Vanha leffa kateissa

Osaako joku kertoa ko elokuvan nimen. Olin alle kouluikäinen kun näin tämän, joten siitä on reippasti aikaa enkä näinollen ole ikinä saanut selville leffan nimeä.

Alussa äiti ja tytär kävelevät vuoristossa(?) karhuntalja-/sudennahkavaattet päällä. Maa alkaa järistä ja halkeaa. Äiti jää roikkumaan rotkon kielekkeelle ja tytär itkee ja yrittää repiä äitiä ylös. Kuitenkin äiti tippuu rotkoon ja tytär jää yksin.

Elokuvasta ei ole muuta muistikuvaa, mutta silti se on jäänyt vaivaamaan mieltä.
3271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yhteen aikaan oli tuollaisten esihistoriallista ym. vastaavaa aikaa kuvaavien elokuvien oikein buumi. Muistan itsekin kun niitä tuli useampia telkastakin vähän kuin sarjana, itseasiassa aika monessa oli jotain tuollaista että äitä tai molemmat vanhemmat kuolivat ja orvosta lapsesta sitten tuli milloin mikäkin sankari tai heimonjohtaja.

Aika on haalistanut muistia aika reippaasti mutta äkkiseltään tulevat mieleen:

Luolakarhun klaani

Akita-dinosaurukset tulevat

Miljoona vuotta ennen kristusta (tässä tosin taisi olla lopussa tuollainen maanjäristyskohtaus...)

Kaikissa noissa oli aika samantapainen juoni, sillä erotuksella että muut tapahtuivat hirmuliskojen aikaan ja porukka oli muistaakseni aika vähäpukeista, luolakarhun klaani taas sellainen joka kuvasi myöhempää arktista aikaa. Siihen tuo kuvailusi melkein paremmin sopisikin mutta jotenkin muistaisin että pikkutytön äidin olisi alussa tappanut karhu tms...Se asia nyt on kuitenkin helppo tarkistaa, elokuva ja kirja ovat täysin orjalliset keskenään eli kurkkaa kirjan alkusivuilta kuinka meni. Kirjoittaja on Untinen-Auel, löydät joka kirjastosta kyllä, klassikko.

Äänestä

luolakarhun klaani... Varma en oo, mutta se välähti ihan samantien ajatukseksi..

Äänestä

Katsoin leffavuokraamon nettisivulta Luolakarhun klaania, mutta ei löytynyt. Mistä mahdan löytää tämän elokuvan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanna kirjoitti:

Osaako joku kertoa ko elokuvan nimen. Olin alle kouluikäinen kun näin tämän, joten siitä on reippasti aikaa enkä näinollen ole ikinä saanut selville leffan nimeä.

Alussa äiti ja tytär kävelevät vuoristossa(?) karhuntalja-/sudennahkavaattet päällä. Maa alkaa järistä ja halkeaa. Äiti jää roikkumaan rotkon kielekkeelle ja tytär itkee ja yrittää repiä äitiä ylös. Kuitenkin äiti tippuu rotkoon ja tytär jää yksin.

Elokuvasta ei ole muuta muistikuvaa, mutta silti se on jäänyt vaivaamaan mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu