Se alkaa näyttää varmalta että asetus muutetaan tai perutaan kokonaan.
Asetus jota ei olisi pitänyt koskaan laatia.
Kiitos Kepu ja Paula Lehtomäki, onnistuitte säätämään kaikkien aikojen vihatuimman lain, ainakin Ilta-Lehden mukaan..
Nyt Keskustapuoluekin säikähti ja vaatii asetuksen lievennystä ja jatkoaikaa 2030 asti, asetuksen jonka Matti Vanhasen hallitus sääti.
Koko hulluushan ei olisi paljastunut jollei ylen toimittaja M. Backman olisi tehnyt kohudokumenttia Hyttysenpäästö Itämeressä jossa hän todisti ettei niistä muovipömpelikemikaali pöntöistä ollut mitään hyötyä.
Koska ne ei toimineet. Ei vaikka kuinka olisi kemikaaleja lisännyt satojen eurojen edestä vuosittain.
Joten moni laittoi 10 000-20 000 euroa ihan turhaan.
Myös TM Rakennusmaailma teki vuoden tai vuosien ajan testejä ja totesi muovipöntöt toimimattomiksi.
Eräs syy oli että pienet taloudet ei tuottaneet tarpeeksi ulostetta jolloin bakteerit kuolivat eikä auttaneet kemikaalien lisäyskään.
Talviaika lisäsi ongelmia, kaitpa niitä bakteeripömpeleitä olisi pitänyt lämmittää sähköllä, sähköhän on halpaa, vai mitä ?
M. Backamanin kommentteja löytyy ylen netistä. Samoin Rakennus Maailman juttuja.
Mitähän tuumivat nyt ne jotka laittoivat kymppitonnin tai parikymmentä euroa hukkaan ?
Tuttavani oli ensimmäisiä tuntemania henkilöitä jotka hankkivat laitteiston ensimmäisten joukossa.
Se vain ettei ole saanut vieläkään muovihökötystä toimimaan.
Eikä tule saamankaan, kaikki konstit on kokeillut, nyt on luovuttanut.
Katkera mies on nykyään. Mitenhän käy jos ruvetaan vaatimaan rahoja takaisin kun lainkuuliaisemmat kiiruhti ostamaan/laittamaan näitä laitteistoja ?
Heidän pitäisi jonkinlainen korvaus saada, vaikeaa se on ja tuskin saavat euronkaan hyvitystä.
Onneksi asia ei koske itseäni koska asun kaupungissa, en kyllä olisikaan laittanut rahojani moiseen...
Tiedän myös erään perheen joka kai halusi olla "edelläkävijä" ja kaitpa myöskin lainkuuliainen, niin he ottivat lainaa pankista ja ei se laitteisto heilläkään toimi.
Luin myös jostain näiltä sivuilta että Ylikylään on perustettu yhteispuhdistamo joka ei pelitä, pitääkö se paikkansa?
Asun nykyään Joensuussa, alun perin olen Nurmeksesta kotoisin ja luen Nurmeksen uutisia täältä Suomi24 palstalta ja sen olen huomannut että näillä palstoilla käydään aika vilkasta keskustelua, tälläkin palstalla on näköjään jo yli 700 lukijaa joten asia kiinnostaa monia.
Mikäpä minä olen ketään neuvomaan mutta neuvon kuitenkin jos kelpaa: laittakaa ne rahat muuhun kuin tarpeettomiin pönttöihin..
Uunin sytykkeenäkin niistä rahoista on enempi hyötyä kuin " puhdistamoista .."
Tämäkin häviää.. Kopioitu toiselta palstalta

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lehtomäen lahja suomalaisille sapettaa suuresti. Kepuli Paula, minkä tempun teitkään kun nimelläsi vahvistit paskalain ja asetuksen.
Paulan pommin oikeudenmukainen purkaminen on vaikeaa. Ne taloudet, jotka ovat jo muutokset tehneet maksavat hölmöstä laista kalleimman hinnan. Tai ovat jo maksaneet. Sääliksi käy niitä koteja, jotka asensivat pienpuhdistamon. TM artikkeleiden mukaan kenenkään valmistajan ratkaisu ei toimi hyvin. Huonosti toimivia tai täysin toimimattomia laitteita on suurin osa. Lisäksi riesaksi jää säännöllistä huoltotoimintaa vaativan järjestelmän ylläpito ja huolto. Kemikaaleja pitää lisätä, suodattimia harjata ja rapsutella.
Kauniina kesäpäivänä paskafiltterin harjaus on vain haisevaa hommaa, talvipakkasilla huoltopuuhista jää suuhun paskan maku ja kylmät kädet. Jokaisella järjestelmällä on vähän erilainen suodatin ratkaisu ja erilainen kiinnitysmekanismi. Onkohan minun järjestelmään saatavilla sopivia vaihto-osia 5 vuoden päästä? Entä 10 tai 15 vuoden? Silloin moni nykyisistä pienpuhdistamon valmistajista on jo lopettanut liiketoimintansa.
Surullista on, että itse vesien puhdistuminen pienpuhdistamoissa riippuu vaikeasti ymmärrettävän ja seurattavan biologisen prosessin toiminnasta. Porisevatko minun padoissani liemet niin, että vedet puhdistuu. Samalla kun katsoo naapurin Jussin levittävän seitsemättä lietelanta kuormaansa pellolleen, miettii onko tässä mitään järkeä.
Paula Lehtomäki touhuaa nykyisin Suomi-Venäjä seuran puheenjohtajana. En tiedä miten virkaintoinen hän yhdistyksessä on, mutta ainakin itä naapurin lentäjiä on Suomessa näkynyt enemman kuin koskaan. Mutta eivät ne ole olleet Suomen puolella ystävällisyyden asialla.
"Lukijan vastaus edelliseen. Kopioitu. POISTETAAN?!"
Tarja Halonen upotti rahaa rikkaan Venäjän paskojen puhdistukseen. Ei sitten järjen häivää.
häviää kohta, suomessa sensuurri kuin sota aikona. suututtaa kun mielemkiiintosemmat ja tietoo levittävät palstat poistetaan.
mikksi?eihän ollu kuin tietopälstä, se mafiapalsta