Elämäni rapisee

Ei löydy oikeaa tietä eteenpäin jatkamiseen.
Tulee olo , että miksi en päästä irti ja anna läheisten elää
pärjäävät varmasti ilman minua.
Monta lasta , mieheni hakee töitä kovasti mutta alalla ei ole töitä.
Olen nuorimmaisen vierellä sairaalassa , ystävät , tutut sanovat koita jaksaa ja voimia .
He eivät vain tiedä että voin todella huonosti henkisesti ja fyysisestikkään en ole terve.
Jollain tavalla tiedän etten ole enään kauan täällä, tahdon isäni luokse, olen niin väsynyt.
Rakastan yli kaiken lapsiani , niin paljon , mutta heillä on niin hyvä isä vaikka jääkiekko on hänen elämä.
Olen kuollut sisältä ja ulkoa.
Olemme juosseet aina sairaalassa ja sairaalassa.
Talous kuralla , hometalo.
Olen käynyt seurakunnassa viimeksi tänään ja yritin vain päästä puhumaan. Heillä ei ollut aikaa.
Olen miettinyt kun olin pieni ja toinen vanhemmistani kuoli etä en muista hänestä mitään mutta kaipaan suunnattomasti. Jos minua ei ole niin eihän pienimmät lapsenikaan muistaisi ja saisivat kasvaa toivottavasti hyvässä kodissa.
Olen hoitanut lapset aina niin hyvin kuin mahdollista he ovat minulle kaikki.
Mutta nyt on tilanne että kukkaro on tyhjä Ensiviikonloppuna ei enään asuntoa, mitä annan heille kun ei ole mitään. Kärsivätkö he. Mutta edelleen ajattelen , eivät kärsi jos minua ei ole. Ikävä helpottaa ja varmasti kulkisin joka askeleen rinnalla.
Onko kohtalo tovereita, kertomuksia , tukea.......