Etäluettavat mittarit / sähkön siirtomaksut

Merkillistä on, että vaikka sähköyhtiöillä on reaaliaikainen tieto sähkönkulutuksesta, että ne tästä huolimatta laskuttavat sähkön siirrosta täysin mielivaltaisesti, moninkertaisesti sähkön siirtoa koskevan sähkömarkkina-asetuksen ohjeistuksen ylittäen.

Minne nämä ylijäämävarat käytetään? Osinkojen jakamiseenko? En ole itse saanut, enkä ole kenenkään muunkaan kuullut saaneen vuoden lopulla tai muulloinkaan tasausta liikaa maksetuista siirtomaksuista.

Alla kyseinen lainkohta jossa selkeästi tuodaan esiin että siirtomaksua ei saa periä yli 0.07 senttiä kilovattitunnilta.

Sähkön kuluttajat.. Vaatikaa sähköyhtiöltänne selvitystä ja mieluimmin tehkää kantelu Energiavirastoon.

Valtioneuvoston asetus sähkömarkkinoista 1 luku 5§:


Sähköntuotannon siirtomaksu jakeluverkossa

Sähköntuotannon siirtomaksu jakeluverkossa perustuu energiamäärään.

Jakeluverkonhaltijan yksittäiseen liittymään sijoittuvalta sähköntuotannolta veloittama siirtomaksu ei saa ylittää keskimäärin 0,07 senttiä kilowattitunnilta vuodessa. Tässä tarkoitettu siirtomaksu määritetään jakamalla yksittäiseen liittymään sijoittuvalta sähköntuotannolta verkkoon syötöstä vuodessa veloitettujen siirtomaksujen summa ilman arvonlisäveroa saman ajan kuluessa verkkoon syötetyn energian määrällä. Siirtomaksuksi ei katsota liittymismaksua eikä lisäpalveluista veloitettuja maksuja.

Tässä pykälässä tarkoitetaan:

1) liittymismaksulla maksua, jonka suorittamalla sähköntuottaja saa liittymissopimukseen perustuvat oikeudet;

2) lisäpalvelulla siirtopalvelua täydentäviä erillisiä suoritteita sekä palvelua, joka ylittää tasoltaan Suomessa jakeluverkoissa yleisesti noudatettavan palvelutason.

1

198

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ylpeä Pirkanmaalaine

      Pysy Laagerpummi Satakunta-palstalla. siellä saat vapaasti kiihkoilla näkemyksilläsi. Älä tule tänne Pirkanmaalle. Täällä ei kiinnosta ketään tollainen paskanjauhanta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe