Pitääkö Suomi-Venäjäseuran PJ:n olla hyväntahtoinen hölmö?

Karjalan (tai ainakin Viipurin) antaminen takaisin Suomelle oli realistinen vielä 1960-luvulla, mutta ei ole sitä enää 2010-luvulla -- ellei Suomi sitten liittoudu suoraan Venäjän kanssa ja liity Euraasian unioniin.

Aleksanteri I 200 vuotta sitten hyvää hyvyyttään liitti Ruotsin itäisistä lääneistä muodostamaansa Suomeen venäläisen Viipurin kuvernementin. Venäjän näkökulmasta katsottuna siitä on kyllä paljon harmia Venäjälle seurannut kautta historian. Kun suomalaisille jotain antaa, he tahtovat aina lisää. Mikään ei riitä. Autonomia ja suomen kielen kohottaminen ruotsin rinnalle Suomessa ei riittänyt, piti saada kokonaan erota Venäjästä sekä saada pitää Aleksanteri I:n Suomelle antamat alueet. Siihenkin Venäjä suostui (tosin Leninin hallituksen ratkaisu oli Venäjän kansallisten intressien vastainen). Itsenäisyys ja Tarton rauhakaan ei suomalaisille riittänyt, heidän piti vielä saada Itä-Karjala -- tai peräti Suur-Suomi Vienanmereen saakka. Se ei kylläkään enää venäläisille sopinut, ja suomalaiset hyökkääjät lyötiin takaisin ja pantiin polvilleen, vaikka Suomella oli vv. 1941-1944 mahtava Hitlerin Saksa liittolaisena. Venäjä on antanut tuonkin suomalaisille anteeksi, mutta Suomen itäraja on aiheellisista turvallisuussyistä siirretty Viipurin luoteispuolelle tarpeeksi kauaksi Pietarista. Piirittiväthän suomalaiset yhdessä natsien kanssa Leningradia vv. 1941-1943, mikä saarto aiheutti n. miljoonan venäläisen kuoleman kauheissa olosuhteista. Kantaako Venäjä kaunaa Suomelle osallisuudesta kyseiseen kansanmurhaan? Kumma kyllä ei, koska Venäjä on aina ollut perustamansa Suomen suhteen armahtavainen, kärsivällinen ja pitkämielinen -- tiettyihin rajoihin saakka. Venäjä sietää paljon. Venäjä sietää paljon juuri Suomelta. Venäjä arvostaa Suomea ja suomalaisia paljon. Mutta rajansa kaikella, aina.

Kun Venäjä nyt näkee alati natottuvan ja USA-NATO:n informaatiosodan alla jatkuvassa paineessa olevan Suomen muuttuvan Venäjää vastaan suunnatuksi hyökkäystukikohdaksi v:n 1941 tapaan, Venäjä myös totta kai ryhtyy vastatoimenpiteisiin, laatimaan suunnitelmia pahimman varallea (ja harjoittelemaan niitä ilmatilassa ja vesillä). Kaikkihan me olemme nähneet kuinka Venäjä on jo reagoinut Suomen uuteen asenteeseen. Se on sotilaallisesti tarpeellista ja se on myös viestintää Suomen johdolle. Jos Suomi muuttuu yhä vihamielisemmäksi Venäjää kohtaan ja vehkeilee Venäjän vihollisten kanssa Venäjän päänmenoksi, Venäjäkin korottaa panoksia. Toivottavasti siihen ei kuitenkaan mennä. Vai hallitsevatko Eljas Erkon ja Rolf Wittingin henkiset perilliset Suomea kokonaan? En tahdo sitä uskoa.

Putin on aina valmis ojentamaan kätensä jopa pahimmille nykyvihollisilleen, keskustelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä. Hän ei käsitä lännen kiihkoilua ja sapelinkalistelua, eikä Yhdysvaltojen eurooppalaisten vasallien ja nukkevaltioiden russofobista hysteriaa, jonka USA ja CIA agentteineen on nostattanut. Ehkä häntä vähän jopa huvittaa. Hiiriä ovat, pöydällä tanssimassa... Putin on kissa.