miksi nuo opastetaulujen tekstit näkyy todella huonosti pimeällä, vihreä pohja, valkoinen teksti, ei siis mitään tajua ainakaan meikäläisellä. Johtuuko xenon valoista.
Onko näössä vikaa vai
harhaan ajanut
12117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Saattaa kyllä johtua xenoneista
Jos on aidot alkuperäiset xenonit niin niistä ei ole ongelman syyksi, mutta nämä uusioviritykset aiheut5tavat paljon hajavaloa joka oikeasti heikentää näkemistä, vaikka valoa olisi kuinka paljon.
Samaa olen ihmetellyt, ei saa noista vihreistä opastetauluista pimeällä selkoa.
Jos sinisellä pohjalla teksti näkyy, niin olisiko lievää värisokeutta? Muistaakseni miehistä yli 10 %:lla on jotain vikaa väriaistissa.
Halogeeneilla ei ainakaan ongelmia, mutta silmälasitkin on jo pitänyt hankkia.
Sen sijaan alkaa olemaan hyvin huonokuntoisia opastetauluja monin paikoin ja se voi kohta aiheuttaa jotain.
Useinkin käynti optikolla auttaa. Sitä ei vaan moni halua itselleen myöntää, että tarvitsee näön korjausta. Varsinkaan, jos ei koskaan ole silmälaseja ollut.
Silmät ovat yksi niitä asioita, jotka pitäisi säännöllisesti tarkastuttaa. Monet silmäsairaudet alkavat niin vaivihkaa, että niitä ei huomaa itse ollenkaan.
Todella monella on ongelmia pimeänäön kanssa ja kun se hiipuu pikku hiljaa ei sitä itse tajua. Jos itse huomaa pientäkin ongelmaa näkemisessä, niin silloin näkökyky on heikentynyt huomattavasti.
Itse olen iältäni >40 ja käytän silmälaseja mutta värierotuskyky on erinomainen. Pystyn myös hämärässä kulkemaan metsässä...
tätä taustaa vasten ihmettelen itsekin miten huonosti xenonit valaisee... terävä reuna on n. 20m päässä auton edessä ja arvatkaa onko kiva ajaa valottomia tieosuuksia kun nopeus alkaa kasvamaan yli 80km/h. Pomppuisella ja mäkisellä tieosuudella tilanne huononee vain.
Huolto väittää, että kaikki on kunnossa (testattu kolme kertaa) ja onhan ne kirkkaat kun katson valoja suoraan edestä mutta ei vaan riitä valaisemaan edestä mitään. Huolto ei edes suostu muuttamaan säätöä.
En suosittele kenellekään xenonien hankintaa.
Hyvä esimerkki oli pari päivää sitten kun alkuillan hämärässä käynnistin autoni ja päälle menivät ensiksi päivävalot. N. 100 m päässä valaistui päivävaloilla liikennemerkki. Kun naksautin puolestaan xenonit niin liikennemerkki ei enää ollutkaan valokeilassa.
En tiedä pitäisi jonkun tahon alkaa tutkimaan oikeasti "tuntuvaa" valoa ja miten valot käytännössä valaisee.
Katsos, päivävalot ovat sitä varten, että sinä näyt, ajovalot sitä varten että sinä näet, etkä häikäise vastaantulijoita. Luulen, että kaukovaloilla tuo liikennemerkki olisi valaistunut.
Miten vanhasta autosta on kyse? Xenonit nimittäin himmenee vanhetessaan.
Vanhapa tuo jo on, kaksi vuotta ja alkuperäiset xenonit. Silti ei näe pimeässä saa selkoa opasteista. Päivällä kyllä.
Jatkoa vielä...Kaukovaloja en laittanut päälle ollenkaan.
Käytän pääsääntöisesti päivävaloja päivisin, jolla säästän varsinaisia ajovaloja.
Xenonit ovat kyllä todella kirkkaat edelleen mutta mielestäni täysin väärin suunnattu. Parhaiten valovoiman huomaa kun lähtee ajamaan alamäkeä. Juuri kun auto kääntyy mäen laelta alaspäin kääntäen valokeilaa mukanaan, niin liikennemerkit valaistuvat arviolta jopa 300-400m päästä alarinteen suunnalta.
Ärsyttävintä tässä on terävä raja valon ja pimeän välissä ja sen piirtyminen ikävästi tienpintaan.
Olen alkanut epäilemään myös valoautomatiikkaa , jonka tehtävän on säätää valokeilaa alemmaksi sitä mukaan kun autoon tulee kuormaa taakse. Ajovalojen terävä reuna piirtyi valehtelematta 15-20m päähän tiehen eräänäkin kertana kun oli suurempi kuorma kyydissä ja paino takana.
Kyydissäkin olleet tututkin ovat ihmetelleet valojen valaisukykyä monet kerrat.