Tilanne on nyt mennyt sen verran pahaksi, että puolisolla on alkanu masennus puhkeamaan kukkaan, enkä tiedä miten häntä auttaisi parhaiten.
Taustalla on vanhemman kuolema, TODELLA huono entinen parisuhde, sekä huumeiden satunnainen käyttö.
Itse olen positiivinen ihminen, enkä nää asioita niin huonona kuin moni muu, koska pyrin katsomaan asioita paremmasta perspektiivistä.
Puoliso kuitenkin on pessimisti ja nyt näiden asioiden summana koulunkäynnin into on lopahtanut täysin --> ei tarpeeksi opintopisteitä --> pelko siitä, että kela perii tuet takaisin --> opiskelija asunto lähtee alta eikä rahaa ruokaan.
Äiti ei kysele miten lapsi voi, kaverit alkavat etääntyä, kun ihminen ei itse pidä yhteyttä ja hänestä tuntuu, että ainut ketä kiinnostaa olen minä.
Olen yrittänyt tukea ja sortunut myös positiivisiin ratkaisuihin, mitkä toimisivat itsellä, mutta ei hänellä koska se vain pahentaa asiaa.
Välillä tulee itkukohtauksia mihin ei näy loppua ja hänestä tuntuu, että pää hajoaa.
Ainut mikä on tuntunut auttavan on kannabis, mihin sitten olen suostunut, koska se parantaa hänen oloaan hetkeksi ja maailma kirkastuu kun katsoo eriperspektiivistä. Tiedän että se ei ole hyväksi ja se ei ole ratkaisu, mutta miten sanoa ei ilman että pahentaa tilannetta?
Miten minun pitäisi menetellä tässä tilanteessa?
Olen yrittänyt puhua ja kuunnella, viedä elokuviin ja keksiä mielekästä tekemistä, jottai ei olisi päivät tyhjää täynnä. Alkaa vaan keinot loppua, enkä uskalla ammattiauttajaa vielä tässä vaiheessa ottaa esille.
Olisin kiitollinen jos joku osaisi auttaa tilannetta hyvillä neuvoilla!
Taustalla on vanhemman kuolema, TODELLA huono entinen parisuhde, sekä huumeiden satunnainen käyttö.
Itse olen positiivinen ihminen, enkä nää asioita niin huonona kuin moni muu, koska pyrin katsomaan asioita paremmasta perspektiivistä.
Puoliso kuitenkin on pessimisti ja nyt näiden asioiden summana koulunkäynnin into on lopahtanut täysin --> ei tarpeeksi opintopisteitä --> pelko siitä, että kela perii tuet takaisin --> opiskelija asunto lähtee alta eikä rahaa ruokaan.
Äiti ei kysele miten lapsi voi, kaverit alkavat etääntyä, kun ihminen ei itse pidä yhteyttä ja hänestä tuntuu, että ainut ketä kiinnostaa olen minä.
Olen yrittänyt tukea ja sortunut myös positiivisiin ratkaisuihin, mitkä toimisivat itsellä, mutta ei hänellä koska se vain pahentaa asiaa.
Välillä tulee itkukohtauksia mihin ei näy loppua ja hänestä tuntuu, että pää hajoaa.
Ainut mikä on tuntunut auttavan on kannabis, mihin sitten olen suostunut, koska se parantaa hänen oloaan hetkeksi ja maailma kirkastuu kun katsoo eriperspektiivistä. Tiedän että se ei ole hyväksi ja se ei ole ratkaisu, mutta miten sanoa ei ilman että pahentaa tilannetta?
Miten minun pitäisi menetellä tässä tilanteessa?
Olen yrittänyt puhua ja kuunnella, viedä elokuviin ja keksiä mielekästä tekemistä, jottai ei olisi päivät tyhjää täynnä. Alkaa vaan keinot loppua, enkä uskalla ammattiauttajaa vielä tässä vaiheessa ottaa esille.
Olisin kiitollinen jos joku osaisi auttaa tilannetta hyvillä neuvoilla!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eipä tuossa oikein ole mielestäni muuta vaihtoehtoa kun hakea ammattiapua. Kuulostaa siltä että sinä olet se joka pitää puolisoasi pystyssä ja tässä on vaarana se että uuvut itsekin. Oletteko puhuneet ammattiavun hakemista lainkaan puolisosi kanssa?
"Taustalla on vanhemman kuolema, TODELLA huono entinen parisuhde, sekä huumeiden satunnainen käyttö."
Nämä asiat siis pitää saada käsiteltyä/ratkaistua. Se ei onnistu SSRI:llä, kannabiksella, alkoholilla, elokuvilla, neurolepteilla tai suklaalla. Keskustelu ja aika ovat usein ne parhaat avut. Kuuntelemisen taito on äärimmäisen tärkeää ja se, että osaa ottaa toisen tosissaan. Näitä on turha etsiä yleisestä mielenterveystoimesta, joten jos et osaa auttaa tai apusi ei ole hänelle riittävää niin kannattaa harkita avun hakemista kolmannelta sektorilta.
kannabis on huono apu. pahentaa vaan pitkällä tähtäimellä. itse käytin kannabista useita vuosia ja epäilen sen olevan suurin syy nykyiseen tilanteeseeni, on ahdistusta, masennusta, erittäin huono itsetunto ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. ajattelin myös aikoinaan että pilven polttelu auttaa kun ei tarvitse miettiä ahdistavia asioita mutta se on vain todellisuuden pakenemista. nyt on todella paljon haastavampaa lähteä ottamaan elämästä uudestaan kiinni, en edes uskalla enää olla facebookissa jos joutuisi juttelemaan jollekin kaverille, häpeän itseäni niin paljon...