Hei kuinka kauan menee kun säännöllisesti pämppää että alkaa muistuttamaan Mervi Tapolaa tai Nykäsen Masaa ja katkokävelemään?
Jostain syystä juopot muistuttavat aina toisiaan kasvoiltaan kuin nämä kehitysvamman omaavat oliko se nyt joku daunin syndrooma kun ovat saman näköisiä.
Olen hieman päälle kolmekymppinen hyvässä fyysisessä kunnossa oleva velaton ja vakkari duunissa. Omaan myös liikunnalliset harrastukset ja liikun paljon joka päivä myös työni fyysisyyden ja voimaa vaativan homman takia.
Välillä tulee vedettyä vastavuoroon koko viikonloppu putkeen ja toisinaan tissuttelen viikollakin. Sietokykyä on tullut ja esim kymmenen olutta illalla ei tunnu aamulla töissä ollenkaan. En varsinaisesti edes pidä alkoholista vaan juon aina vain humalahakuisesti. Päämäärä on tärkein ei matka.
Toisinaan en edes kaipaa humalaa vaan saattaa mennä viikkoja tai kuukausikin ilman kun ei vaan tee mieli mutta ylipäätään runsasta se kulutus on. Toinen syy on se että kaipaan naisia elämääni ja ainoa ja varma keino siihen on pää täyteen ja baariin. Saan yhdenillan suhteita lähes joka kerta mutta selvinpäin ujona ei minusta naisten kanssa eloon ole. Koettu mutta ei siitä vaan tuu mitään. Alkoholi pelastaa. Tulee hyvä olo ja saan naisia.
Mutta kuinka kauan kroppa näyttää hyvältä kun säännöllisesti ottaa? Naiset kehuu vielä ulkonäköäni mutta en halua alkaa muistuttamaan Tapolaa jatkuvan ryyppäämisen seurauksena.
Loppuuko viimeistään nelikymppisenä naisten kiinnostus minuun ulkonäön takia?
Hoidan kuitenkin ryypiskelyn ohessa itseni. Olen lihaksikkaassa kunnossa, liikun puhtaissa vaatteissa ja pidän itseni siistinä, hampaat ovat ehjät ja valkoiset eikä hengityskään haise kuin korkeintaan vanhalle viinalle väliin.
On työtä ja velaton elämä.
Mutta alkoholia en jätä. Se tuo minulle naiset ja sosiaalisuuden. Jos vaihtoehtona on yksinäisyys, selibaatti ja neljä seinää ympärillä niin ei kiitos.
Alkoholismi ja ulkonäkö
3
179
Vastaukset
- tyhmät juo
Minä valitsin 30 vuotiaana raittiuden.
On työtä ja velaton elämä.
Liikuntaa harrastan ja ulkonäkö hyvä ja nuorekas 40 ikäisenä.
Kuulemma voisin olla 30 .
Lisäksi seksiä riittämiin ja naisystäviä.
Olen sosiaalinen ja tulen ihmisten kanssa juttuun ja käyn baarissakin.
En vain käytä alkoholia.
Olen tyytyväinen, sillä en tarvitsen mielialaani muuttavaa päihdettä,
selvänä seksistä nauttii aivan eri tavalla kuin kännissä silloin 30 vuotiaana. - 989989
Minäkin haluan tuheroa. En ole saannut tuheroa vuosiin enää. Saatko sinä vai toosaa arkisinkin?
- tosi on
Suomessa on paljon vapaita naisia, sinkkuja, eronneita ja yksinhuoltajia.
Ikähaitaria aina 25-50 vuotiaisiin.
Tarjontaa todellakin on, jos mies on urheilullinen,hyväkäytöksinen,raitis, pitää itsestään huolta ja huomioi naisensa.
Ei ole mustasukkainen tai sohvaperuna.
Kun omaa terveelliset elämäntavat ja poikamaisen innostuksen saa naisia jopa hätistää.
Heitä ei tarvitse baarista etsiä vaan liikunnallisten harrastusten parista tapaa naisia.
Eli pullot roskiin, liikunnan pariin ja harrastamaan.
Viimeistään vuoden raittuden jälkeen elämä täysin toisenlaista.
Jos siltä tuntuu toki viinilasillisen voi sillon tällöin ottaa, mutta jos juonut ongelmaksi täysraittius parempi.
Tosi on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760