiobiologiaa faktana?

        "ihminen ei pysty noita pahoa juttuja korjaamaan,"
        Kukaan ateismin apostoli ei ole moista propagandaa levittänyt.

        Maapallo saastuu elinkelvottomaksi.

        Niin on kertonut moni ateisti-apostoli,
        toiset heistä kehottelee perustamaan
        siirtokuntia avaruuteen
        jos mielitään säilyttää ihmisrotua --edes vähän....

        Ihmisen resurssit ei riitä tarvittaviin korjausliikkeisiin.


      • Kippis Somaa
        Koala_puussa kirjoitti:

        Niin, maailmassa on aina ollut haasteita. Olen yhtä mieltä siitä että ihmiskunnalla on vakavia haasteita edessä. Pitää kuitenkin muistaa että Jehovan todistajat katsoisivat kaikissa olosuhteissa lopun koittavan pian koska ajatus kuuluu heidän uskontoonsa.

        Mutta sitä jäin miettimään että miten esittämäsi asiat liittyy itse avauksen aiheeseeni?

        Tiedemiesten *sanoma*
        vaikuttaa paljon pahemmalta
        kuin uskisten Paratiisijutut.


      • 9+6
        The END -pian kirjoitti:

        Maapallo saastuu elinkelvottomaksi.

        Niin on kertonut moni ateisti-apostoli,
        toiset heistä kehottelee perustamaan
        siirtokuntia avaruuteen
        jos mielitään säilyttää ihmisrotua --edes vähän....

        Ihmisen resurssit ei riitä tarvittaviin korjausliikkeisiin.

        Kyllä ihmiskunta selviää kriiseistä,
        kunhan kaltaisesi pessimistit kuolevat pois......


      • Kippis Somaa kirjoitti:

        Tiedemiesten *sanoma*
        vaikuttaa paljon pahemmalta
        kuin uskisten Paratiisijutut.

        "Tiedemiesten *sanoma*
        vaikuttaa paljon pahemmalta
        kuin uskisten Paratiisijutut. "

        Erona tässä on nyt se, että tiedemiehet eivät kutsukaan sellaisia ikäviä asioita ilosanomaksi mihin nyt ehkä viittaat. Sen sijaan kristinusko ja Jehovan todistajat kutsuvat vaikka sanoma ei ole iloinen ihmiskunnan vinkkelistä.

        Koko pointti tuntui hukkuvan nyt jonnekin.


    • Pohtija...

      Toisin sanoen se on tuomio mikäli ymmärtää jehovan todistajien oleelisen sanoman,useinhan he toteavatkin kun pareittain kulkevat ja poistuvat sitten ovilta näin:

      Kylläpäs ihan mukava mutta ei ollut tarpeeksi nöyrä,SANAA NÖYRÄÄ KÄYTETÄÄN SALEILLA JA KOKO TOUHUSSA MELKOISESTI.

      Koko jehovan todistajuus perustuu sanaan NÖYRÄ TAI NÖYRYYS.

      Järjestö painottaa tätä ,hyvin usein puheissa (olkaamme jehovalle nöyriä ja palvelkaamme jne)

      Jos joku kapinoi tai muuta tai lähtee seurakunnasta niin taas kuuluu se ei ollut nöyrä ja jättää sen lampaan etsimättä eli hylkää ja kääntää selän.

      Kyseessä on uskonto joka käytännössä tuomitsee.

      Jehovan todistajat eivät yleensä kerro heti ensi tapaamisella että kyse on elämästä tai kuolemasta,tosin sanoen sinä kuolet jos et ota nyt totuutta vastaan.

      Siitä on kyse,sinun tulee alkaa tutkimaan heidän kansaan kirjallisuutta,et muulta kantilta vain heidän,ja jossain vaiheessa tulee uskollinen ja ymmärtäväinen orja joka luo tekstin jota sitten noudatetaan nöyrästi siis nöyrästi,ei saa kapinoida tai lentää pellolle samantien.

      • Jeesuksen MALLI

        JEESUS on NÖYRÄ

        29. Ottakaa minun ikeeni päällenne
        ja ___oppikaa minusta__,
        sillä minä olen hiljainen ja

        nöyrä sydämeltä;

        niin te löydätte levon sielullenne.

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.11.html


      • Onni ja Rauha

        Nöyrät perivät Telluksen eli Maan


        Psalmien kirja 37 luku
        11 Mutta nöyrät perivät maan,
        he saavat osakseen onnen ja rauhan.

        12 Jumalaton punoo juonia vanhurskasta vastaan
        ja irvistelee hänelle vasten kasvoja.
        www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.37.html


      • yli-mieli
        Onni ja Rauha kirjoitti:

        Nöyrät perivät Telluksen eli Maan


        Psalmien kirja 37 luku
        11 Mutta nöyrät perivät maan,
        he saavat osakseen onnen ja rauhan.

        12 Jumalaton punoo juonia vanhurskasta vastaan
        ja irvistelee hänelle vasten kasvoja.
        www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.37.html

        Sitten Jehovan todistajat ei ainakaan peri maata koska kovin nöyriksi heitä ei voi kutsua. Uskovat olevansa muita ihmisiä parempia siinä määrin että jehova tappaa harmagedonissa kaikki muut ihmiset, jotka edustavat pahoja, mutta todistajat säilyvät hyvyytensä takia. Sanan nöyrä tilanne sopisi paremmin ylimielinen tai tekopyhä.


    • ps 37:11

      RAAMATTU kertoo Totuuden.

      • RAAMATTU=perusta

        Raamatussa on se HYVÄ UUTINEN
        että
        Tellus puhdistetaan sairauksista (kuten Ebolakin),
        lopullisesti.

        Ihan Yleismaallisesti Hyvä Uutinen se on.

        *Kukaan ei enää sano olevansa sairas*,
        niinhän ne jt Raamatusta ovilla lukee.


      • iloa ihmiskunnalle
        RAAMATTU=perusta kirjoitti:

        Raamatussa on se HYVÄ UUTINEN
        että
        Tellus puhdistetaan sairauksista (kuten Ebolakin),
        lopullisesti.

        Ihan Yleismaallisesti Hyvä Uutinen se on.

        *Kukaan ei enää sano olevansa sairas*,
        niinhän ne jt Raamatusta ovilla lukee.

        - -Ja tokihan meidän tulee ajatella
        ihmiskuntaa koskevaa sanomaa
        nimenomaan ihmiskunnan vinkkelistä
        enemmän kuin omaa napaa koskevana asiana.---------

        Raamatussa on
        se HYVÄ UUTINEN
        että
        Tellus puhdistetaan sairauksista (kuten Ebolakin),
        lopullisesti.

        Ihan Yleismaallisesti Hyvä Uutinen se on.


      • Rintti-

        >> RAAMATTU kertoo Totuuden

        Taivaasta käsin laumaansa pomottamaan havitteleva hallintoelin ei ole nöyrä.


      • 5+6
        iloa ihmiskunnalle kirjoitti:

        - -Ja tokihan meidän tulee ajatella
        ihmiskuntaa koskevaa sanomaa
        nimenomaan ihmiskunnan vinkkelistä
        enemmän kuin omaa napaa koskevana asiana.---------

        Raamatussa on
        se HYVÄ UUTINEN
        että
        Tellus puhdistetaan sairauksista (kuten Ebolakin),
        lopullisesti.

        Ihan Yleismaallisesti Hyvä Uutinen se on.

        "hyvä uutinen". joopajoo. voisin satuilla vielä hyvempiä uutisia. kaikki tarinat ei ole tosia. otsikkosi pitäisi olla iloa jehovan todistajille, ei ihmiskunnalle.


    • luotu

      Tuon voisi tiivistää siihen,että lopulta koko tämä geissi on luojan,jos on sellainen luoja kuin kristinuskossa väitetään oleva.

    • kierretään sivuun

      Mielenkiintoista ettei yksikään kommentti ole käsitellyt avauksen aihetta. Kaikki vastaukset asian sivusta. Pohtijan kirjoitus oli aihetta lähimpänä.

    • butaaniako

      Tietyllä tavalla on hyvin itsekästä odottaa kuuluvansa ns. hyviin, jotka jumala pelastaa. Samalla tuomitsee ei-pelastettavat huonoiksi ihmisiksi.

      Kristinusko on monen huono-osaisen tai elämäänsä pettyneen toivo saada tuntea kuuluvansa johonkin ja kelpaavansa edes jollekin, tässä tapauksessa siis Jeesukselle tai jumalalle. Elämään pettynyt voi olla katkera muulle maailmalle, joka on kohdellut häntä kaltoin, joten tästä näkökulmasta oikeus vihdoinkin voittaa jos jumala pelastaa hänet ja hylkää ne, jotka ovat olleet pahoja. Viime kädessä siis pelastamista odottava on aivan yhtä itsekäs ja piittaamaton kuin ne, joita on itse pahoina pitänyt.

      Eskatologisissa uskonnoissa piilevä tuleva pelastus on harhaa, jonka jokainen voi käsittää omalla tavallaan. Mistä uskova tietää, että jumalan tuleva määräysvalta, jota todistajuudessa toteuttavat ihmiset, olisi mitenkään sen oikeudenmukaisempi kuin se on ollut tähänkänä asti.

    • Vierestä seurannut

      En edes jaksa lukea mielipiteitänne, kun niitä on laidasta laitaan.Sen vain sanon,kun sisareni liittyi jehoviin jonkun kriisin seurauksena"olivat muuten heti kärppinä paikalla"sen jälkeen sukulaiset ovat kuin halpaamakkaraa,väittävät kyllä muuta,mutta katsokaa tätä imelää tekohymyä ja tekoystävällisyyttä,ja onko heistä kukaan antanut pyyteettömästi mitään omistaan kaiken ryssineelle lähimmäiselleen ,joka ei ole jehovalainen.Miettikää tätä ihan oikeasti, ja kysykää,kun tulevat jakamaan vihkosiaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45281
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      176
      10821
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8498
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      2850
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1485
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1470
    Aihe