Wikipedian mukaan

Markku Lahtela herätti keväällä 1967 melkoisesti huomiota, kun hän poltti julkisesti sotilaspassinsa Helsingissä Esplanadin puistossa Kalevi Seilosen, Ilpo Saunion ja Tauno Tuomivaaran kanssa.[3] Miehet johtivat rauhanjärjestö Sadankomitean mielenosoitusmarssia, jolla haluttiin kiinnittää huomio aseistakieltäytyjien asemaan Suomessa, mutta marssin taustalla oli osittain myös Vietnamin sodan vastustus. Lahtela, Seilonen, Saunio ja Tuomivaara tuomittiin laajaa paheksuntaa herättäneestä teostaan sakkoihin."

Lahtela oli kepulaisen kansanedustajan poika.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sakot aivan turhan takia. Neljästä sotilaspassista tulee niin pieni nuotio, ettei pienhiukkaspäästöistä koidu terveys- tai muitakaan haittoja. Siihen aikaan sotilaspasseissa tuskin oli muovisuojiakaan.

Äänestä
  • Eihän asialla ollutkaan kuin symbolinen merkitys.
    Kuinka moni on polttanut, hukannut, pessyt, repinyt sotilaspassinsa. Varmaan aika moni.

    Mutta tuo oli julkinen mielenilmaus.

    Äänestä

  • 789e kirjoitti:

    Eihän asialla ollutkaan kuin symbolinen merkitys.
    Kuinka moni on polttanut, hukannut, pessyt, repinyt sotilaspassinsa. Varmaan aika moni.

    Mutta tuo oli julkinen mielenilmaus.

    Jokaisella olkoon oikeus julkiseen mielenilmaukseen. 1960-luvulla ei ollut vielä nettiä, eikä esimerkiksi tällaisia keskustelupalstoja, eivätkä isommat lehdet välttämättä hyväksyneet yleisönosastokirjoitusta, joka koski aseistakieltäytymistä, vaikka toisaalta tuollaisen mielenilmauksen olisivat uutisoineetkin.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    http://hs13.snstatic.fi/webkuva/taysi/675/1387432856154?ts=510

    Tuosta kuvasta puuttuu Lahtela.

    Asialla ei ole mitään merkitystä minulle, mutta ärsyttää, kun eräät yrittävät tuostakin tapauksesta vääntää tarkoitushakuisia valheitaan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Jokaisella olkoon oikeus julkiseen mielenilmaukseen. 1960-luvulla ei ollut vielä nettiä, eikä esimerkiksi tällaisia keskustelupalstoja, eivätkä isommat lehdet välttämättä hyväksyneet yleisönosastokirjoitusta, joka koski aseistakieltäytymistä, vaikka toisaalta tuollaisen mielenilmauksen olisivat uutisoineetkin.

    "Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon."

    Tuollaiset asiat on niin pyhiä.
    Sillekään ei kukaan korvaansa lotkauta, jos joku polttaa kotipihallaan Suomen lipun.

    Äänestä

  • Julkisuus aseena kirjoitti:

    Sisäministeriön ohjeiden mukaan lippu on hävitettävä ensisijaisesti polttamalla.

    Mikäli polttaminen ei ole mahdollista, lipun voi hävittää leikkaamalla se niin pieniksi paloiksi, että lipun tunnistettavuus katoaa. Tämän jälkeen lipun voi hävittää talousjätteen mukana, mieluiten kuitenkin useammassa erässä.

    http://www.intermin.fi/fi/ministerio/suomen_lippu_ja_vaakuna/usein_kysytyt_kysymykset#Huolto3

    Ei siitä ollut kyse. Kyllä minä tuon tiesin. Mutta viittasin vain siihen, että julkisesti lipun polttaminen mielenilmauksena on ihan eri asia kuin sen polttaminen omalla pihallaan. Vaikka ei noita säännöksiä noudattaisikaan ja vaikka muutama ihminen tapauksen sattuisi näkemäänkin. Tuskin he ilmoittavat poliisille.

    Äänestä

  • Pyhä asia kirjoitti:

    Sotilaspassi ei ainakaan ole mikään pyhä asia. Vain henkilökohtainen todistus intin suorittamisesta siltä varalta, että poliisi tulee jostain syystä hakemaan uudelleen palvelukseen.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Sotilaspassi ei ainakaan ole mikään pyhä asia. Vain henkilökohtainen todistus intin suorittamisesta siltä varalta, että poliisi tulee jostain syystä hakemaan uudelleen palvelukseen.

    Sotilaspassilla on tavallaan tietynlainen symbolinen merkitys. Siksihän se kaiken järjen mukaan poltettiin julkisesti, että saatiin huomiota sille asialle, jota ajettiin.
    Mutta tästä on turha tehdä kovin suurta numeroa, vaikka silloin sakkoja jaettiinkin.

    Ja mitä poliisi sen näkemisestä hyötyisi? Kuka nyt sotilaspassilla henkilöllisyyttään todistaa?
    Jos passia ei ole, kyllä sieltä puolustusvoimien rekistereistä löytyy tarvittavat tiedot uuden passin laatimiseen.

    Äänestä

  • Muisto-/tunnearvo kirjoitti:

    Eihän sillä henkilöllisyyttä todistetakaan, vaan se että armeija on käyty ajankohdan ja joukko-osaston tarkkuudella. Toki poliisi ei käytännössä nykyaikana tule hakemaan uudelleen väkeen, mutta entisinä aikoina ennen sosiaaliturvatunnuksia samalla paikkakunnalla asuneiden etu- ja sukunimikaimojen takia oli viranomaisasioissakin monenlaisia sekaannuksia, kun maaseudulla ei ollut käytössä lähiosoitteita.

    Sotilaspassi on verrattavissa työtodistuksiin ja kapin kurssitodistuksiin. Nykyisinä ansioluetteloaikoina työnantajat harvoin pyytävät näyttämään työtodistuksia, mutta ne on kuitenkin syytä ottaa mukaan työhaastatteluun. Ei ole pitkää aikaa siitä, kun työhaastatteluun otettiin mukaan myös sotilaspassi siltä varalta, että työnantaja haluaa varmistua, että hakija on varmasti armeijan käynyt.

    Yli 30-vuotiailla miehillä sotilaspassi on jo varmaan samassa romulaatikossa sotilaskodista ostettujen urheilu- ja ampumamerkkien kanssa, joten muisto- ja tunnearvosta viis.

    Aika vaikuttavia muuten nuo Kapin todistukset. En ihmettele, vaikka kateutta herättävätkin, joskaan ei niiden esitteleminen kovin aikuismaiselta vaikuta.

    Sotilaspassia muuten voidaan kysyä ulkomaanpassia haettaessa nykyään, käytännössä tuskin juuri muulloin.

    Äänestä

Voiko..kirjoitin väärin tuon.
Nimet vain peitenimiä.

Tälläisia nämä avoimet sanakirjat. Kuka vain saa kirjoittaa mitä vain.

Äänestä
  • Kun nuoremmat eivät ole nähneet ja vanhemmat eivät muista vielä nykyäänkin heiluvien kepusatraappien puheita ja tekoja neuvostoaikaan, niin tyylinäyte kepu-ruokolan hommista on paikallaan:

    :Iltalehti 12.4.1986:
    "Länsi-Saksa uhkaa maailmanrauhaa

    Lääkintöhallituksen pj. Matti Ruokola on viikon kiistelty mies. Suomen rauhanpuolustajien pj:na hän toi esille sotilaallisen uhkan Länsi-Saksasta ja viittasi yya-sopimukseen NLn kanssa. Mikä hän on miehiään?

    -Joskus kuulee sanottavan, että Saksan osalta yya-sopimus on vanhentunut. Haluan varoittaa tällaisesta.
    -Länsi-Saksan toimien takia yya-sopimus on yhtä ajankohtainen kuin sen kirjoittamisen aikaan. Yksikään kirjain ei ole väljähtänyt.

    DDR:n Ruokola näkee toisessa valossa kuin Liittotasavallan. Itä-Saksaan ei liity uhkatekijöitä.
    -On kysymys Euroopan turvallisuudesta ja Saksan uhkakuvasta, joka on lisääntynyt.

    Efta- ja Eureka-jäsenyydet huolestuttavat Ruokolaa.
    -Eftassa mon mukana täysivaltaisia Naton jäsenmaita. Ja Eurekalla on sotilaallisia tarkoitusperiä.

    -Suomen ja NLn suhteet eivät saa vaarantua. Vaikka maan ulkopoliittinen peruslinja onkin säilynyt, taloudellisten avausten varjolla otetuista liikkeistä länteen on syytä tuntea
    huolta.

    Huolia on muitakin.
    -Nuoriso irvailee NL:a ja on välinpitämätöntä. Tiedotus on jenkkipainotteista. On käsittämätöntä, ettei kouluissa opeteta
    venäjää.

    Ja Afganistan?
    -Emme tunne kaikkia tosiasioita.

    Ovatko rauhanpuolustajat koskaan kritisoineet NL:a?
    -Ei ole ollut aihetta. Jos NL onkin joskus lisännyt sotilaallista valmiuttaan, se on vain vastannut lännen varustautumiseen. USA:n on vetäydyttävä ensin."

    Äänestä

Tuommoista ne lähteet monesti on.
Jokin katkera toimittaja jollekkin.
Jos vielä jokin vihervasuri, niin kynästähän tulee politiikkaa vain.
tai vaikka kokoomuslainen , tai persu...jne.
Keskustalainen ei tässä tapauksessa ole kun sitä pitää nälviä.

Äänestä
  • Jatkan mitä haluan, tai olen jatkamatta. En tarvitse siihen kenenkään kepuloisen lupaa.
    Valheidesi oikomistakin jatkan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

cwlikao kirjoitti:

Markku Lahtela herätti keväällä 1967 melkoisesti huomiota, kun hän poltti julkisesti sotilaspassinsa Helsingissä Esplanadin puistossa Kalevi Seilosen, Ilpo Saunion ja Tauno Tuomivaaran kanssa.[3] Miehet johtivat rauhanjärjestö Sadankomitean mielenosoitusmarssia, jolla haluttiin kiinnittää huomio aseistakieltäytyjien asemaan Suomessa, mutta marssin taustalla oli osittain myös Vietnamin sodan vastustus. Lahtela, Seilonen, Saunio ja Tuomivaara tuomittiin laajaa paheksuntaa herättäneestä teostaan sakkoihin."

Lahtela oli kepulaisen kansanedustajan poika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu