Yksi ylitse kaiken

Säälimätön ?

Äänikuninkaan kanssa ei voi ns.neuvotella, neuvottelu on enemmän sanelua ja todella suuren riskin ottaa hän, joka poistuu paikalta sovittuihin luottaen.

Kun ovi tai puhelin sulkeutuu, äänikuninkaan näennäinen taipuminen vastapuolen näkemykseen, on jo täydessä prosessoinnissa, kuinka äänikuningas asian hoitaa haluamaansa tolaan.
Keskustella tyhjää- se on turhauttavaa. Yritys sopia asioista ilman epäluuloa, on poissuljettua.
Jokaisen kokemuksesi myötä tulet entistä varovaisemmaksi, ja lopulta olet suhteessa häneen siinä tilassa, ettet välitä, puhuuko äänikuningas vastatuulista vai haaveileeko Laguna -taivaista, ne ovat vaan hänen maailmaansa, johon ei kuninkaasta eriävää tyyliä sovi.

Pyhäjärveä repivät riidat, jumit ja neuvottelulukot sekä kyvyttömyys mihinkään rakentavaan parannuksentekoon, on hyvin pitkälle äänikuninkaan näpeistä lähtöisin. Riitaan tarvitaan kaksi, riidan ylläpitoon riittää yksi.

Kun on jo selvääkin selvempää se, ettei ajankohtaisin riita-asia laukea hänen toimiessaan "maaherrana", eikä muut luottamushenkilöt vastusta, niin valtuusto on myös täysin osallinen ja syypää Pyhäjärven riitelykustannusten hautomiseen..

Hänen persoonaansa liittyvät myös pitkään jatkunut elinkeinotoiminnan haalistaminen ja yksipuolistaminen! Lapsellisesti vain Lagunaa kehitetään, jota toisaalta ei edes ole sidottu Suomen saati Euroopan päättäjien tavoitteisiin.

Pyhäjärven kaupunginvaltuuston voi lakkauttaa kakkine turhine lautakuntineen ja toimielimineen niin pitkäksi aikaa, kuin äänikuningas jaksaa edustaa ja "neuvotella".
Miksi turhaan taistella omin voimavaroin ja rahoin, koska edustamasi mielipiteen tai korjaamiseen tarjoamat tärpit eivät merkitse äänikuninkaalle yhtään mitään
. Ei hänen Pyhäjärvi - leikissään leikitä muiden pyhäjärvisten ehdoilla, ei suinkaan muidenkin hyväksi, nähty on, ei yhtä leikkiä pidempään.

Me seuraamme parhaillaan suurta farssia, jossa itse riidan aiheuttavaa tappelukukkoa ei aseteta ruotuun yhteisillä pelisäännöillä, vaan hän määrää tässäkin tavat omilla pöydänalussäännöillään. Supliikki.

21

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiristetty

      en voi olla eri mieltä.

    • Laumatyhmyyttä

      Niinpä niin, ei ole syntynyt kaupungin hallinnossa ensimmäistäkään riita, -valitusasiaa tai tutkintapyyntöä, etteikö herra olisi siinä mukana, joko suoraan tai välillisesti. Eikö toistuvan ongelmatapauksen hyysäämisen pidä loppua?

    • ulosajo

      Mikäli työnantaja tai tämän edustaja, joka työpaikasta ilmoittaessaan, työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työnhakijan tai työntekijän epäedulliseen asemaan joko rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan, taikka, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, katsotaan hänen syyllistyvän työsyrjintään. Työsyrjinnästä tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

      Olen melko varma, että kaveruksilla unohtui / unohtuu laittaa turvavyöt kiinni Rinnevaara-päätöksessä

    • r (p) ahankylväjä

      Googletin sanan Laguna

      ykkösenä löytyi seuraavat konkreettiset asiat
      ravintola
      kauneushoitola
      automerkki.

      Yksikään hakutulos ei viitannut Pyhäjärven Suur-Sumutukseen, sumu on näköjään vain paikallista tihentymää.

    • miten olisi

      Googlapas sanoilla Laguna.hanke niin jo löytyy. En tiedä sen hankkeen tilasta muttei asia parane ett' t'll'kin epätotuukisa esitellään. Pitäää googlettaa niin että löytyy, jos vilpittömästi haluaa saada selville.

      • Pr00000

        Proolaiset vaan on tuommoisia! Kaikessa Pyhäjärven etuja vastaan!

        Niillä näyttää olevan hirveä hätä päällä, jatkuvaa märisemistä täälläkin!


    • Itsepetos jatkuu

      Ettepä pysty itsekkään vakuuttumaan sanomastanne, oli sitten kyseessä moitetta suuntaan pro, fantastinen Laguna tai hyvin menee nyt-hallinto.

      Miksikö?
      No siksi, että kun arvioitte proon tekemisiä silloin kun mm. he ottavat kantaa päätöksiin, se kertoo vain heidän tarkkaavaisuudestaan huomata vilunkiyrityksenne. Syyttelette moisessa itseänne eli niin omienne tekosia ovat "tuommoiset" 100%. Toimikaa oikein ja rehdisti, niin prokin on hiljaa. Vai mitä?

      Fantastinen Laguna, onhan se sellaista, vain mielikuvituksessa. Se on vaan kyllästyttävää kuunnella yhden miehen pyörittelemää sirkusporukkaa vuodesta toiseen, ei mitään totta toisessakaan.

      Hyvin menee hallinto- voi miten epätoivoista vakuuttelua.
      Kertoisit yhden onnistumisen, jopa kokouksen avaus sekä päätösvaltaisuuden onko vai eikö-jäävejä käsittelykin tuottaa suuria vaikeuksia.

      • Prö yhkeetä

        Proo ei ole löytänyt yhtään ainoata laitonta päätöstä nykyhallinnolta! Siis ei YHTÄÄN! Silti räkyttävät täällä kuin olisivat ainoita laintuntijoita ja aina oikeassa ja aina rehellisesti Pyhäjärven puolella! Paskan marjat!


    • Nojollaan

      Jos Pro ei löydä laittomia päätöksiä arvelen,että poliisi ja käräjäoikeus löytää.

    • Könstä TEAM

      Olen tässä pikku hiljaa mietiskellyt yön hiljaisina hetkinä, että mitä Tikanmäkiset kehittelevät hokemakseen sitten, kun köntsät on oikeasti tekijämiehillä housuissa?

      Kääntyyhän se isoin valtamerilaiva jopa pohja ylöspäin, kun kohdille rysähtää..

    • ?????

      mitä?????????

    • HÄH

      Kysyn samaa. Kuka, mitä hähh?

    • eikö olekin%%%%%

      Palstan aloittaja on valinnut itselleen sopivan nimimerkin.

    • säälimätön.

      olen.

    • 907890+444

      Parpaarit on aina niitä.

      • omasta pyynnöstään.

        mutta sehän erosi 2vuotta sitten.


    • olkoon niin

      ok. jatketaan

    • HAU HAU

      Hävetkää te kaikki, jotka haukutte muut paitsi itsenne.

    • säälimätön

      Heitä on ollut aina ja kaikkialla, kaikissa roduissa, kulttuureissa, yhteiskuntaluokissa ja kaikkien ammattien piirissä: narsisteja.

      Heidän käsityksensä oikeasta ja väärästä ovat omanlaisensa, he tarvitsevat jatkuvaa ihailua ja huomiota, eivät koskaan häpeä tekojaan tai tunne empatiaa, mutta taitavat sosiaalisen käyttäytymisen koodit ja pystyvät näyttelemään uskottavasti tunteita..

      Uhrien kokemuksissa keskeistä osaa näyttelevät muun muassa syyllistäminen, seksi, mustasukkaisuus, henkinen ja fyysinen väkivalta ja uhrin itsetunnon mureneminen. Mukana ovat myös nimittelyn helmet - kipeät mutta mustalla tavalla hauskat letkaukset - sekä selviytymiskeinoja, iloa, valoa ja vahvuutta uhrin elämään.

    • täys pa s k a
    • Frans Eemil

      "Sama kaiku on askelten,
      kyllä vaistomme tuntee sen"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7091
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4874
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4155
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3433
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      713
      2207
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      265
      1628
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1435
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1408
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1266
    Aihe