Mitähän varten?

Suomi on matkijoiden ja perässä juoksijoiden maa.
Nyt on Venäjäfobia lujimmillaan. "alussa Jumala loi maan" Näinhän se alkoi. Olemme jos menossa, ties kuinka monta kertaa sekaisin kun hallitus vaihtuu tiheään ja jokaisella hallituksen jäsenellä on oma lehmä ojassa. Yksi ministeri saa aikaiseksi jotain, toisen hallituksen ministeri vaihtaa sen toiseen ja miksi. kas kun se edellinen oli eripuolueeen ministeri eihän se mitään tiedä.

Paras ratkaisija on se, jolla on jalat maassa ja oikeustaju, tallella. Se ministeri voi olla vaikka vain kansakoulun käynyt, kunhan hänellä on reaalinen käsitys mitä tekee.

Ajatellaanpa Sveitsiä, se ei ole missään liitossa ja mikään ei sitä uhkaa, (ellei EU!) Ei tähänkään tarvita mitään sokeata mietiskelijää, van ihan tavallinen ajatus, että, kun pysytään kaukana näistä EU hörhöistä, eikä "sanella" kellekään mitään. niin asia on pihvi!

Sveitsi myy juustoa Venäjälle eikä Venäjä ole sille mitään ehtoja sanellut.

Tämä Venäjä hullutus on älytöntä. Perustetaan yhtä valtiota varten Euroopan laajuinen armeija Sanellaan maalle ehtoja. Kun Käydään naapurin, eli Ukrainan kumppaniksi ja annetaan vihje. tule kaatuvaan yhteisöömme, saat miljardeja lainaan. Näinhän on laita Itä-Euroopassa. USA (kin) lahjoittaa kymmeniä dollareita Ukrainalle. miksi. onhan Ukraina köyhä maa sisäinen toimenkuva sekava.

Tässä on kuulkaas se maailman suurin puhallus. Niin Nato ja USA kuin EU, kin haluaa vain saada maa omakseen ja se käy helposti, kun maalla vielä on omia miljardeja omaisuuksia omistava ja niille suojan tarvitseva ökymiljardööri, ja köyhä kansa kiittää ja rukoilee: Anna mulle tänä päivänä, minun joka päiväinen leipäni. Venäjäpä ei salli, että Ukrainassa ikänsä asuneet Venäjän kansalaiset, pistetään lahtitynnyriin. Länsimaisen hapatuksen suolalla maustettuna.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

JumalautaJeevel, veit sanat suustani, näinhän se on. Ensin EU ja sitten USA ja sitten venäjä, tämä on se kiertokulku. Eu ja sitten USA pistivät show pystyyn. Ensin Venäjäfobilaiset siunasivat Venäjän ruokasaarron, sitten kovat piipussa. lähti Ruotsikin sotahan, Etsii sukellusvenettä omilta vesiltään, Suomi: Kyllä Ruotsi saa meiltä apua.

Nyt Suomi pyytää Ruotsilta apua, omiin sotkuihimme. Kansa huutaa ulos persut, tämä on kyllä vitseistä se suurin. Miksiköhän tämä armoitettu Vassarioikeistoryhmä ei tajua mitään Päivästä päivään siunaavat; miksi ei persut ottaneet vastuuta, jumalauta veli Jeevel, asia on niin, että olemme hullujen maassa. Voiko enää kukaan uskoa puolueita, jotka ovat saaneet Suomen sekaisin, Ja aina vaikeutuu. nyt natoon ja eikun rahaa palaa,. Venäjä on uhka? mutta kelle? ei kellekään, siellä kansa antaa viimeisten tietojen mukaan jo86%:sesti Putinin takana. Montako prosenttia suomessa kansa on Niinistön takana? Kysyn vaan! Amerikasta johdettu Suomen talous, ei tuota tulosta. kansa vain hurraa sen vuoksi, kun persut ovan 0,1% demarien takana ja sekin vain, kun on löydetty oikea ryhmä, keltä kysellä. Näin se on ja menee.

Äänestä

Lyhennelmä suomeksi Sorosin kirjoituksesta "Wake up Europe":

”Herää, Eurooppa”. Näin kirjoittaa unkarilaistaustainen amerikkalaissijoittaja ja miljardööri George Soros avauksessaan The New York Review of Books -julkaisussa.

Sorosin mielestä Euroopassa ei ymmärretä, että Venäjän laajentumishalu uhkaa Eurooppaa jopa eksistentiaalisella tasolla. Hän katsoo, että Venäjää johtavan Vladimir Putinin autoritaarinen ja aggressiivinen nationalismi on vaihtoehtoinen yhteiskuntamalli eurooppalaiselle tai länsimaiselle liberaalin demokratian mallille.

Ja Euroopassa Putinia ymmärtävät monet samoista tahoista, jotka tunnetaan Euroopan unionin kriitikkoina, Soros toteaa viitaten eurokriitikkoihin kuten Nigel Farage, Marine Le Pen ja Viktor Orbán.

The Guardianin haastattelussa Soros huomauttaa, että Euroopassa vallitsee eurovaluutan kriisin, velkajärjestelyiden ja taantuman jäljiltä suurta tyytymättömyyttä EU:n toimintaan.

– Putin on luonut hyvät suhteet niihin, jotka agitoivat Eurooppaa vastaan, Soros sanoo The Guardianille.

Soros, joka tunnetaan nykyisin myös poliittisena aktivistina ja vaikuttajana, uskoo, että Ukrainan ”menettäminen” olisi paha isku EU:lle, Natolle ja Yhdysvalloille. Voitokas Venäjä saisi lisää vaikutusvaltaa ja intoa.

Soros vaatiikin Ukrainan avustusten merkittävää lisäämistä. Sorosin mielestä Eurooppa on mennyt Ukrainan kriisin asettuessa Venäjän lankaan uskoessaan jälleen, että voimankäyttö on nyt ohi.

– Euroopan unionin jäsenmaiden on aika herätä ja alkaa käyttäytyä niin kuin maat, jotka ovat epäsuorasti sodassa, Soros vaatii.

–Euroopan unioni pelastaisi itsensä pelastamalla Ukrainan.

Äänestä

Siis: "Soros on, "unkarilaistaustainen amerikkalaissijoittaja ja miljardööri"! Tämä kertoo kaiken. Hän (Soros) on rikas ja hänen huolensa on juuri siinä, että myös ne varat pysyvät hänellä.

Ei Putin uhkaa yhtään ketään. Tämä Sorosin kirjoitus on täyttä soopaa. Otetaan huomioon epäsuhde Euroopan ja Venäjän kohdalla. Pitää todella olla sekopää, jos lähtee asevoimin valtaaman Eurooppaa, jolla on vielä USA takapiruna.

Pitäähän saada katseet ja ajatukset pois tämän hetken Eurooppa tilanteesta, jossa nyt ollaan.
Tässä Sorosin julkilausumassa on vahvasti erikoinen maku. Siis on Venäjän ja Putinin syy Euroopan lamassa?

Jospa Soros ottaisi koko Euroopan tämän hetken tilanteen alkujuuret. Niin huomaisi siinä osuuden EU:n ja USA,kin kohdalla tilanteen luojana. Sitten toinen älyttömyys.

"Soros toteaa viitaten eurokriitikkoihin kuten Nigel Farage, Marine Le Pen ja Viktor Orbán".
Näiden olevan Putinin ymmärtäjä, Tämä jos mikään on amerikkalaista vainoharhaisuutta. Jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa.

Lisää vainoharhaisuutta:
– Putin on luonut hyvät suhteet niihin, jotka agitoivat Eurooppaa vastaan, Soros sanoo The Guardianille -

Pari viimeistä lausetta Sorosilta:
– Euroopan unionin jäsenmaiden on aika herätä ja alkaa käyttäytyä niin kuin maat, jotka ovat epäsuorasti sodassa, Soros vaatii.

–Euroopan unioni pelastaisi itsensä pelastamalla Ukrainan.

Tämä on farssi, joka kertoo amerikkalaisen tavan hoitaa maan suhteita, aseet ensin ja sitten diplomatia. Vielä jos joku ko. Sorosin juttuun uskoo, täytyy olla todella sokea.

Ono Sorosilla huoli miljoonistaan? Vai onko hän vain yksi monista amerikkalaisista "asiantuntijoista" Joiden ei tarvitse kantaa mistään vastuuta. Tämä Venäjäfobia on saanut naurettavat mittasuhteet täällä suomessakin. Lehdet ylistävät sotiamme monilla sivuillaan, ikään kuin valmistaisivat Suomenm kansan torakat käsiisä Venäjää vastaan.

Ensin saivat nurin Neuvostoliiton, nyt he yrittävät sitä suhteessa Venäjään.

Kun oman maan asiat ovat pahasti pielessä, pitää antaa ihmisille muuta ajateltavaa ja Venäjän siihen sopii kuin nakutettu.

Se vaan ei palvele ketään.

Äänestä

Edustatko "marttiluukas" perussuomalaisia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jeevel kirjoitti:

Suomi on matkijoiden ja perässä juoksijoiden maa.
Nyt on Venäjäfobia lujimmillaan. "alussa Jumala loi maan" Näinhän se alkoi. Olemme jos menossa, ties kuinka monta kertaa sekaisin kun hallitus vaihtuu tiheään ja jokaisella hallituksen jäsenellä on oma lehmä ojassa. Yksi ministeri saa aikaiseksi jotain, toisen hallituksen ministeri vaihtaa sen toiseen ja miksi. kas kun se edellinen oli eripuolueeen ministeri eihän se mitään tiedä.

Paras ratkaisija on se, jolla on jalat maassa ja oikeustaju, tallella. Se ministeri voi olla vaikka vain kansakoulun käynyt, kunhan hänellä on reaalinen käsitys mitä tekee.

Ajatellaanpa Sveitsiä, se ei ole missään liitossa ja mikään ei sitä uhkaa, (ellei EU!) Ei tähänkään tarvita mitään sokeata mietiskelijää, van ihan tavallinen ajatus, että, kun pysytään kaukana näistä EU hörhöistä, eikä "sanella" kellekään mitään. niin asia on pihvi!

Sveitsi myy juustoa Venäjälle eikä Venäjä ole sille mitään ehtoja sanellut.

Tämä Venäjä hullutus on älytöntä. Perustetaan yhtä valtiota varten Euroopan laajuinen armeija Sanellaan maalle ehtoja. Kun Käydään naapurin, eli Ukrainan kumppaniksi ja annetaan vihje. tule kaatuvaan yhteisöömme, saat miljardeja lainaan. Näinhän on laita Itä-Euroopassa. USA (kin) lahjoittaa kymmeniä dollareita Ukrainalle. miksi. onhan Ukraina köyhä maa sisäinen toimenkuva sekava.

Tässä on kuulkaas se maailman suurin puhallus. Niin Nato ja USA kuin EU, kin haluaa vain saada maa omakseen ja se käy helposti, kun maalla vielä on omia miljardeja omaisuuksia omistava ja niille suojan tarvitseva ökymiljardööri, ja köyhä kansa kiittää ja rukoilee: Anna mulle tänä päivänä, minun joka päiväinen leipäni. Venäjäpä ei salli, että Ukrainassa ikänsä asuneet Venäjän kansalaiset, pistetään lahtitynnyriin. Länsimaisen hapatuksen suolalla maustettuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu