joka rakastaa minua, oikeasti. Tai välittää. Sitten ei haittaisi, jos on välillä kova suustaan tai hiukan määräilevä. Minun olisi kanssasi hyvä olla, tiedän sen, mikäli oikeasti välität ja et tekisi minulle pahaa silloinkaan, kun sukset menevät ristiin. Koska minä en koskaan tekisi Sinulle. Mutta en voi tehdä enää uusia aloitteita ja tyyliin sata kertaa selittänyt periaatteen. Minua kohtaan ei ole hän, tämä jumalaisen kaunis silmäinen ja ääninen nainen laittanut itseään likoon kertaakaan, edes "moi, mitä kuuluu" - tasolla, jolloin itse voisin ikäänkuin luvan kanssa lähestyä. Silti tiedän, että ainakin jossain vaiheessa hän piti minusta kaikesta huolimatta, omalla tavallaan.. Jos nyt kaduttaa oma käytös tai mieli on muuttunut.. ei se ole minun tehtäväni enää korjata toisen sanomisia ja tekemisiä. Ja kun en voi tietää varmaksi. Enkä voi enää lähestyä, sillon jos erehtyisin, voisin olla häiritsijä. Hänellä ei ole sitä vaaraa.
Minulla olisi hyvä olla hänen kanssaan, kuunnella hänen ääntään, katsoa hänen silmiin, oppia niitä asioita jotka tässä kaikessa on jäänyt oppimatta, pitää hyvänä ja olla avuksi.
Mutta täällä minun ei ole hyvä olla ja täältä poisolemista tai toivon mukaan lopullsita poistumista en aio pyytää anteeksi. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö toista voisi sisimmissään rakastaa, vaikka sen rakkauden näyttämiseen ei koskaan saisi luvan kanssa saatua tilaisuutta. Ja sen se minun tapauksessani tarvitsisi, menneisyydestä johtuen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tsemppiä!
Varattua on vaikea lähestyä
Syvältä kumpuavaa ajatusta sinulta. Toivottavasti saavuttaa kohteensa. Mulle ei ollut, kaikilta jotka elämässäni ovat tai ovat olleet, olen kysellyt "mitä kuuluu?". Selkeyttä tilanteeseesi.
Jep. jos varattu. Niin se meni sitten siinä. Itse en aloitteita varattuun tee.
En missään vaiheessa ole sanonut, että olen varattu. Enkä ole varattu.
Minähän se olin, joka sinulle soitti!!! :DD