Mielenterveysongelmista kärsivien joukossa on sellaisia, jotka liioittelevat oman tilansa vakavuutta aivan kuin fyysisesti sairaissakin. En tiedä varmasti, mistä sellainen tarve johtuu: säälin halusta? huomion halusta? halusta saada kehuja tyyliin "oh, hän on niin ahkera, vaikka hänellä on noin suuret ongelmat!"?
Tunsin opiskeluaikana kaksi ihmistä, joilla oli paniikkihäiriö. Toinen heistä sanoi, että hänellä on "vakava paniikkihäiriö" ja toinen sanoi vain, että hänellä on paniikkihäiriö.
Ihmettelin tätä, koska se, jolla oli "vakava paniikkihäiriö" oli todella aktiiivinen sosiaalisesti sekä mukana opiskelijapolitiikassa ja erilaisissa kulttuuriprojekteissa, osallistui yleisön edessä paneelikeskusteluihin yms., kun taas se, jolla oli vain keskivaikea paniikkihäiriö, eli vankina omassa kodissaan: jäi pois luentosarjoilta ja samassa kaupungissa asuva äiti asioi hänen puolestaan jopa kaupassa.
Muuten omien oireiden liioittelu olisi minulle yhdentekevää, mutta yhteiskunnalta menee resursseja hukkaan, kun pitäisi kaikilla resursseilla auttaa niitä, joilla on oikeasti avuntarve.
Tunsin opiskeluaikana kaksi ihmistä, joilla oli paniikkihäiriö. Toinen heistä sanoi, että hänellä on "vakava paniikkihäiriö" ja toinen sanoi vain, että hänellä on paniikkihäiriö.
Ihmettelin tätä, koska se, jolla oli "vakava paniikkihäiriö" oli todella aktiiivinen sosiaalisesti sekä mukana opiskelijapolitiikassa ja erilaisissa kulttuuriprojekteissa, osallistui yleisön edessä paneelikeskusteluihin yms., kun taas se, jolla oli vain keskivaikea paniikkihäiriö, eli vankina omassa kodissaan: jäi pois luentosarjoilta ja samassa kaupungissa asuva äiti asioi hänen puolestaan jopa kaupassa.
Muuten omien oireiden liioittelu olisi minulle yhdentekevää, mutta yhteiskunnalta menee resursseja hukkaan, kun pitäisi kaikilla resursseilla auttaa niitä, joilla on oikeasti avuntarve.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.