Hyödyllisimmät kielet Suomessa.

rguhtuhgtfijhityjpoj

Nyt puhun Manner-Suomen osalta.
Ylivoimaisesti hyödyllisin on suomen kieli, hyvänä kakkosena tulee englanti, sitten omasta mielestäni kolmantena on venäjä. Neljänneksi voisi tulla montakin kieltä, saksa, espanja, kiina , viro, ranska ja riikinruotsi.
Mitä tästä voidaan päätellä?
Suomenkielisillä pitäisi olla vain kaksi vierasta pakollista kieltä jotka saisi vapaasti valita ja kuten arvata saattaakin, n. 99% ottaisi englannin ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi ja toinen vieras kieli voisi olla sitten yksi kieli monen kielen joukosta, siten miten ko. koulu ja kunta voisivat tarjota. Nyky maailmassa voisi tulla myös video-opetus kyseiseen, näin vaikka eri kuntien oppilaat voisivat "istua" samalla tunnilla mutta omassa koulussaan.
Pakkosuomenruotsin aika on armottomasti lopussa, yhä vain globaalisoituvassa maailmassa.

17

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ne

      suomenruotsalaiset ja heidän tarpeensa asioida äidinkielellään suomessa, eli kotimaassaan sillä katoa että lopetetaan kouluissa ruotsin opettaminen. Heidän saamansa palvelutaso vain huononisi.

      Eikö voitaisi pikemminkin sopia että kaikkien enklantilaisten tulee oppia puhumaan suomea kun ovat suomalaisten kanssa tekemissisä. Mitä me niiden enkkujen perseitä nuollaan?

      • Kuules!

        Miksi ihmeessä muiden pitäisi kielipalvella suruja? Ei suomalaisetkaan tarvitse surujen tai mamujen kielipalvelua!

        Surupopulaation kokoinen islantilaiset ovat aina pystyneet hoitamaan omakielisensä palvelut. Eli tottakai surujen tulee kielipalvella toisiaan.

        Ainoastnan surujen ja riikkien perseitä tässä svekokratiassamme nuollaan. Miten niin muka englantilaisten!?

      • niin se on

        Just noin. Kun ottaa huomioon, että Ruotsissa saa palvelua suomeksi joka virastossa ja yleensä joka paikassa. Miksi siis Suomessa ei saisi noiden, ääri-fennojen mielestä, edes opiskella ruotsia?
        Ps. Mielestäni pakkoenglanti on Suomessa aivan turhaa, se kun ei ole mikään
        "suuri maailmankieli", vaan nykyaikana on aivan muut kielet tärkeämpiä. Tietysti, jos aikoo vain istua kotona ja kirjoitella nettiin solvauksia, on coolia osata muutama sana inglissiä sinne "sivistys-suomen" sanojen sekaan.

      • Svekovaleita taas!
        niin se on kirjoitti:

        Ruotsissa ei saa suomenkielistä palvelua tuskin missään. Toisin kuin Suomessa, jossa ruotsinkielistä palvelua saa kaikkialta, vaikka ei asuisi yhtään surua alueella.

        Kukaan ei ole vastustanut saatikka kieltämässä ruotsin opiskelua!

        Vai ei englanti ole muka suuri maailmankieli!?

        Eli nettisvekon KAIKKI väitteet olivat VALETTA!

        Aika epätoivoiseksi on mennyt järjettömän pakkoruotsituksen puolustus...

      • suomi+ruotsi =plussa
        Svekovaleita taas! kirjoitti:

        Ruotsissa ei saa suomenkielistä palvelua tuskin missään. Toisin kuin Suomessa, jossa ruotsinkielistä palvelua saa kaikkialta, vaikka ei asuisi yhtään surua alueella.

        Kukaan ei ole vastustanut saatikka kieltämässä ruotsin opiskelua!

        Vai ei englanti ole muka suuri maailmankieli!?

        Eli nettisvekon KAIKKI väitteet olivat VALETTA!

        Aika epätoivoiseksi on mennyt järjettömän pakkoruotsituksen puolustus...

        Mitäs jos "sveko valetta" soittaisit johonkin Ruotsin virastoon ja kokeilisit. Tai kysyppä joltain Ruotsissa työskenneeltä paluumuuttajalta. Joka eläkekassassa yms. virastossa saa suomenkielistä palvelua. Katsos kun siellä asuu niin paljon teitä "talaismiin hurahtaneita" ääri-fennoja, jotka eivät kymmeniä vuosia työskenneltyäänkään ole oppineet (=viitsineet opiskella) ruotsinkieltä.
        Siellä oli tosin paljon meitä tavallisia suomalaisiakin, jotka tulkkasimme noille, oppimiskyvyttömille "finne-reppanoille".

      • suomi+ruotsi =syöpä
        suomi+ruotsi =plussa kirjoitti:

        Mitäs jos "sveko valetta" soittaisit johonkin Ruotsin virastoon ja kokeilisit. Tai kysyppä joltain Ruotsissa työskenneeltä paluumuuttajalta. Joka eläkekassassa yms. virastossa saa suomenkielistä palvelua. Katsos kun siellä asuu niin paljon teitä "talaismiin hurahtaneita" ääri-fennoja, jotka eivät kymmeniä vuosia työskenneltyäänkään ole oppineet (=viitsineet opiskella) ruotsinkieltä.
        Siellä oli tosin paljon meitä tavallisia suomalaisiakin, jotka tulkkasimme noille, oppimiskyvyttömille "finne-reppanoille".

        *korjattu

    • svekotulkinta.

      Svekovastaushan on se tuttu, että kaikki vieraat kielet saavat olla vapaaehtoisia.

      MUTTA ruotsi ei kuulemma ole suomalaisille vieras kieli vaan toinen kotimainen kieli!

      Noin väistetään mukaovelasti koko pakkoruotsi-ongelma. Eli silkalla saivartelulla luulevat svekot selviävänsä, kuten heillä niin usein on tapana.

      • niin.

        Todellisuudessa ruotsi on ihan yhtä vieras kieli suomalaisille ja varsinkin mamuille kuin mikä muu kieli tahansa. Ainoastaan viron kieli on suomalaisille hieman vähemmän vieras.

    • Muumiruotsi vttuun

      Tietotekniikkaa voisi hyödyntää enemmän kielten opiskelussa kouluissa. Tietokoneiden välityksellä voitaisiin järjestää minkä tahansa kielen opiskelua koko Suomessa. Opetus olisi kustannustehokasta ja korkealaatuista, koska kielen opettaja osaisi luonnollisesti myös kielen ääntämisen.

      • Säälin fennoja, rauk

        Elämme globaalisessa maailmassa ja taloudessa. Suomen kielestä ei ole missään maailman kolkassa mitään hyötyä, ei sitten mitään. Paitsi jossakin totaalisessa takapajulassa, jossa Tala kehuskelee olevansa kova panomies. Säälittävää!

      • Valitettavasti.....
        Säälin fennoja, rauk kirjoitti:

        Elämme globaalisessa maailmassa ja taloudessa. Suomen kielestä ei ole missään maailman kolkassa mitään hyötyä, ei sitten mitään. Paitsi jossakin totaalisessa takapajulassa, jossa Tala kehuskelee olevansa kova panomies. Säälittävää!

        Totta. Suomen kielen osaamisesta ei todellakaan ole mitään hyötyä missään.

      • Hehheh!
        Valitettavasti..... kirjoitti:

        Totta. Suomen kielen osaamisesta ei todellakaan ole mitään hyötyä missään.

        Eikä islannin kielestä ole hyötyä Islannissa, eikä norjan kielestä Norjassa, eikä nepalin kielestä Nepalissa jne.??

        Niinkö? Oletko IHAN tosissasi? ;-)

      • pois suomen kielestä
        Hehheh! kirjoitti:

        Eikä islannin kielestä ole hyötyä Islannissa, eikä norjan kielestä Norjassa, eikä nepalin kielestä Nepalissa jne.??

        Niinkö? Oletko IHAN tosissasi? ;-)

        Kaikki suomalaiset osaavat englantia niinkuin nettifennot toteavat. Miksi siis käytettäisiin
        Suomessa ollenkaan olematonta suomen kieltä, joka jopa aiheuttaa elintasomenetyksiä.
        Paljon hyödyllisempää olisi käyttää pelkästään englantia.

      • ei tee mitään länteen...
        pois suomen kielestä kirjoitti:

        Kaikki suomalaiset osaavat englantia niinkuin nettifennot toteavat. Miksi siis käytettäisiin
        Suomessa ollenkaan olematonta suomen kieltä, joka jopa aiheuttaa elintasomenetyksiä.
        Paljon hyödyllisempää olisi käyttää pelkästään englantia.

        Voiko olla maailmassa enemmän hukkaan heitettyä kielitaitoa kuin suomi. Suomi on täysin turha kieli, sillä ei tee mitään.

      • Voi pyhä Sylvi

        Muuten hyvä, mutta kai nyt sentään ne suomen "sivistys-sanat", joita nykyään niin ahkerasti viljellään jopa lasten ja nuorten keskuudessa, säilytetään. Esim. "kirkkovene, sarvipää, mulatti ja nämä eri nimitykset seksuaali-, uskonto- ja kielivähemmistöistä yms. Nehän ne on sitä varsinaista kulttuuri-suomea.

      • oma maa mustikka
        Voi pyhä Sylvi kirjoitti:

        Muuten hyvä, mutta kai nyt sentään ne suomen "sivistys-sanat", joita nykyään niin ahkerasti viljellään jopa lasten ja nuorten keskuudessa, säilytetään. Esim. "kirkkovene, sarvipää, mulatti ja nämä eri nimitykset seksuaali-, uskonto- ja kielivähemmistöistä yms. Nehän ne on sitä varsinaista kulttuuri-suomea.

        Muissa kielissä ei kai ole kys. Sanoja?

      • provooo
        ei tee mitään länteen... kirjoitti:

        Voiko olla maailmassa enemmän hukkaan heitettyä kielitaitoa kuin suomi. Suomi on täysin turha kieli, sillä ei tee mitään.

        "Voiko olla maailmassa enemmän hukkaan heitettyä kielitaitoa kuin suomi. Suomi on täysin turha kieli, sillä ei tee mitään."

        Vantaalla suomea puhuu 84% väestöstä joten hyvinkin käytetty ja erittäin tarpeellinen kieli.
        Vertailun vuoksi niin Ruotsi on Vantaalla vasta neljännellä sijalla. Suomi 84%, venäjä 2,8%, viro 2,8% ja ruotsi 2,7%.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2060
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe