Firefoxissa tekstin kirjoittaminen/kopioiminen takkuilee

Varmaan viikon verran on firefoxissa (33.0) tekstiä kirjoittaessa alkanut tulla viivettä, teksti ei ikään kuin pysy näppäilyn vauhdissa mukana ja ainakin välilyönnit jää välillä huomiotta kokonaan. Myös tekstin kopioiminen on älyttömän hankalaa, kun hiirellä yrittää maalata tekstiä se saattaa maalata siitä vain osan, tai vaikka tekstin saisikin maalattua halutulla tavalla, vain osa siitä kopioituu.
Ongelmaa ei esiinny millään muulla selaimella tai esim. wordissa. Firefoxin nollamista kokeilin jo, siitä ei ainakaan ollut mitään apua.
657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja kysymys tietenkin kuuluu, että millä ilveellä tuon ongelman saisi korjattua? :D

Äänestä

Kyllä se minulla hyvin ehtii näppäilyihin mukaan mutta se varmaan johtuu kymmensormijärjestelmästä jossa kaksi kirjoittaa ja kahdeksan lepää.
Vääriä lyöntejä tulee kyllä joskus tolkuttomasti.

Maalaaminen, kopioiminen ja maalatun kääntäminen kyllä sujuu mallikkaasti.

Kannattaisi ehkä heivata jokunen jarruttava lisäosa huitsin nevadaan.

Suosittelisin koko höskän ( FF ) poistamista ja asentamista uudelleen.

Äänestä

Kyllä minulla on viikon toiminut kaikissa koneissa t tekniikajumal.

Vitsi vitsi mutta voikohan kyse olla siitä viikon vanhasta wintoosan päivityksestä joka aiheutti satunnaista jumittelua ja jonka Microsoft kehotti poistamaan :'D sattumaa tai ei, mulla Firefox jäätyili kokonaan ja flässi kaatu eikä kumpaakaan pystynyt prosesseista sulkemaan. Poistin eilen sen päivityksen ja ongelmia ei ole ollut. Mutta toistan, saattaa olla sattumaa.

Keskustelua siitä päivityksestä ja sen poistamisesta löytyy ainakin eiliseltä. Sen ku kelaa alas päin.

Äänestä
  • Koneeseen on eilen laitettu uusimmat päivitykset, eikä ainakaan asennettujen päivitysten listalta löytynyt sitä päivitystä joka oli käsketty poistaa.

    Äänestä

  • text kirjoitti:

    Koneeseen on eilen laitettu uusimmat päivitykset, eikä ainakaan asennettujen päivitysten listalta löytynyt sitä päivitystä joka oli käsketty poistaa.

    Kokeile ottaa lisäosat pois käytöstä ja käynnistä selain uudelleen. Viimeinen keino poistaa kokonaan kansiot ja asentaa uudelleen. Muista tallentaa kirjanmerkit jos on tärkeitä. Ja jos selaimeen on tallennettu salasanoja...

    Äänestä

Olen joskus tehnyt nollauksen firefoxiin jolla saa selaimen alkutilaan helposti.
Kuitenkin lisäosat poistuu ja omat asetukset joutuu tekemään uudestaan.
Kirjainmerkit säilyy entisellään.
Eli ositeriville teksti about:support
sitten oikeasta yläreunasta Nollaa firefox ja selaimen uudelleen käynnistys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


text kirjoitti:

Varmaan viikon verran on firefoxissa (33.0) tekstiä kirjoittaessa alkanut tulla viivettä, teksti ei ikään kuin pysy näppäilyn vauhdissa mukana ja ainakin välilyönnit jää välillä huomiotta kokonaan. Myös tekstin kopioiminen on älyttömän hankalaa, kun hiirellä yrittää maalata tekstiä se saattaa maalata siitä vain osan, tai vaikka tekstin saisikin maalattua halutulla tavalla, vain osa siitä kopioituu.
Ongelmaa ei esiinny millään muulla selaimella tai esim. wordissa. Firefoxin nollamista kokeilin jo, siitä ei ainakaan ollut mitään apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu