pikkuveljeni mielenterveyshäiriö

Eli ite oon 14 ja mun veli kohta 13. Ja sil on lääkärien sanojen mielenterveyshäiriö, muttei adhd. Se on siis välillä tosi väkivaltanen, kun taas muutama minuutti sitä ennen se saatto olla hyvinkin ilonen.
Ongelmia on nyt tässä 3.
1. Vaikka hän onkin vain vähän minua nuorempi, en pärjää hänen kanssaan alkuunkaan. Tyttönä minulla ei ole yhtä paljon voimaa kuin hänellä. Jos hän päättää, että minuun sattuu, niin sitten sattuu ja kovaa. Sama 8 vuotiasta veljeä kohtaan. Kerran hän ampui tätä todella voimakkaalla lelujousipyssyllä kaulaan, muttei lelunuolella, vaan teroitetulla kynällä. Ja tämä nuorempi veli saa koko perheessämme eniten väkivaltaa osakseen, koska on pienin, ja siksi puolustuskyvyttömin.

2. Nään itsekin selvästi, että veljeni on tukahduttanut itseään vaivaavat tuntee. Hän ei puhu niistä, eikä ole niitä itsekään käsitellyt. Uskon, että ne ovat osasyy hänen holtittomaan käytökseensä. Holtiton ja väkivaltainen käytös johtuvat kuulemma mielenterveys ongelmasta/häiriöstä, mutta lääkärit eivät tiedä mistä, koska tutkimuksia ei ole kovin laaja-alaisesti tehty.

3. Minä olen sijaiskärsijä. Ollut jo kauan. Kun olin pienempi, lähes kaikki väkivalta hänen taholtaan kohdistui minuun, mutta nyt se kohdistuu suurimmalta osin toiseen veljeeni, ja se on vielä kauheampaa. Tällä hetkellä minulla itselläni on jatkuva masennnus (lievä onneksi) ja veljeni kommenttien ansiosta myös alkuvaiheessa oleva syömishäiriö (hän haukkuu lihavaksi). Tällä hetkellä jätän aamupalan ja iltapalan välistä, ja ajoittain syön muilla ruuilla erittäin vähän, tai jätän ne jopa väliin, kun taas ajoittain syön viisi kertaa päivässä, mutta pieniä annoksia. Itse huomasin tämän tilanteen reilu vuosi sitten, ja terveydenhoitaja talvella, koska olin edellisen terveystarkastuksen jälkeen laihtunut. Tilanne ahdistaa minua kovasti, koska tiedän että jos nyt ei tehdä mitään, joku päivä minulla on syömishäiriö. Ahdistus taas laskee ennestäänkin matalaa mielialaani.
Olen myös monta vuotta sitten jo huomannut, että olen kieroon kasvanut. En voi olla oma itseni. En pysty näyttämään alakuloani, kun veljellä on paha kausi, enkä hyvällä kaudellakaan, koska silloin vanhempani saavat levätä. Tilannetta ei kohenna se, että olen aina ollut ns "kiltti tyttö", eli olen tehnyt mitä käsketään. Minua ei usein kuunnella, koska sanotan että kohta, mutta on lapsuudesta liikaa ikäviä muistoja tuollaisesta. Minua on jo silloin laiminlyöty, koska veljeni on vaatinut kovasti työtä.

Mutta niin, mitä oikein voin tehdä? Tässä tilanteessä kärsivät kaikki, ja haluan että se loppuu. Haluan auttaa edes itseäni, saada masennuksen pois, tai oppia olemaan oma itseni, jota en ole pitkiin aikoihin ollut.