eduskunnasta. Syynä pitäisin sitä, että hänellä on kotidemari.
Eihän tuollaista kannata valita, jolla on tuollainen "laahus" perässä.
Tosin on muutenkin menettänyt kasvonsa. Eduskunnasta pitää pudottaa kaikki sellaiset pois joilla on rikostuomioita, eikä sellaisia saisi edes asettaa ehdolle.
politiikka ei pitäisi olla mikään sellainen ammatti, jossa vain ajetaan omaa etuaan, tai sitten kansanedustajan nimike pitää muuttaa aivan joksikin toiseksi.
Esim. yhteiskunnan rahojen itselleen koplaaja.
Tosin Kaikkonen on sieltä puhtaimmasta päästä koko 200 päisestä edustuspässilaumasta, mutta kuitenkin on "ehtoollisen" nauttinut hänkin.
Suurimmat ketkut on välttänet joutumasta tuomiolle kokonaan, sillä ovat jo niin korkealle päässeitä yhteiskuntarosvohierrarkiassa.
Miten esim. koko SAKdemusakki voi toimia edes puolueen nimellä? Niin ja vieläpä työväenpuolueena kehtaa esiintyä-
Ei siellä ole yhtään "puhdas-pulmunen" puoluetta edes olemassakaan vaikkakin kansa kyllä keskustan puhtaimmaksi tuleekin arvioimaan, Vanhasen lautakasasta huolimatta.:))))) Niin tai juurikin sen takia :))))

Vastaukset 11
Vanhimmat
Eikös kaikkonen kumminkin koettanut koplata niitä rahoja kavereilleenkin, eikä vain itselleen? Ei voi sanoa että olisi vain omaa etuaan ajanut.
Ja jos kavereittenkaan etua ei saa ajaa niin eihän siltarumpupuolue saisi ketään ehdolle!
Mitä rötöksiä kride-edustajilla muuten on tilillään?
Tulin nimittäin miettineeksi tätä rötöstelyjuttua eilen. Rattijuoppoja ainakin tuli mieleen jokseenkin puolueesta kuin puolueesta, myös raittius-kepusta. Mutta krideryhmästä ei tullut mieleen yhtään mitään rötöstelijöitä. Eipä silti en silti meinaa heitä äänestää.
onks Kauko taas ehdolla? Juhantalo siis? Entäs sika-Sirkka, sillähän on rikostuomiokin?
Keskusta on erikoistunut näihin tällaisiin rikoksiin, joilla saadaan laajamittaista taloudellista hyötyä. Onhan se ehkä parempi kuin väkivaltarikokset tai lasten hyväksikäyttö.
Vihriälä harjoitti kepun nuorisopolitiikkaa hierotuttamalla itseään virolaisilla nuorilla ja maksattamalla laskut yhteisistä varoista. Vihriälän tuomio on vielä vahvistamatta korkeimmissa oikeusasteissa.
Lyömätön kepun nuorisopoliitikko oli kuitenkin jammu, joka meni vieläkin pidemmälle...
Kepun nuorisopoliitikot ovat pyhäkoululaisia verrattuna kokoomuslaisiin:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752353777.html
kepun jammu siltavuori esitti sellaista "nuorisopolitiikkaa", ettei edes kaikkosen ja vihriälän sekoilu vedä sille vertoja.
Olisi kohtuullista, että ruplakassavaetoinen kepu vetäisi johtopäätökset asemastaan ja tekisi SKP:t.
Tuppi ei kommentoi.
Odottaa mainostoimiston valmistelemaa kommenttia. Kommentin viilaamiseen menee aikaa, koska siinä pitää saada sanamuoto joka nostaa Kokoomuksen kannatusta:D Saisko jollakin selfiellä?
Vanhaselle pelti housut jalkaan..lukoon ja vartiointi.liikaa kului kallista velkaraha palkkaa ja aikaa,.seksi sanna seikkailuihin työ aikana.eläke katto pitäis olla jo.
Kaikkonen tippuu luultavasti siinä tapauksessa, jos Matti Vanhanen tulee palaamaan takaisin eduskuntaan. Sehän siinä Vanhasen paluussa olisikin parasta, että Kaikkonen tulisi varmaan putoamaan tällä kertaa eduskunnasta. Näinhän voikin erittäin suurella todennäköisyydellä tapahtua vaaleissa Antti Kaikkoselle, jos päättää Vanhanen lähteä jälleen ehdokkaaksi.
Mielestäni keskustan olisi järkevä asettaa Matti Vanhanen ehdokkaaksi Helsinkiin, koska sieltä puuttuu Mari Kiviniemen Pariisiin siirtymisen jälkeen selkeä, vetovoimainen ykkösnimi. Pidän jopa todennäköisenä, että näin on ollut tarkoituskin, kun Vanhasen nimellä on spekuloitu.
Näin hän tehneekin. Vanhanen.
Siksi esille otettukkin Vanhanen.
Taisi itse jopa suostua siihen, ainakin epävirallisesti.