Kiintynyt liikaa sairaanhoitajaan/terapeuttiin

Lue sellainen kirja kuin
Peter Rutter: seksuaalinen hyväksikäyttö luottamussuhteessa.

Vaikka ei olis tapahtunut mitään vielä, niin saat tietää kirjassa psykologisen asetelman ja selityksen, miksi oot kiintynyt.

Voisit myös puhua suoraan terapeuttisi kanssa tästä asiasta.
Kerro hänelle suoraan.

Voihan olla vain niin että koet hänet "äidiksesi/isäksesi" ja että sinulla ei ole nyt muita.

Ei silti ei monella muullakaan ole, ja silti pitää pärjätä.

Sinun tarttee nyt ITSENÄISESTI täyttää tyhjä paikka.

Niin pitää muittenkin!
Ja sinun tarttee aikuistua ja ei roikkua kiinni toisessa ihmisessä.

Se on elämän laki.

Niin pitää muittekin!
Eli kasva aikuiseksi. Kuten kaikkien muittenkin pitää kasvaa!

Kyllä pitää luottamus syntyä mutta hullun lailla koukkuun jääminen tai jopa rakastuminen on epäonnistunutta terapiaa. Jos se on elämää ylläpitävä voima, niin tyhjän päällä ollaan kun homma joskus loppuu ja loppuhan se.
Muistan tapauksen vuosia sitten. Keski-ikäinen mies rakastui psykologiinsa. Kun kuuli että nainen on sairastunut syöpään ja ei palaa enää töihin, tyyppi lysähti lopullisesti. Hautajaispäivänä oli löydetty kuolleena asunnoltaan.
Olen ollut jonkun verran tukihenkilönä ja ystäväpalvelussa. Aina on teroitettu sitä, että ei pitäisi koskaan muodostua riippuvuussuhdetta, koska ennen pitkää se käy kohtalokkaaksi joko autettavalle tai auttajalle tai molemmille. Se on terveyden merkki, kun tuettava alkaa nähdä merkkejä, että on tehnyt itsenä tarpeettomaksi. Tuettava alkaa löytää arkeensa muuta seuraa, harrastuksia ja hajurako alkaa kasvaa ja lopulla ehkä katkeaa kokonaan.

Kuitenkin olet jo alussa tiennyt, että tämä ihmissuhde on vain väliaikinen ja ei voi ihan rinnastaa hylkäämiseen.
Sinulla on nyt kuitenkin oma kokemus, että voit kiintyä.

Ei kai se ole ainoa terapeutti maailmassa!

Sinä käyt terapaiassa että opit selviämään. Ei voi "kiintyä" = tulla riippuvaiseksi yhdestä ihmisestä. Puhu tästä terapeuttisi kanssa!
Onko hän nainen vai mies, tää terapeuttisi?
Mikä tässä terapeutissa on nyt siis niin erikoista?

Sama kuin jos menen hammaslääkäriin ja "kiinnyt" niin paljon siihen hammaslääkäriin, että voi kauheeta.

Tässä on sama juttu.
Nyt käyt tällä terapeutilla ja sitten jatkat toisen luona niin pitkään kuin tarttee.

Tunnistan samankaltaisuutta edellisessä terapiassani. Olin todella todella kiintynyt terapeuttiini. Omaksi onnekseni sain käydä terapian "loppuun" eli tavallaan itsenäisesti jo terapian aikana pääsin hänestä yli ja olin valmis lopettamaan terapian hänen kanssaan. Se oli onni. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos olisin joutunut lopettamaan sinä aikana, kun olin sairaalla ja haitallisella tavalla kiintynyt terapeuttiin.

Olen nyt uudessa terapiassa enkä ole samalla tavalla kiintynyt uuteen terapeuttiini. Koen sen vapauttavana ja hyvänä. Kiintymys on enemmän kiitollisuutta ja avunsaamista kuin jotain omaa vaille jäänyttä turvan kokemusta tms.

Puhu asiasta terapeuttisi kanssa, puhu siitä uuden terapeuttisi kanssa. Uskon että selviät, mutta ymmärrän miten hirveää se voi olla! Tsemppiä!

Puhu terapeutille siitä! Tästä asiasta luin äskettäin hyvän artikkelin, siis siitä, miten vaarallista on tällaisen hyvän hoitosuhteen katkeaminen ja miten vaikeaa se luottamus ja kiintymys on luoda. Oli syöpälääkärin ja psykiatrin kirjoittama. Siksi pitäisikin olla pitkiä hoitosuhteita, ei vain terapiassa vaan myös yleisessä sairaanhoidossa. On haitallista, että esimerkiksi omalääkärit vaihtuvat koko ajan.

Tuntemuksesi ovat täysin luonnollisia. Puhu niistä avoimesti, ei niissä ole mitään pahaa. Voimia!

Ja jos et uskalla kertoa ajatuksiasi, niin aina voit kirjoittaa kirjeen ja antaa sen vastaanoton lopussa.

Hyvän terapian kokemus laajenee muihinkin ihmissuhteisiin. Kyky kiintyä on sinussa ja se toteutuu ihan varmasti uusissa ihmissuhteissa.

Tämä suhde on ollut tärkeä ja on luonnollista, että suret sen päättymistä. Jos et saa ilmaistua itseäsi niin paljon kuin haluaisit, niin kirjoita vaikka kirje.
Se on ihan sallittua. Myös halausta voit pyytää.

Kiintymisen kääntöpuoli on aina suru ja luopuminen. Kiintyminen (rakkaus) on kuitenkin niin ihanaa, että parempi valita kiintyminen kuin yksinäisyys.

Muistoissasi ja sydämessäsi hän säilyy ja tämä hyvä kokemus jää sinuun.
Älä pelkää kiintyä..

Voisitko nyt kertoa, että "yrittääkö" tää terapeutti jotain?

Jos et uskalla kertoa asian laitaa, niin turha on täällä jahkailla.

Jos on ihan jees ja ei "yritä" mitään, niin on häikkää itsessäsi.

Itse taas olen mies ja muutaman kerran tuntenut seksuaalista kiinnostusta naispuolisia psykiatrisia sairaanhoitajiani kohtaan. Sehän nyt on ihan täysin mahdoton ajatus että voisin heidän kanssa mihinkään sellaiseen ryhtyä. Vai onko sittenkään?

Terapeuttisia tehtäviä tekevät ihmiset toimivat ihmisen kuvina. Heihin suuntautuva kiintymys on kiintymystä johonkin jota ei itseasiassa ole olemassa kuin potilaan omassa päässä. Terapian pitää perustua illuusioon. Mutta sen illuusion pitää nojautua todelliseen ihmiseen jonka terapeutti pitää suojassa. Vain silloin terapia toimii. Itse ainakin olen tunnistanut terapeutin rooliksi jota hän elää. Hän ei teeskentele eikä valehtele ja on siksi äärimmäisen luotettava henkilö potilaalleen. Osa sitä luottamussuhdetta on myös se että potilas ei tule liian läheiseksi terapeuttinsa kanssa. Osalle meistä kiintymys, rakkaus, seksi on kauppatavaraa jolla yritetään "ostaa" suosiota. Siksi terapian onnistumisen kannalta on tärkeaa että hoitosuhde pysyy "puhtaana".

Olen itse kokenut tuon rakastumisen tunteen terapeuttiani kohtaan. Edellisen terapiasuhteen päättyessä myös koin voimakkaan eroahdistuksen joka oli vähällä johtaa jopa väkivaltaiseen käytökseen (minulla ei normaalisti ole minkäänlaista taipumusta väkivallan käyttöön). Itse onneksi tunnistin tilanteen varhain ja tajusin mistä on kyse. Uusi terapiasuhde ei ole ollut kovin toimiva. Mutta se saattaa johtua myös siitä että alan olla jo lähes parantunut. (Minulla oli syvä /keskivaikea masennus). Tässä vuosien saatossa on ollut useita erilaisia vaiheita ja terapiasuhteita. Ja kokemusta on kertynyt potilaana olemisesta.

Kyllä rakkaussuhteesta terapeutin kanssa saa haaveilla. Jos se tunne auttaa kasvattamaan luottamusta terapeuttia kohtaan. Mutta jos se alkaa tulla pakkomielteiseksi niin se ehkäisee terapian toimivuutta ja silloin on paras tunnustaa tuntemuksensa ja pyytää uutta terapeuttia. Terapeutti ei antaudu suhteisiin potilaiden kanssa (paitsi tv-ohjelmissa). Heillä on oma elämänsä ja vaativa ammatti hoidettavanaan. Ei he sitä lähde vaarantamaan.