Saakp Ps vetoapua Putinilta eduskuntavaaleihin?

Vai mistä johtuu tämä venäjämielisyys?
1456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pitäisi kaivella vähän Rosatomin asioita Suomessa.

Äänestä

Perussuomalaisten kannattajien ja perussuomalaisten poliitikkojen joukossa on Venäjään kiihkottomasti suuntautuneita henkilöitä paljonkin ja että se (onneksi vielä) ilmenee heidän julkisissa kannanotoissaankin, mutta olemme viime aikoina huomanneet kuinka Jussi Halla-ahon johtama ideologisesti vankan russofobinen, länsimielinen ja NATO-henkinen siipi on koko ajan vyöryttänyt asemiaan eteenpäin puolueessa (Soinin suostumuksella ja hyväksynnällä?). -- On tietysti selvää, että kuuluu tietyn trolliarmeijan intresseihin jauhaa tätä Perussuomalaisten venäläismielisyysmeemiä kaikilla foorumeilla päivästä ja viikosta toiseen. Joskus valhe muuttuu todeksi yksinkertaisesti siten että se tarpeeksi monta kertaa toistetaan. Tässä on klassinen esimerkki siitä, miten agent provocateurit yrittävät lyödä useampia vihollisiaan samalla kertaa.

Äänestä

Ainakin Putin saisi vetoapua EU-parlamenttiin.

Äänestä

Missä se perussuomalaisissa ilmenee, kun en itse ole huomannut?

Kerro törkein esimerkki ja todista se oikeaksi!

Äänestä

PS-hemmon mielestä Putin on yläruumis paljaana tosi söpö ....ooooooHHHHHHH!!!! Miksi Timo ei koskaan esiinny yläruumis paljaana?

Äänestä
  • Oli sillä sentään pari vuotta sitten nappi auki navan kohdalta linnan juhlissa. Kelaan tallennetta edestakaisin vieläkin...

    Äänestä

Olen kirjoittanut tästä ennenkin mutta toistan. Hullu saa olla muttei niin hullu että vaarantaa oman maan itsenäisyyden. Mitä sitten kauppapolitiikkaan tulee niin se on eri luku eikä vähää merkitystä silläkään.

Jos jotain hyvää Keskustasta niin niinkin kauaksi on mentävä kuin oikean valtiomiehen Kekkosen aikaan.

Äänestä

Nyt jos Koska tarvittaisiin nykyajan Kekkonen. Soini lähinnä sitä.

Äänestä

Kenkää natokiimasille Suomentuhoojille, nuijille!

Äänestä

Oikeasti tosiaan ihmetyttää, mitähän mahdat oikein tarkoittaa ?

Äänestä
  • Tuo siis lähinnä aloittajalle..

    Äänestä

Ainakn trollitehda suoltaa uskovien palstoille kaikenlaista jumalttomuutta maaliskuussa 2015!

Äänestä
  • Soini kuvittelee jo olevansa persujen Putin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Oikeasti oudoksuttaa kirjoitti:

Vai mistä johtuu tämä venäjämielisyys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu